Kategoriat
Politiikka Talous

Työttömyys häviää Suomesta jo lähiviikkoina – syynä budjettiriihen jättiuudistus

Uuden ulkoasun ja termistön mukaiset tilastoinnit otetaan käyttöön vielä kuluvan vuoden aikana. Valmisteluryhmä neuvoo, että siihen asti heikolta vaikuttavia tilastoja kannattaa katsoa päällään seisten, jolloin laskevat trendit vaikuttavat nousevilta. Tai vaihtoehtoisesti silmät voi laittaa tosi tosi sirrilleen, jolloin kaikki kuviot näyttävät harmailta suhruilta. Kuva: Tilastokeskus, kuvankäsittely naapurin Oliver, 5v.

(RANTASALMI) Voivottelu Suomen synkistä työttömyysluvuista loppuu tämän syksyn budjettiriiheen, kertovat monistakin asioista perillä olevat hallituslähteet Lehdelle. Hallitusohjelman lupauksista poiketen työllisyys ei ainoastaan tule kasvamaan reippaasti vaan työttömyys häviää maasta kokonaan.

Mullistuksen taustalla on usean ministeriön ja hallitusryhmien valmistelema jättiuudistus, jossa virallisista tilastoista ja yleiskielestä poistetaan termi työttömyys ja sen kaikki johdannaiset. Jatkossa työttömien sijaan aletaan puhua ”tarjokkaista” ja työttömyyden sijaan ”tarjokkuudesta”.

”Itsestäänselväähän on, että työn runsas tarjonta vaikuttaa työllisyyteen, kasvattaa kysyntää markkinoilla ja lisää myös mahdollisuuksia yritystoiminnalle. Se on siis yksinomaan myönteinen asia. Ja kuka olisi enemmän tarjolla kuin henkilö, jolla ei ole juuri nyt mitään tehtävää! Harvoin, jos koskaan, on yksikään hallitus toiminut niin rivakasti kuin nykyinen tällä saralla. Tarjokkaiden määrä on vain parissa vuodessa kohonnut useilla kymmenillä tuhansilla. Pitkäaikaistarjokkaita puolestaan on pian enemmän kuin vuosikymmeniin, mikä on saavutus jota pitäisi juhlia eikä moittia”, kertoo valmistelutyöryhmän poliittinen sihteeri Elmeri Olmi-Aksolotli.

Olmi-Aksolotlin mukaan perisuomalainen pessimismi ja kateellisuus kuitenkin ovat estäneet valoisan kehityksen näkemistä, ja sanavalinnoilla on ollut siinä valitettavan suuri merkitys. ”Työttömyys” näyttäytyy stigmana, joka vaikeuttaa menestystä työelämässä ja johtaa pahimmillaan jopa syrjäytymiseen ja mielenterveyden haasteisiin. Tämä aikansa elänyt poltinmerkki siirretään nyt kertaheitolla historiaan.

”Kun ihminen on ylpeästi tarjokkaana, hänen itsetuntonsa kohenee, ja rekrytoijakin osaa paremmin kiinnittää huomiota hänen potentiaaliinsa ja tärkeään rooliin työmarkkinoilla. Tavoitteemme on, että yhä useampi suomalainen pääsisi tähän asemaan, Ja tietenkään tarjokkaat eivät etuoikeutetun tilanteensa vuoksi tarvitse niin paljon tukia kuin ennen, mikä tuo huomattavia säästöjä valtiontalouteen”, hän sanoo.

Opposition tarjokkuuskritiikki kumisee onttouttaan

Hallituslähteiden mukaan muutos tarkoittaa samalla pläkkiselvästi sitä, että opposition ja ammattiyhdistysliikkeen esittämältä kritiikiltä hallituksen politiikkaa kohtaan putoaa pohja.

”Tämän jälkeen kuuluisa sokea Reettakin näkee, että ei oppositio ole pystynyt viime vuodet kuin kikkailemaan tilastoilla ja ehdottamaan näennäisiä temppuja. Hallitus sen sijaan iskulauseensa mukaisesti puhuu teoin, mistä tämä muutos on paraatiesimerkki”, kertoo neuvotteluja hiukan epämiellyttävän lähellä oleva lähde.

”Ajatelkaa sitä valtavaa asennemuutosta! ’Tarjokkuus, viina, kirves ja perhe’ on jatkossa tarmokkaan pk-yrittäjyyden ja kansankapitalistisen sijoittajahengen ylistysveisu”, hän jatkaa.

Muutoksen seuraukset näkyvät myös kansainvälisesti: Suomi singahtaa yhdessä yössä Euroopan tarjokkuuskärkeen, ja budjettiriihestä odotetaan vielä lisätoimia, jotka varmistaisivat maamme ykköspaikan tässä mittelössä. Rohkaisevana merkkinä järjestelmän tehosta pidetään muun muassa sitä, että monet suomalaiset ovat tarjokkaita jo useammassa sukupolvessa.

”Tietysti jotkut julkisuushakuiset kellokkaat ovat syyttäneet uudistusta väsyneesti ’orwellilaiseksi’, mutta siitä tämä on kaukana. Tämä on mitä puhtain ’sammallahtelainen’ toimenpide”, kehaisee Olmi-Aksolotli.

4 vastausta aiheeseen “Työttömyys häviää Suomesta jo lähiviikkoina – syynä budjettiriihen jättiuudistus”

Presidentti Alexander Stubb kertoo, että Washingtonin Ukraina-huippukokouksessa on otettu kolme suurta, ennennäkemätöntä edistysaskelta. Stubbin mukaan nämä ovat, että Eurooppa on valmis tukemaan Ukrainaa, että Eurooppa on valmis tukemaan Ukrainaa ja että Eurooppa on valmis tukemaan Ukrainaa.

Tasavallan presidentin kanslia tiedottaa, että Stubbin Yhdysvaltain-vierailun aikana kanslian palveluksesta on irtisanoutunut kaksi työntekijää, Arvo Pohjainen ja Rea Lismi. Arvo Pohjainen ja Rea Lismi sanovat irtisanoutumisen syyksi, että heidän nimissään tehtiin monia likaisia töitä ja muita arveluttavia ratkaisuja kuten se, että Stubb antoi siunauksensa Ottawan sopimuksesta irtautumiseen. Pohjaisen ja Lismin mukaan työpaikan vaihtamiseen vaikutti myös se, että heidän sanottiin juhlapuheissa olevan mukana kaikissa tärkeissä päätöksissä, mutta todellisuudessa heidät oli heitetty ikkunasta ulos jo kauan sitten.

Presidentti Alexander Stubb toi Suomelle paljon myönteistä huomiota toimimalla kirittäjänä / jäniksenä Valkoisen talon Ukraina-huippukokouksessa maanantaina. Kokouksen jälkeen siihen osallistuneet valtiojohtajat Stubbin johdolla juoksivat, uivat ja pyöräilivät Washingtonista Trumpin kartanoon Mar-a-Lagoon Floridaan. ”Tää ei tehnyt tiukkaakaan sen jälkeen miten me oli hikoiltu Trumpin kanssa Oval Officessa. Meloni tosin oli urakan jälkeen ihan punainen ja vettävaluva”, Stubb kommentoi.

Stubb myös oikoi joidenkin hänen tuoreesta kirjastaan saamaa käsitystä, että Stubb kannattaisi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten veto-oikeuden poistamista. ”Mä kannatan lähinnä leuan- ja maastaveto-oikeuden poistoa ja niitäkin vaan silloin, jos kyseessä on jonkun turhan valtion vähän plösö edustaja, joka puuskuttaa hitaasti kävellessäkin”, Stubb totesi tehden kymmenettä vatsalihasliikesarjaa peräkkäin.

Kansanedustaja Teemu Keskisarja (ps.) muuttaa nimensä sekä verkkokauppansa nimen Temuksi. Keskisarjan mukaan nimenmuutos kertoo tietämättömämmillekin kuluttajille, että hän kiinalaisen kaimansa tavoin tuottaa ja levittää epäeettistä roskaa, joka saastuttaa ja pilaa ympäristöä. Keskisarja piti Temu-myymälänsä esittelytilaisuuden A-studiossa viime keskiviikkona. Keskisarja sanoo havahtuneensa Scripta – kirjoituksia uppoavasta Lännestä -blogin myötä siihen, että etenkin tohtorikoulutuksen saaneiden tuottamalle roskalle on Suomessa suuri tarve nykyisessä markkinatilanteessa, jossa roskasta ylipäätään on alituotantoa.

Työttömyyttä ei ole. Suuren veden tuolla puolen vääränlaisten tilastojen tuoja erotettiin (Kreikassa olisi ammuttu) ja nyt pörssi on tyytyväinen. Orpon kyvyttömyys johtaa on johtanut siihen, että työttömyys nousee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Uusi ehdotus: Lupiinien leviämisen voisi estää sallimalla niiden ampuminen

(ANJALANKOSKI) Vieraslajien leviäminen Suomen luontoon on herättänyt runsaasti huolta jopa heidän keskuudessaan, jotka tavallisesti akut nakkaavat ympäristökysymyksille. Varsinkin erilaisten kasvien...

Close