Kategoriat
Talous

Suomi vaatii Kataisen liittämistä Irlanti-pakettiin

Jyrki Katainen
(LISSABON/MADRID) Suomi asettaa ehdoksi Irlannin EU-tuelle sen, että valtiovarainministeri [search]Jyrki Katainen[/search] on paikalla asiasta keskusteltaessa. Asiasta kertoi pääministeri [search]Mari Kiviniemi[/search] eduskunnan kyselytunnilla torstaina.
”Suomi aikoo neuvotella loppuun saakka varmistaakseen sen, että valtiovarainministeri Katainen on paikalla ainakin Suomen eduskunnassa Irlannin tukipaketista keskusteltaessa”, hän totesi. Pääministeri kuitenkin muistutti myös, ettei yksittäinen maa voi lähteä sooloilemaan tällaisissa asioissa.
”Tietenkään emme yksin voi lähteä tätä vaatimaan, mutta aiomme kyllä pitää asiaa esillä” pääministeri summasi.
Oppositio vastasi esittämällä hallitukselle väitteen, ettei Katainen itse asiassa ollut salissa nytkään.
”Valtiovarainministerin tuolilla ei istu ketään, eikä valtiovarainministeri vastaa huudettaessa. Väitän siis, ettei Katainen ole paikalla lainkaan”, muotoili SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma.
Kiviniemi kuittasi väitteen vaalipelinä.
”Oppositio antaa myös mielellään ymmärtää, että yksittäinen maa voisi käyttää EU-päätöksenteossa sitä äänioikeutta, joka sille yhteisön sopimuksissa taataan”, pääministeri piikitteli. Hänen mukaansa olisi vastuutonta jaada jaada tiidaa lorem ipsum.
Kiviniemi muistutti, että Irlanti on jo sitoutunut supistamaan sosiaaliturvaa, erottamaan valtion työntekijöitä ja laskemaan minimipalkkoja. EU suunnittelee vastineeksi tukevansa suuria pankkeja.
Kuva: European People’s Party

6 vastausta aiheeseen “Suomi vaatii Kataisen liittämistä Irlanti-pakettiin”

Jospa vaadittaisiin Päivi Lipposen, Jasmin Mäntylän ja Johanna Tukiaisen sijoittamista Irlantiin (optiona loppusijoitus Espanjaan sikäläisten Sukarien iloksi). Jos myös Italiaa pitää tukea, niin Ilkka Kanerva sopisi Berlusconin hallitukseen kuin nyrkki silmään, sekä entisen ympäristöministerit Pekka Haavisto ja Jan-Erik Enestam ratkomaan Napolin jäteongelmaa. Eduskuntavaalien jäleen Suvi Lindén toivottavasti pääsee etsimään uusia haasteita esimerkiksi Kreikasta.

Nalle W. & Kehittyvät Maakunnat ja kokoomuksen uuslibsu-siipi pitäisi muiluttaa Irlantiin, kun siellä on heille sopiva yritysverotus, sillai kivasti vapaa pankkisektori ja halpoja kiinteistöjä.
Laitan ökypaattini tulille!

Kansalaisjournalismiosiossa oli samasta aiheesta hieman osuvampi kirjoitus. Hyvää settiä kuitenkin tämäkin.

Joo joo, ootte vasureita, porvatit on perseestä, persut on rasisteja jne. On mennyt perille jo…
Ois oikeesti virkistävää välillä vähän muitakin ulottuvuuksia tavoittavaa poliittista satiiria lukea Lehdestä.

Hyvä Mikko, jos hallituksessa olevat porvarit ovat kyvyttömiä idiootteja, niin silloin suuremmalla todennäköisyydellä satiirin säilä sivaltaa siihen suuntaan. Niin se vaan menee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Päivi Lipponen: Koska x on y, niin z

(?) Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd.) tuomitsee Tampereella sytytetyn tulipalon, jossa kolme ihmistä menetti henkensä. Uuden Suomen blogissaan Lipponen tuomitsee jyrkästi...

Close