Kategoria: Urheilu

(Helsinki) Helsingin isännöimän maailman huono-onnisten konferenssin (CILW) yhteydessä toteutettu maailman ensimmäinen huono-onnisten maratonjuoksu jouduttiin keskeyttämään. Järjestäjien mukaan keskeytyksen syynä oli useiden yhteensattumien surullinen summa.
Yli kolmensadan osanottajan maraton aloitettiin rankkasateessa, kuten oli odotettukin. Sen sijaan kukaan ei odottanut, että juoksijoiden ohittaessa Lapinlahden mielisairaalaa tapahtuisi vankilasiivessä laaja joukkopako. Liki kolmasosa juoksijoista menetettiin, ennenkuin poliisi sai tilanteen hallintaan. ”Kyllähän siinä sotkua riitti. Kerää nyt hulluja talteen, kun liukastelet samalla suolenpätkiin,” kuvasi kaoottista tilannetta poliisin erikoisyksikön johtaja Ilias Kontti.

Usko riitti loppuun saakka

Maratonia ei kuitenkaan keskeytetty tässä vaiheessa, sillä terävin kärki oli ehtinyt ohittaa Lapinlahden alueen ennen onnetonta tapausta. Kisa pysyikin jännittävänä kärkipaikan pitäjän vaihtuessa milloin salaman iskun, milloin koiralauman hyökkäyksen seurauksena. Kun raamatullinen tulva pyyhkäisi suurimman osan yhä jatkaneista juoksijoista kadotukseen, alkoi järjestäjien usko hiljalleen rakoilla. Äänestyksen jälkeen päätettiin kuitenkin ”kattoa, mitä tästä vielä tulee.”
Varsinainen katastrofi koettiinkin vasta hieman kisan puolen välin jälkeen, kun kaikki juoksijat syttyivät ensin selittämättömästä syystä tuleen, minkä jälkeen odottamaton tulivuorenpurkaus katkäisi reitin. Juoksijoiden empiessä useampia meteoreja putosi Helsingin kaupunkialueelle aiheuttaen suuria aineellisia vahinkoja ja useiden juoksijoiden menetyksen. Pian tämän jälkeen jäljellä olleet kuusi juoksijaa saivat pahanlaatuisen maksatulehduksen, jonka seurauksena kisa täytyi lopettaa.
Maratonia tullaan tuskin järjestämään uudelleen tänä vuonna, sillä myös itse huono-onnisten konferenssi päättyi väkivaltaisesti vain hieman ennen kuin huomattiin, että viereisessä konferenssipaikaksi valitun helsingin messukeskuksen toisessa hallissa vietettiin äkkipikaisten kehonrakentajien konferenssia.

”Piti siihenkin aikaansa tuhlata. Voi vitun vitun vittu. Saatana!”
Eelis Loponen, Suomen kansainvälisesti ehkä tunnetuin golfari jäi eläkkeelle viime perjantaina. Hyvin pian tämän jälkeen julkisuuteen alkoi valua tietoja, joiden mukaan Loponen oli yksinkertaisesti ”ihan vitun kyllästynyt koko peliin.”
”Kyllähän se näin oli”, myöntää nyt jo hieman nuhjuuntunut has-been kysyttäessä. ”Ihan saatanan typerä peli.” Loponen on perjantain jälkeen ehtinyt jo katkoa kaikki mailansa, heitellä palloilla ohikulkijoita ja ryypätä kaikki uransa aikana kokoon saamansa palkintorahat, joiden yhteisarvo kohoaa lähemmäs puolta miljoonaa euroa.

Vitun kusipäät golfarit

”Miettikää nyt”, perustelee hän toimintaansa, ”Kuinka saatanan monta hehtaaria maata sellaiselle papanapaskan kokoiselle pallolle. Ja miten vitusti se maksaa sen kentän laittaminen! Ei jumalauta! Ei helvetti ole totta! Miettikää mitä silläkin rahalla tekisi! Yhden vitun kentän hinnalla! Yhden vitun kentän! Mutta ei. Pitää päästä lyömään palloa pieneen reikään, että voi klubilla sitten jutella tasoituksestaan kun muualla mietitään miten kivaa olisi, jos ei kuolisi vielä tänään nälkään. Vitun kusipäät!”, muistaa hän entisiä kolleegoitaan ja kaikkia lajin nykyisiä harrastajia.
Loposella on kuitenkin myös hyvää muisteltavaa uransa varrelta. Kaikki ei sentään kaduta. ”Vuonna -92 kämmäsin mestaruusputin ja alkoi vituttaa niin, että pieksin kolme muuta pelaajaa sairaalaan ja tuikkasin vielä seuraavana yönä kentän klubirakennuksen tuleen. Sen tekisin vaikka huomenna uudestaan, saatanan persjalkaset hirteen joutaisivat.”

Uusia harrasteita

Nykyisin vanha mestari omistautuu kokonaan frisbeen heittelylle, rullalautailulle ja okkultismille. ”Näissä voi kaikissa käyttää jo olemassaolevia rakennuksia, katuja ja puistoja. Eikä tarvi katella niitä saatanan idiootteja vitun typerissä golf-kamppeissaan ihmettelemässä kun ei vittu svingi tänään ole kohdallaan. Voi perseen suti, millaisia ihmisiä henkiin jätetään!”
Loponen lähettelee myös aktiivisesti herjauskirjeitä entisille kolleegoilleen, tai ”saatanan rikkaille pässeille”, kuten hän itse heitä kutsuu. Näissä hän kehottaa muitakin lopettamaan uransa tai edes hetken ajan miettimään paljonko siihen peliin vaikka vuodessa Suomenkin kokoisessa maassa rahaa laitetaan ja mihin muualle sen voisi laittaa. Usein hän lopettaa kirjeensä ilmoittamalla mihin myös vielä jatkavien pelaajien mailat voisi laittaa. Eläkkeelle jäämisen jälkeenkin katkeralla ex-starbulla on siis golfille paikka sydämessään.

Pienet luistimet suihkivat ja mailat heiluvat. Jäähallin kaukalon reunalla isät kannustavat poikiaan. ”Sen tiedät vittu mitä kotona saat, jos ei luistin liiku!” kaikuu erityisen reipas kannustushuuto: ”ja soljella, jumalauta!”
Viiden tyttären ja yhden pojan isä Taisto Väkivalta tietää mitä ainoalta pojaltaan Jarilta odottaa: omistautumista, pitkäjänteisyyttä ja taistelutahtoa. Neljän vanhana Jari saikin ensimmäiset jääkiekkovarusteensa ja nyt, kolme vuotta myöhemmin harkitaan jo ammattilaisvalmentajan alaisuuteen siirtymistä.
”Minä sitä saatana elätän vielä pari vuotta, mutta sitten saa alkaa raha liikkua toiseen suuntaan, vittusaatana” luonnehtii isä-Taisto heidän suhdettaan jääkiekkoon. ”Jos ei saatana harjoittelu maistu, niin ei maistu ruokakaan”, on hänellä tapana sanoa ja jatkaa leikilliseen sävyynsä, ”mutta remmi maistuu sitä paremmin, perkele”.

Jatkuvan harjoituksen tulos

Päivän treenit päättyvät ja Jarikin luistelee pois jäältä. Matkalla pukuhuoneseen hän kuiskaa vaimeasti, ”Soittakaa poliisille”, mutta aina valpas isä-Taisto vaientaa hänet isällisellä läimäyksellä nenänvarteen. ”Se on vielä vähän tuollainen saatanan neiti”, pohdiskelee hän poikansa laahustaessa kauemmas, ”mutta siitä saatana vielä tulee mies vaikka se jumalauta kuolisi siihen.”
Väkivallan perheen pään päättäväisyyden tuloksena Jari treenaakin seitsemänä päivänä viikossa, minkä lisäksi tulevat lenkkeily, punttiharjoittelu, ruokavalio ja suojuoksu. Lisäksi Jari on hoitanut koko perheen kotitalouden yhdessä sisariensa kanssa aina äitinsä ennenaikaisesta poismenosta alkaen.

Huolellista suunnittelua

Isä-Taisto huolehtii paitsi Jarin viikkoaikataulusta, myös laajemmasta suunnittelusta. ”Jos ei ole kuudentoista ikäisenä vielä Jokereissa, niin jumalauta”, hän esittelee suunnitelmaansa, ”ja kahdeksantoistakesäisenä Amerikassa, saatana.”
Jari palaa pukuhuoneesta ja Taisto tervehtii häntä kahdella suoralla vatsaan ja jykevällä alakoukulla leukaan. ”Mikä saatana siellä kesti vittu? Hä?” tiedustelee isä jälkikasvultaan. Jarin pidätellessä itkua he lähtevät astelemaan yhdessä ulko-ovelle. Silloin tällöin Jari saa tuntuvan tällin isänsä oikeasta kädestä.
Onkin selvää mistä tulee Jarin motivaatio jatkuvaan ponnisteluun, mutta entä mistä löytyy jaksaminen kuuden lapsen yksinhuoltajalle? Huudan kysymyksen heidän peräänsä ja saan vastaukseksi Taiston vaatimattoman vastauksen: ”Kyllä se syntyy ihan vaan rakkaudesta tähän urheiluun.