Esimerkiksi kone- ja metallialalla jo nuorille vasta-alkajille asetetaan usein täysin kohtuuttomia tehokkuuspaineita. Tämän tietää myös 15-vuotias Hannu.
”Esimerkiksi 50cc pytyllä kulkevan perus-Sutkin tehokkuus ei pelkällä imu- ja pakoaukon viilaamisella kasva juuri yhtään, vaan käytännössä rajat tulevat todella nopeasti vastaan. Tämän päivän vaatimukset edellyttävät, että jokaisella olisi alla vähintään kuuskymppinen läppis, mielellään hoonattu kasikymppi. Muutama vuosi sitten tällaista ei osattu edes kuvitella”, Hannu ihmettelee.
Hannun mielestä sokea vaatimus jatkuvasta tehonlisästä on nurinkurinen. Hyviin tuloksiin voidaan päästä myös muilla keinoilla – tarvitaan vain pieni annos luovuutta.
”Esimerkiksi kantta laskemalla saadaan aikaan pientä tai korkeintaan kohtuullista tehonlisää. Se yhdistettynä oikeanlaiseen ratastukseen voi kuitenkin johtaa erittäin hyvään tulokseen”, hän vertaa.
”Mooas vaan
ihan vitusti”
Ahdistavista vaatimuksista huolimatta Hannu sanoo viihtyvänsä alalla ja hakevansa kehitystä pienin harppauksin. Hannu on suunnannut katseensa jo ensi kesään, jolloin hän aikoo hakea uutta tehonlisää naapuriltaan Jarkolta. Jarkolla olisi myynnissä hyvä, vasta porattu kuuskymppinen pytty, korkeapainekansi ja sen lisäksi vähän käytetty kasitoistainen Mikunin kaasari.
”Kakskakkonen mulla olisikin jo, mutta se on siihen liian suuri. Kesällä vois kanssa testata Annelin teharia [Gianneli-tehoputki], kun on lomaa eikä isä kuule”, Hannu suunnittelee.
Tulevaisuudesta puhuttaessa Hannu näkee pahimpana uhkana sen, tehokkuuden lisäksi myös työaikavaatimukset kiristyvät edelleen.
”Yks Pekka pisti kerran kiireessä eteen liian ison rattaan vaikka oli vakiopytty. Samassa rytäkässä tehomäntä tuli asennettua väärinpäin. Sit kun lähdettiin kylille, niin se kone vaan mooas ihan vitusti, ei vääntänyt mihinkään. Evijärveläiset sitten hakkas sen Pekan. Kaikki vaan kiireen syytä”, Hannu harmittelee.
Nuorten asenteita mittaavaan kyselyyn vastasi yli 2000 13-18-vuotiasta suomalaista.
9 vastausta aiheeseen “Tehokkuusvaatimukset hämmentävät nuoria”
Kyllä nuo nuorten temput tunnetaan.
Kyllä silloin kun minä olin nuori
HAHHAHHA, on se vaan nykyajan nuorilla kovaa tässä nyky-yhteiskunnassa…
Kyllä väännölläkin pärjää vieläpä
Saattaa olla totta, mutta nyky-yhteiskunnassa on tehokkuusvaatimusten eteen tehty toisaalla töitä, ja tulostakin on saatu aikaan.
Siinä missä 70-80 -luvulla vaikka siihen 140-sarjan Volvoon kantta laskemalla, kireällä nokalla, jäykillä venttiilinjousilla ja peltisarjalla ( + tupla weberit) sai hevosvoimat kaksinkertaistettua, on nykypäivänä siinä iskän saippualaatikossa samat tehot jo vakiona. Jos se ei riitä, niin pelkkä lastu päivittämällä saadaan jo auto kulkemaan hallitsemattomia nopeuksia. Näin rahaa ja tarmoa säästyy myös pesän saantia olennaisesti varmistavaan tuunaukseen, eli muovisiipiin ja liekkitarroihin, jotka ovat jo lähes kokonaan korvanneet kumipaloin korotetun perän, takaikkunan muoviritilän ja voimalinjoja hipovat antennit.
Että edistystä on tapahtunut.
Voi voi, aivan turhaa! Ensi kesänä Kitsun kundikaverilla on alla jo kemmu, joka menee helposti puoltoista markkaa, ja sen jälkeen ei tossumopopoikia huomata edes savusta.
Parhaan tuloksen saa kun ottaa jostakin vanhasta Jammusta tai muusta 125cc moottorin PV:seen kiinni. Kyllä se perkele on hieno tunne ajaa kärpäsenpaskan kokoisella vekottimella sataaneljääkymmentakahtasataa kilometriä tunnissa.
Kortesjärven yläasteella ongelma on ollut tiedossa jo kauan, mutta 90-luvun puolivälin jälkeen tilanne on helpottunut hieman nuorten kannalta moposkoottereiden tultua markkinoille. Näillä tuloksiin päästään huomattavasti helpommin, yleensä pelkästään variaattorin ja kaasarin rajoittimet poistamalla. Tämä luo nuorille tasa-arvoisemman kasvuympäristön, eikä henkistä pääomaa tarvitse tuhlata vaihteiden vaihtamiseen. Koska penkeissä on yleensä tilaa kahdelle, pääsevät myös sosiaaliset suhteet kehittymään jo ennen autokortti-ikää.
Toisaalta nuorten aikuisten asiat ovat tällä saralla jo huomattavasti parantuneet. Siinä missä muutama vuosikymmen sitten sai Volvo 142:sen B20 -myllyn kantta laskemalla, tiukilla venttiilijousilla, kireällä nokalla ja peltisarjoilla ( 2 x Weber ) hevosvoimat nostetuksi 75:stä aina yli sadan, on jo nykyään joka Jarnon isän Toyotassa reilusti sen verran ihan vakiona.
Jos ei se riitä, niin siru päivittämällä saadaan se saippuakotelo kulkemaan jo hallitsemattomia nopeuksia ja ykköspesälle pääsy on varmaa.
Ja näin kun ei siellä autotallissa tarvitse käsiään liata, sitä rahaa ja tarmoa jää enemmin muovisiipien ja liekkitarrojen liimailuun.
Että paljon parannusta on jo saatu aikaan niistä päivistä kun isä lämpun osti.
Tuolla Auschwitz-Birkenaun yläasteella, jossa minä kärsin ikävuodet 13-16, ne pilottitakkiset lippispäiset idiootit jutteli myös tämmöisiä juttuja. Fiksuimmat niistä taitaa jutella samoista asioista edelleen, tosin nyttemmin lelut on vaihtuneet isompiin. Kovasti se taisi nuorten sosiaalisten resurssien hallintaa ja luovan innovaatiopääoman kasvua vauhdittaa, se mopoharrastus. Tai sitten ei.