Kategoriat
Kotimaa

Ylen kuluneet iskelmät kehitysmaihin

(MAAKUNTA) YLE Radio Suomi tempaisee Nenäpäivänä kauppaamalla kuluneet iskelmät soittolistoiltaan hyväntekeväisyyteen. Kuulijat voivat lunastaa arvokkaan lahjan kehitysmaiden lapsille maksamalla viisi euroa parhaat päivänsä nähneestä suomihitistä.
”Osallistumalla kuulijat voivat kokea antamisen riemun”, toteaa nimettömänä pysyttelevä musiikkipäällikkö, jonka toimenkuvaa ja yli kolmen tuhannen euron kuukausipalkkaa keskimäärin kolme vuotta samana pysyvän valikoiman vastuuhenkilönä ei kukaan käsitä.
Aiemmin hyväntekeväisyyskampanjoissa kolmannen maailman asukkaille on voinut lahjoittaa vaikkapa vuohen. Mitään varsinaista hyötyä kuluneen kappaleen vastaanottamisesta ei ole, mutta ainakin Kari jatkossa tietää, missä on Alice.
Kanavan ongelmaksi jäävät esimerkiksi Neumannin soololevytykset ja
viime vuosien Euroviisuvoittajat, joita ei voida edes lahjoittaa,sillä ongelmajätteen vienti on OECD-maita sitovan Baselin yleisopimuksen ja EU-säädösten vastaista.
Kampanjan kappaleet valittiin Ylen sivuilla järjestetyn yleisöäänestyksen perusteella. Kärkisijat lunasti itselleen odotetusti iskelmätaivaan kiintotähti Kari Tapio.
Eniten ääniä saivat:
1) Kari Tapio – Elämän viulut
2) Kari Tapio – Viisitoista kesää x puoli miljoonaa
3) Kari Tapio – Toiset on luotuja ansaitsemaan