Kategoriat
Urheilu

Kansa jää kaipaamaan Mertarantaa ja legendaarisia sutkauksia – muistatko vielä: ”Nyt alkaa ottelun kolmas erä”?

(KISAPUISTO) Jääkiekon sinivalkoinen ääni Antero Mertaranta päätti pitkän kiekkoselostusuransa viikonloppuna MM-kisoissa, mutta muistot ja traumat elävät vahvoina fanien keskuudessa. Monet hänen kuuluisista sutkauksistaan ja lausahduksistaan ovat jääneet elämään legendaarisen maineen kera, kuten kyselymme Globen-hallin selviämisasemalla todisti.

Suorastaan hokemiksi ovat muodostuneet sellaiset ’Antsan’ klassikot kuten ”Ottelua on kohta pelattu kymmenen minuuttia”, ”Seuraavaksi toinen erä” tai varmasti koulujen pihoillakin lukemattomia kertoja kuultu ”Aloitus keskialueen puolelle”.

Leijonien ensimmäisen MM-huuman 1995 aikana julkaistiin jopa Mertarannan lohkaisuista koottu hittikappale, jossa vilisevät sellaiset unohtumattomat verbaaliakrobatian taidonnäytteet kuten ”Ja peli päättyy 4-1”, ”Päätuomarina on tänä iltana Alex Dell” tai ikisuosikki ”Semifinaalissa vastaan asettuu Kanada”.

Mertarannan kiistämätöntä nerokkuutta oli myös se, että hänen aikanaan katsojat saivat ikäänkuin kaksi ottelua yhden hinnalla: yhden, joka tapahtui jäällä, ja aivan toisen, joka tapahtui hänen selostuksessaan”, selittää Lehden kiekkostudion asiantuntija Antti Kolus.

Mertarannan huiman suosion takana olikin kieli-iloittelun lisäksi hänen raudanluja ymmärryksensä jääkiekosta ja pelin nyansseista. Manttelinperijän löytäminen ei ole helppoa, koska esimerkiksi selostajakollega Mika Saukkosen ongelmana pidetään sitä, ettei hän tiedä mikä on mantteli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Daan, Naftali, Gaad, Asser, Isaskar, Sebulon, Joosef ja Benjamin epäiltyinä sotarikoksista Gazassa

(JAHBULON) Israelin kiihtyvät sotatoimet Gazan alueella herättävät yhä suurempaa kritiikkiä myös Suomessa, paitsi jos katsoo toiseen suuntaan. Useat kansainväliset toimijat...

Close