(PÄLKÄNE) Pääministeri Petteri Orpo (d’oh) hehkuu tyytyväisyyttä hallituksensa kokonaisturvallisuutta lisäävään ohjelmaan. Orpo esitteli monivuotisen toimenpidekokonaisuuden tuloksia Esson takapihalla varhain perjantaina.
Erityisen ylpeä pääministeri on siitä, miten hallitus on onnistunut ennaltaehkäisevästi vastaamaan Suomen ilmatilaan harhautuvien droonien uhkaan:
”Kuten viranomaiset ovat ohjeistaneet, yllättävän drooniuhan iskiessä parhaita keinoja suojautua on piiloutua ojaan tai kuoppaan. Ja hallitus on omilla, muun muassa sosiaaliturvaan suuntautuneilla toimillaan tuupannut tilastojen mukaan jopa tuhansia lapsia ja nuoria katuojaan. Tällainen ennakointi olisi mielestäni nöyrän kiitoksen väärti.”
Orpo huomauttaa, että jopa hallitukseen yleensä kriittisesti suhtautuvat sote-järjestöt ovat myöntäneet sopeutustoimien osuneen erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin.
”Ja kukapa ei haluaisi suojella nimenomaan haavoittuvimmassa asemassa olevia drooneilta?” Orpo sanoo.
Viime viikkojen kokemukset ovat kuitenkin osoittaneet, että yhteiskunnan valmiudet vastata drooniuhkaan ovat vielä vajavaisia, joten Orpo lupaa ripeitä lisätoimia syyskuun budjettiriihessä.
”Hallitus tulee tekemään kaikkensa, että mahdollisimman moni suomalainen löytää viimeistään loppusyksyllä itsensä katuojasta, hyvissä ajoin ennen ensimmäistäkään droonihavaintoa.”
