Kategoriat
Kansalaisjournalismi

Kansalaisjournalismia vko 12: Aamulehti pyytää anteeksi vuoden 1918 kirjoitteluaan

(HÄMEEN HANGET) Tamperelaisen Aamulehden vastaava päätoimittaja Matti Apunen on pyytänyt anteeksi lehden kirjoittelua Tampereen taistelun jälkimainingeissa huhtikuussa 1918.

”Olisi sitä tosiaan vähän tarkemmin voinut miettiä”, Apunen toteaa vakavan näköisenä.

”Muualla ammuttiin punikkeja rystyset verillä ja meillä vaan istuttiin yllyttämässä.”
Apunen myöntää Aamulehden toimittajien ansiot vihan ja kostonhimon lietsojina, mutta kritisoi nyt jo edesmenneitä kollegojaan ankarasti siitä, että sanoista ei menty tekoihin.
”Siinä oli vankileiri ihan lähellä. Olisiko se muka ollut iso juttu käydä lasauttamassa edes yksi aina työpäivän päätteeksi?”
Apunen muistuttaa, että tämän päivän pullamössöarvoja ei kannata edes miettiä kun puhutaan vuodesta 1918 eli Aamulehden lanseeraaman termin mukaan ”Suuren sovun perinnöstä”.
”Jumalauta!” Apunen innostuu ja perustelee uutta nimiehdotusta sodalle, jonka nimestä ei ole edes tutkijapiireissä päästy vieläkään yhteisymmärrykseen.
”Kyllä silloin oli harvinaisen suuri yksimielisyys siitä, että punikit pitää kerralla päästää päiviltä. Voin vain omasta puolestani valitella, että tuo toimeliaisuuden aikakausi lopulta vesittyi”, Apunen päättää.
(Jutun kansalaistoimitti Pentti Untamo Nikki.)

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Ulkomaat

2004 MN4 Hitlerin syytä?

(MERKURIUS, Caloris Basinin kraateri) Vuonna 2029 maapallon tuhoavasta asteroidista on saatu myöhään eilen illalla kyseenalaista informaatiota: Caloris Basiniksen syövereistä tavoitettu E.T. väittää lähettäneensä asteroidin kohti maapalloa jo vuonna 1933. ”Ei tällä mitään tekemistä Masan [Matti Nykänen] kanssa ole. Sillon vaan pisti niin vihaksi se teidän touhu, miestä ei äänestetä ulos vaikka on ihan selvä natsi. Sellasilla viiksillä varustetut on aina ollu musta jotenki epäilyttäviä”, kommentoi edelleen kyrpiintyneen oloinen pitkäsormi.
Tiettävästi ensimmäinen tähteinvälisesti lähetetty realitysarja ”Der Dictator” oli suursuosikki etenkin Merkuriuksella ja viimeisen äänestyksen Hitlerin ja muun maailman välillä väitettiin olleen sovittu, aiheuttaen sittemmin paikallisia mellakoita ja planeettainvälisiä konflikteja. Kiireinen tähtiliiton edustaja kommentoi E.T.:n väitettä rauhoittavasti: ”Uruk-hai.”