Kategoriat
Kotimaa

Politiikan myymiseen uusia rajoituksia

(HELSINKI) Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on esitellyt laajat politiikan vähittäiskauppaa koskevat ohjeet. Jatkossa politiikkaa ei saa enää mainostaa poliitikon kasvoilla tai nimellä, vaan äänestäjän on nimeltä mainittava linjaus, jota hän haluaa seuraavissa vaaleissa tukea. Tarvttaessa äänestäjälle saa näyttää kuvaston tai luettelon poliitikoista. Luettelon voi antaa asiakkaalle, kuvastoa ei saa antaa.
”Pyrimme tällä varmistamaan, että ihmisten äänestyskäyttäytymisessä säilyisi joku tolkku ja että juuri äänestysiän ylittäneet eivät vertaispaineen takia vahingossa kokeilisi BB-julkkiksen, korkeushyppääjän tai muun keskivertojurpon äänestämistä”, Valviran ylivalvoja Ari Arg sanoo.
Seuraavaksi virastolta odotetaan linjauksia passiivisen politikoinnin synnyttämien haittojen poistamiseen.

7 vastausta aiheeseen “Politiikan myymiseen uusia rajoituksia”

Tämähän olisi loistava idea! Toinen mahdollisuus on tietenkin tasokokeet ennen äänestystä, jolloin äänet painotettaisiin tietämyksen mukaan. Vähän tietenkin sortaisi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteita, mutta ne ovatkin melko paskoja.
Olisi oikeasti jännä nähdä jos tästä järjestettäisiin kansanäänestys miten kävisi, sillä periaatteessa kieltävästi äänestävät ihmiset pelkäisivät menettävänsä omaa valtaansa, eli myöntäisivät typeryytensä, mikä ei lie kauhean yleistä.

Jutusta ei oikein selvinnyt saako politiikka mainostaa käyttäen postiivisia mielikuvia hyvänolontunteen kasvusta, seurallisuuden lisääntymisestä tai naisten saamisesta.

Tällaisiahan on jo käytössä Uudessa Seelannissa.
Tupakoinnille ja koirankakalle pitäisi säätää tuottajavastuu, tietenkin tupakan ja koiranruokien tuottajille.
Sitäpaitsi protestiääni Jasmin Mäntylälle edesauttaa Suvi Lindénin uudelleenvalintaa – vastuu on sinun ettei näin tapahdu.

Ei pidä paikkaansa, että olisin sanonut maailmansodan olevan ohi. Joka päivä on lunastettava paikkansa yhteiskunnassa.

Äänestäminen pieksennän ja julkisen nolaamisen uhalla pakolliseksi! Seksi pakolliseksi!

Vastaa käyttäjälle sauli niinistö Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehden poliittinen viikkokatsaus: Porvariyhteistyöhön on valmiuksia

Ajankohtainen Ykkönen radioi viikottain Lehden poliittisen viikkokatsauksen eduskuntavaaleihin saakka. Ohjelma lähetetään torstaisin kello 12.15–13.00 Ylen Ykköseltä.

Close