24.11.2009 21:21 | Politiikka, Talous, Tiede, Ulkomaat
Ilmastonmuutoksen takaa paljastui huikaiseva salaliitto – katso kuvat!
Koko sotku paljastui iltapäivällä Suomen aikaa, kun useat tuhannet ilmastotutkijat, geofysiikan ekspertit, geologit, ilmakehätutkijat ja biologit tunnustivat olleensa vuosikymmeniä mukana valtavassa salaliitossa. Sen ainoana tarkoituksena oli luulotella ihmisille, että maapallo lämpenisi.
“Se on valitettavasti totta. Mitään ilmastonmuutosta ei ole olemassa. Me kaikki noin 12 400 tutkijaa olimme tässä mukana noin 30 vuotta siksi, että saisimme aina yhden vuoden lisää apurahaa. Vakuuttelimme toisillemme joka syksy, että tämä on viimeinen kerta, ensi vuonna lopetamme. Mutta kun kerran oli aloittanut, se kävi aina vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi“, kertoo salaliiton suurlohikärmes Luther Blissett.
Valtavia summia
Vehkeilevät tutkijat keräsivät rikollisella toimillaan jopa useiden tuhansien dollarien rahalliset hyödyt. Luther Blissett muistuttaa, ettei vastaaviin ansioihin olisi tiedemiehellä mitään mahdollisuuksia esimerkiksi tupakkateollisuuden tai kansainvälisten öljyjättien palveluksessa.
“Pikkurahojahan ne pystyvät tarjoamaan verrattuna ympäristöjärjestöjen tai kansalaisliikkeiden pohjattomiin kassoihin”, hän sanoo.
Tutkijoiden paljastus on herättänyt ympäri maailmaa kysymyksen siitä, miten näin valtava salaliitto pystyi pysymään täysin salassa niin pitkään, mutta Blissettin mukaan vastaus on yksinkertainen.
“Siitä pitivät huolen kaikkialle ulottuva vihervasemmistolaisten ryhmien sekä hippien näkymätön käsi ja loputtomat resurssit sekä tietenkin etelän media.”
Ota kantaa!
Hurjimpien arvioiden mukaan pettureiksi epäiltyjä tieteentekijöitä olisi jopa surmattu Greenpeacen salaisen kommandoryhmän toimesta. Katala vyyhti alkoi paljastua vasta kun terävät keskustelupalstakirjoittajat huomasivat tutkijoiden raporteissa hämmentäviä puutteita ja jopa metodologisia virheitä.
“ja entäs tää lätkämaila teoria sitte kun mulla oli lapsena punanen titanin maila jossa luki mike bossy, rightin maila ja se loppu olkapään korkeudelle jos oli luistimet jalassa niin miten tää ilmaston muutos maila voisi yltää jonnekin satojen vuosien päähän. Ja sitten on vielä nää mamut”, kritisoi kansalaisvaikuttaja Kalervo Vesipää-Apina.
Vesipää-Apinan kaltaisten kirjoittajien tarkkanäköiset lausunnot herättivät lopulta myös jotkin rohkeat poliittiset päättäjät, kuten meppi Eija-Riitta Korholan (tarkistapäivänpuolue). Kun yhä suuremman jalansijan sai näkemys siitä, että ilmakehässä olevien saasteiden vähentäminen on itse asiassa saatanan huono ajatus, kävi paine salaliittoa kohtaan sietämättömäksi.
Lehden saamien tietojen mukaan hehkulamput sekä lapsuuden valkeat joulut palaavat kauppoihin jo ensi viikolla.
Olitko paikalla? Ota yhteyttä Lehden toimitukseen!
44 luciain ciriettä
[...] This post was mentioned on Twitter by Niko Peltokangas, Lehti. Lehti said: Ilmastonmuutoksen takaa paljastui huikaiseva salaliitto – katso kuvat! http://tinyurl.com/yc6xd3p [...]
Tweets that mention Ilmastonmuutoksen takaa paljastui huikaiseva salaliitto – katso kuvat! » Lehti -- Topsy.com
24.11.2009 22:23
Olikin totuuden aika! Mutta saanko nyt takaisin ne aneet joilla olen saanut ympäristöjärjestöiltä synninpäästön lentomatkoilleni?
Paavin ruoska
24.11.2009 22:37
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
7
19
pettynyt lukija
24.11.2009 23:08
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
2
12
Petteri Punavihreä
25.11.2009 0:57
Salaliitoista on voitava puhua.
Lukijat arvostavat.
6
0
Karl-Johan Svampsoppa
25.11.2009 7:09
Missä ne kuvat? Näkyykö niissä tissit?
Lukijat arvostavat.
18
0
Antti J.
25.11.2009 7:29
Mitä? Missä on kuvat?
Ja minä kun niin odotin kolmossivun salaliittolaista.
Lukijat arvostavat.
5
0
Petetty
25.11.2009 9:10
Nyt on aika aloittaa kansallinen fossiilisten polttoaineiden käyttötalkoot. Meillä ei ole enää mitään syytä olla polttamatta öljyä.
Öljylämmitys on oikein.
Erkki Esimerkki
25.11.2009 9:19
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
3
8
Perpo
25.11.2009 9:36
Ihana, kuuma Luther!
Karen Eliot
25.11.2009 10:19
Itse asiassa ilmastohuijauksen paljastuminen on käynnistämässä dominoefektiä. Olemme nähneet vasta jäävuoren jämäkän majesteettisesti mihinkään sulamatta kohoavan huipun.
Seuraavina tulevat paljastukset salatuista todisteista koskien Maassa vierailleita ulkoavaruuden asukkaita sekä Jeesuksen toista tulemista jotakuinkin täsmälleen kahden vuoden kuluttua. Lähestyvät, pasuunoita töräyttelevät enkelisaattueet on oikeasti bongattu jo jonkin aikaa sitten.
Lukijat arvostavat.
7
1
Heikki Heikinheikki
25.11.2009 10:26
Nyt kun ilmastonmuutos on haihtunut savuna ilmaan, Finnair lupaa asiakkailleen 12 000 maailmanympärilennon jälkeen uuden, entistä muovisemman pään kivuttomana ja nopeana toimenpiteenä Rolf Nordströmin plastiikkakirurgisessa sairaalassa.
tankki täyteen
25.11.2009 11:14
Mann-made ilmiö!
Dr.Doctor
25.11.2009 12:56
[...] Lue myös virallinen totuus Lehdestä. [...]
Saska Tuomasjukka » Arkisto » Kaksi neljästä, ei paha
25.11.2009 14:07
Missä prkl ne luvatut kuvat? Ei pysty klikkaan mistään, häh?
TS
25.11.2009 14:13
Tietojeni mukaan tämä on paras Lehden juttu koskaan!
Lauri Myllyvirta
25.11.2009 14:53
Hummer tilattu!
Göran Redneck
25.11.2009 15:13
Uskon, että edelleen löytyy kuitenkin markkinarakoa minulle. Aion tahkoa rahaa asialla viimeiseen saakka.
Riku Eskelinen
25.11.2009 16:04
Missä kuvat ja näkyykö tissit?
Adolf Erkko
25.11.2009 16:18
Luther “Loide” Blissett (s. 1. helmikuuta 1958) on Jamaikalla syntynyt englantilainen jalkapalloilija ja valmentaja. Blissett pelasi urallaan kärkipelaajana muun muassa Wafordissa ja AC Milannissa.
Blissett oli ensimmäisiä mustia pelaajia jotka edustivat Englannin maajoukkuetta. Hän teki heti toisessa maaottelussaan hattutempun, mutta ei onnistunut sen jälkeen tekemään maaliakaan muissa pelaamissaan maaotteluissa.
Jorma
25.11.2009 16:26
Noniin. Tulihan se vihdoin sieltä. Maailman suurimpiin kuuluva huijaus on paljastunut.
Mitäs tähän sanovat ilmastouskovaiset? Taitaa hymy hyytyä…
Jupero
25.11.2009 17:13
Tää on tosi surkea. Taustatutkimus pitäisi tehdä paremmin vaikka parotiaa vääntääkin.
a) Asiakirjojeni mukaan tämä ei kumoa teoriaa Suur-Suomen geo-ilmaston ulottumisesta Uralinkin taa vaan vahvisti vaan epäilyni Neuvostoliittoa hajoittavan lahottajasienen levinneen myös Lehden™ lukijakuntaan. Aika hurjia ajatuksiahan ne sienet ovat aiheuttaneet ja jääneet ennenkin kiinni kääpä-ajatusteni rukkaamisesta.
b) Öljy-yhtiöt ovat innoissaan kun Suomi-neitonen ulottaa kaasuputkensa itään ja imaisee annoksen fossiilista polttoainetta. Fossiiliset polttoaineet loppuvat joskus niin että mikäs sen parempi meille kuin vaihtoehtoiset energialähteet mm. Vivoleum™ alkavat kiinnostaa. Emme me aio kaatua fossiili-isien ajatusten loppumiseen vaan kehitämme vaihtoehtoisia fanaattisuuden muotoja, eikä meitä haittaa ollenkaan vaikka porukka alkaisikin ostaa niitä ennen kuin on aivan pakko. Saammepahan maksavian prototyyppejä.
c) Suali-Paavo Lipponiinistö varmaankin tietää näistä asioista enemmän kuin allekirjoittaja koska hänen sukulaisensa professori Mengele on rotututkija ja käräyttää tyyppejä henkilökohtaisesti. Kumpainenkin kannataa uunien lämpenemistä, mutta ei usko GRU:n esittämiin ennustuksiin, 6 astetta lisää lämpöä ihan tässä heti kohta ja uunimme …niin pois päin. Jos hurjimmat mielihaluni™ voidaan toteuttaa niin on pakko sanoa, että Senaatintorilla voi pian polttaa kirjoja, kuten sitä 30-luvun alussa povattiin.
Kauheesti eri mieltä olette.
7
6
pinttynyt lukija
25.11.2009 17:53
[...] Ilmastonmuutoksen takaa paljastui huikaiseva salaliitto Add post to: Comments No comments for this post [...]
Mietteitä ja Tauhkaa »Ilmastoagnostisismi
25.11.2009 21:55
No enpä olisikaan ostanut Juhana Posivalta käytettyä autoa.
Lehti 06.02.2007
Pseudoturkulainen
26.11.2009 2:34
Osasyyllisten lausunnot or did not happen
Kurpo
26.11.2009 4:43
Öh, eivätkös valtimot ole pohjattomasta syvyyestä (+ selkänahakaamme) pumpanneet miljoonia ja taas miljoonia n’fang-soluja.
Se “vielä yksi vuosi” tarvitaan siksi, että THE HIGH PRIEST NOT TO BE DESCRIBED halusi asian paljastuvan vasta, kun HÄN pääsee nousemaan.
No ei, on kai, no kai ei, no merien lämpeneminen toista sataa astetta on tarpeen, mutta esiin ei tulla, on häpeällistä, on niin tällainen visvainen olomuotoni, kuin myös toimittajien ja kansalaisten silmissä (esim. monimiljonäärisuvun vesa Al Goren) vihreää aivoani, lima-aivoani ei pesu tai liioittelu tosiasioiden vastaiseksi muuta.
Petteri halla-väliä-kuonomuinainen-poro
26.11.2009 10:32
[...] to Lehti’s sources, incandescent lightbulbs and white childhood christmases will return to stores [...]
Astonishing Conspiracy Behind Climate Change Hoax Revealed – See the pictures! | Environmental Cartoons
26.11.2009 22:02
[...] Lehti kirjoittaa: Koko sotku paljastui iltapäivällä Suomen aikaa, kun useat tuhannet ilmastotutkijat, geofysiikan ekspertit, geologit, ilmakehätutkijat ja biologit tunnustivat olleensa vuosikymmeniä mukana valtavassa salaliitossa. [...]
Salaliitto ilmastonmuutoksen takana paljastettu « Gaia
27.11.2009 7:04
Me kuollaan kaikki, mutta ei CO2 päästöihin. Huono parodia kaiken kaikkiaan. Liekö peräti HS:n ympäristötoimituksesta lähtöisin.
Rupusakki
27.11.2009 8:34
Luin läpi kaikki tutkijoiden julkaistut sähköpostit ja dokumentit (yhteensä noin 4000 kirjettä/dokumenttia). Yhden viestin lopussa luki “iloa ja valoa”.
Sehän tarkoittaa selkeästi sitä, että ulkona ei ole pimeää ja synkkää, eikä elämä ole surullista. Ollaan vaan kaikki luultu että niin on. Pimeys, suru ja sade ovat siis vain ihmisten mielentilallinen häiriö, eikä oikeasti totta ollenkaan.
Ihana elämä on täällä taas!
Ohi on!
27.11.2009 13:33
Kyllä öljy-yhtiöt ovat tehneet merkittävää työtä
pumpatessaan maaperästä raakaöljyä,
ja näin auttaneet “saastuneen” maaperän puhdistamisessa.
oil of life
27.11.2009 16:44
Hidden due to low comment rating. Click here to see.
Lukijat eivät arvosta.
0
3
JKK
28.11.2009 11:51
On se kyllä sellasta tää maailman meno. Kaikenlaista. Minäkin kun olen Saariselällä Aulikin kanssa ikäni hiihtolomat viettäny ja aina on ollut lunta. Että milläs ne tiedemiehet sen olis selittäneet? Hyvä että tämmöset tulee ilmi, kyllä jämpti on näin. Pistetään vielä veromarkkoja humputuksiin, luonnonsuojeluun ja kulttuuriin. Kyllä ne terveydenhuoltoon minun mielestä, kun tuo tytärkin on terveyskeskuslääkäri, ensimmäisellä yrittämällä pääsi. Tulee hänenkin perhe sitten ensi lomalla koneella hangille. Eikä semmonen mielikuvitus hiilitioksidi huoleta yhtään, voin sen sanoa.
suunnistan ja marjastan
28.11.2009 16:30
Salaliitto on tässäkin kyseessä ilmiselvästi, mutta kuka lopulta onkaan salaliittolainen ja kuka salaliitoitettu. Siinäpä mietitte, kummalla puolella minä olen, viiuuviiuuviiuu, over and out, or is it?
Con's piracy
28.11.2009 22:28
Saatana, huijausta. Ei ollut kuvia ensinkään.
kapa.
29.11.2009 2:17
Sauli Niinistökin on lakannut tulemasta, oliko tämä osa salaliittoa? Entä Palmen murha-ase tai Kongon mandrillit?
Pernilla Strömström
29.11.2009 11:14
Jos suomalaisen hiilijalanjälki olisi liian suuri,
voihan sitä kävellä sitten käsillään
villahousukauppias
29.11.2009 15:12
Jotkut kirjoittelevat tälle kommenttipalstalle tuohtumuksesta punaisina kuin kyseessä olisi vakavamielisen julkaisun keskustelupalsta. Huumori ei mene läpi jos se kohdistuu omaan perseeseen.
Lukijat arvostavat.
5
0
Persemies
29.11.2009 15:20
Mua panettaa. Suostuisko kukaan CO2-asentoon?
Jeesus Uutinen
30.11.2009 18:25
[...] on huikea, sillä kuten Lehti toteaa, moiseen salaliittoon olisi tarvittu kymmeniätuhansia tutkijoita, poliitikkoja ja [...]
Kaikkien salaliittojen isoäiti - Jyrki J.J. Kasvi
30.11.2009 19:18
Minäkin olen omasta mielestäni humoristi mutta toiset sanovat, että huumori on vaikea laji.
Kalervo Vesipää-Apina
2.12.2009 15:26
Hei,
Olen murtautunut Lehden palvelimelle ja löytänyt sieltä sähköpostia, jotka käsittelevät pornosivuille rekisteröitymisiä, peniksen kasvattamista, laihduttamista, kuutioita ja neliöitä, myös penis.
Salaliitto on valmis, penikset eivät kasva eikä ilmasto lämpene, koska penis.
Lukijat arvostavat.
5
0
Komisario Vemppainen
9.12.2009 13:15
Loistava!
masa
13.12.2009 21:42
Kyllä Eija-Riitta on oikeammassa – isommat rinnat suuremmat
ajatukset…
juhamartti
27.12.2009 16:23