”Meni pitkään ennenkuin saimme tuotantoyhtiön hyväksymään käsikirjoituksen”, ohjaajat Benoît Delépine ja Gustave Kervern paaluttavat. ”On se kumma, että jos jostakin vammaisesta edes vihjaa, että tuo on kyllä täysi idiootti, niin heti ollaan huutamassa pää punaisena että ole sinä hiljaa, sinä voit sentään kävellä.”
Deléphinen ja Kervernin mielestä yhteiskunnan olisi aika jo myöntää tosiasiat. Vammaisetkin ovat vain ihmisiä, eikä heistä tarvitse pitää vain koska he ovat pyörätuolissa tai muuten in-valideja.
Kaurismäki innoittajana
Deléphinen ja Kervernin elokuva muistuttaa joltain osin Aki Kaurismäen tuotoksia: Paljon ei puhuta, mutta kun puhutaan niin asiaa. Viinaakin juodaan, eikä kohtuudesta paljon piitata.
”Näytteleminen oli todella haastavaa. Oli hieno hetki, kun istuimme pyörätuoleissa Aaltran pihassa ja joimme Kaurismäen kanssa kaikki yhdessä viinaa”, Benoît Delépine ja Gustave Kervern summaavat kokemuksiaan paitsi ohjaajina myös näyttelijöinä. ”Siitä se juttu alkoi sitten luistaa paljon helpommin. Että Aki oli kyllä suurena apuna meille molemmille.”
Paitsi että Aaltra on hyvin sympaattinen elokuva, se on myös täynnä kauniita kuvia ja taiteellisia valintoja. ”Halusimme ehdottomasti kuvata mustavalkofilmille”, ohjaajat kertovat. ”Se saa tyhmemmätkin tajuamaan, että tässä meidän projektissa on kyse taiteesta.”
Mustavalkoisuudestaan huolimatta Aaltra on otettu hyvin vastaan Belgiassa. Elokuvan huumori perustuu katsojan nostamiseen taiteen kokemisen tasolle, jolloin katsoja voi syyllisyyttä tuntematta nauraa vammaisille.
”Ihan terapiasta kävi”, oli monen mielipide elokuvan loputtua.