(RISTIINA) Kiistanalainen niin kutsuttu väestönvaihtoteoria lisää voimakkaasti kannatustaan suomalaisten keskuudessa, kertoo Lehden teettämä mielipidemittaus.
Kyselyn mukaan selkeä enemmistö kansalaisista olisi valmis vaihtamaan suomalaiset lähes mihin tahansa ja huomattavan edullisesti. Kannatus vaihteli kuitenkin selvästi vaihdettavan väestönosan suhteen. Esimerkiksi yli 80 prosenttia voisi vaihtaa kansanedustaja Teemu Keskisarjan (bs.) laatikolliseen naarmuisia sellakkalevyjä tai hiukan vääntyneeseen raidetankoon. Tiukan paikan tullen nekään eivät olisi välttämättömiä, jos toinen osapuoli hoitaa postikulut.
Suosittuja vaihdettavia olivat myös Se vitun jätkä, naapurin Reino ja kokoomuksen eduskuntaryhmä. Suuremmista väestöryhmistä erityisen kannatettua oli porilaisten vaihtaminen lavalliseen leca-soraa (4-10 mm).
Mittauksen tulokset eivät yllätä asiantuntijoita. Digi- ja väestönvaihtovirasto DVVV:n yli-kamreeri Turkka Mali-Ranta huomauttaa, että ookko tiäksää millo viimeks käyny Poris hä? Men ny menee.
Mielipidemittaus teetettiin aikavälillä 21.45-22.10 Vantaan Pub Vanhassa Markassa yhden Maken kanssa.