wesbs(KUUNSILTA) Kattovalaisimen himmeän valon heijastuma viinilasin pinnasta katoaa hetkeksi, kun tumma hahmo katkaisee valonsäteiden polun ravintolan sakeassa ilmassa. Aterinten kilkatus saa äänimaisemaan seurakseen tuolin narahduksen, kun vieras istuutuu ja siirtää rokokoohenkisen istuimensa lähemmäs pöytää ja sitä peittävää pitsikuvioitua pöytäliinaa.
Ennen istuutumista olen kätellyt tulijaa ja esitellyt hänelle ennestään tuntemattoman kuvaajan. Vaihdamme muutaman sanan ja saan haastateltavastani irti lämpimän hymyn. Tunnen, että haastattelu on lähdössä hyvin käyntiin ja uskaltaudun katsomaan pitkää miestä silmiin. Hän on Corto Maltese, Lehden content manager, ja me olemme saapuneet keskustelemaan Suomen ehkä tyylikkäimmän uutismedian uudesta tyylistä. Ennen syvällistä ajatustenvaihtoa tilaamme calvadokset ja sitten Maltese kertoo syvällä äänellään luovasta lehtikirjoittamisesta.
”Ihan järkyttävää paskaahan tämä on. Jotkut toimittajat luulevat olevansa kirjailijoita ja kaivavat sitten väkisin sen sisäisen runotyttönsä tai -poikansa esille. Koko löyhkäävä läjä kaatuu lukijan niskaan, joka ei tiedä lukeeko Parnasson hienostorunkkausta, Kallion ilmaisutaidon lukion taidehomoahdistusta vai asiallista uutismediaa.”
Kuuntelen lumoutuneena hänen ajatuksiaan lehtimaailman tulevaisuudesta. Sisälleni leviää lämpö, joka tuo mieleen lapsuuden kesät ja hehkuvat hiekkarannat. Maltesen ääni on kuin rantaan lipuvat aallot, jotka jokaisella kerralla tuovat uudet kuohut. Näen, että kuvaaja ei ole yhtä innostunut historiallisista ajatuksista kuin minä, ja mieleni tekisi potkaista häntä. Mikä moukka!
Kulmakarvojaan ilmeikkäästi liikuttava Maltese jatkaa tarinointiaan. Hän on alansa ehdoton auktoriteetti; mies, jonka sanaa kuunnellaan; uudistaja ja samalla perinteiden taitaja. Hänen huulensa eivät malta edes koskettaa viinilasia, sillä kutsumustaan julistava mies ei vaikene. Kuulija ei voi kuin vakuuttua hänen sanoistaan: edessä on vallankumous.
”Kaikkein käsittämättömintähän tässä paskassa on se, että jossain kuuden tonnin jutussa ei sanota yhtään mitään. Nämä uuden ajan volterkilvet jauhavat interiööristä, haastateltavan eleistä ja omista tuntemuksistaan, mutta lukijalle jää käteen vain löysä kulli.”
Haastattelu päättyy. Luovutan Maltesen kuvaajalle, vastahakoisesti mutta tietäen, että nyt saan antaa hänet Sinulle, lukijalle.
22 vastausta aiheeseen “Lehti siirtyy luovaan lehtikirjoittamiseen”
[…] […]
[…] […]
Tuli jostain syystä tätä lukiessa mieleen vanhojen Jallujen novellit ja Jallusta taas mieleen Jaloviina ja nyt juopotuttaa enemmän.
Onkohan content manager huolestunut tissiuutisoinnin puutteellisuudesta?
Anteeksi kokemattomuuteni, mutta miten hienostorunkataan? Löysällä kullilla?
Silkkihanskat kädessä ja ilman ejakulaatiota.
Tylsän kuuloista. Kyllä vanha kunnon rahvasrunkkaaminen on mukavampaa.
Corto on äijä.
Luulen muuten, että Jussi Parviainen harrastaa melko ahkerasti hienostorunkkaamista.
Kuka vittu lukee Parnassoa?
Lehden pitäisi sepustaa enemmän luovasta tissikirjoituksesta.
…
…Enhän minä pornoa tässä hae, mutta olisihan se eloisampaa luettavaa…
Malteselle terveisiä. Punkkupullo kaatoon tämän artikkelin kunniaksi!
Kuka vittu lukee Parnassoa?
Hipit.
Tissejä kyllä kannatetaan täälläkin päässä. Olen huomannut yleisen vakavan tissien puutteen Lehden artikkeleissa.
Tämä kirjoitus sai minut tuijottamaan tyhjään satama-altaaseen.
Miten loistavaa syväanalyysiä
Ihanaa itseironista kritiikkiä. Ihanaa kirjoittaa nettiin LÖYSÄ KULLI.
”Juvan kirkko on viileä ja rauhallinen. Näyttelijä Sanna Saarijärvi istahtaa penkkiin ja katselee alttaritaulua: siinä äidit taluttavat lapsiaan Jeesuksen luokse.
Myöhemmin Saarijärveltä tulee tekstiviesti: ”Tänään Juvan kirkossa alkoi jännittää. Voi kun osaisin olla edes puoliksi niin hyvä äiti kuin omani oli.” IS
Kyllä on minnuuki nämä jutut niin herkistäneet. Iso mies ja saatana vielä laittaa vollottamaan huussissa tällaiset paskalukemiset.
Lehden uutta sukupolvea edustava toimittaja Alarik Sarvi on rakentanut lukijalle monitasoisen metaforamosaiikin, joka saa nuivimmankin tilaajan tarttumaan silkkihansikkaaseensa.
Sarvi vie kertomusta taidokkaasti eteenpäin alter egonsa, Corto Maltesen (Löysä Kulli) villeinä tempovilla tokaisuilla. Nämä ruosteista rautaa roiskuvat repliikit heijastuvat postmodernisti näennäisen huolettomasti oheen jätettyihin kielikuviin, kuten ”pitsikuvioinen pöytäliina” tai vaikkapa ”rokokoohenkinen”. Sarvi on todellakin itseoikeutetusti löytänyt teksissään ne kipeimmät ilmaisut aikamme monitahoiselle rotuviha-homofobia- menttaliteetille.
Lopulta kirjoittajan rujo pyrkimys kiinnittää nämä sanat itsehäpäisyn keinoin reaalimaailmaan voi ainoastaan herättää ihailun tunteita hänen omaan, jo väsyksiin vatvottuun Corto Mateeseensa.
Very good.
Kattovalaisimen tumma hahmo saa äänimaisemaan pitsikuvioitua pöytäliinaa. Ennen saan irti uutismedian. Ennen äänellään lumoutuneena leviää lämpö, lipuvat aallot, ehdoton auktoriteetti. Hänen huulensa päättyy.
Tämmöistä paskaa tulee yleensä luettua vain Reginasta ja Keskisuomalaisesta, mutta onneksi välillä täältäkin. ”Löysä kulli” oli kiva, tykkäsin. Vähän sellainen amorfinen.
Odotamme Jasmin Mäntylän koskettavia nuoruusmustelmia luettavaksi.
Saavun haastattelupaikalle ja kun näen hyytyneen veren punaa himmeästi toistavaan samettiseen luomukseen verhouneen Lehti-kirjoittamisen Grand Old Queenin, Alarik Sarven, tulen saman tien. Vain hieman häpeillen käännyn kohti muovipalmua ja pyyhin itseni hätäisesti aina kaiken varalta mukanani kuljettamani Parnasson viimeisimmän numeron sivuille 12-15.
”Vitun löysäkulli”, Alarik tervehtii ja huomaan herääväni. Pian tämän jälkeen huomaan, etten ole edes minä.
Aivan loistava juttu! Varmasti kuukauden paras. Olen kiinnittänyt usein huomiota juuri tuollaiseen kliseiseen artikkelityyliin, jota esiintyy aikakauslehdissä, kuten Hesarin Kuukausiliitteessä. Suomen kuvalehden Risto Repo on pahimmasta päästä. Kiitos nauruista!
Istun Helsingin kantakaupungin viileimmässä trendibaarissa, jonka remontti on vielä viime silausta vaille valmis. Barista laskee eteeni frappuchinon ja vain kolme varttia ja pahoittelevaa tekstiviestiä myöhemmin baarin kolmikymppisille omistajille hyvinkin tuttu suomalaisen yöelämän yksinäinen susi, Corto Maltese, istahtaa eteeni. Maltese sytyttää vesipiippunsa ja puhaltelee savurenkaita ilmaan kuunnellen kysymyksiäni silmät rennosti raotettuina.
”Nykymedia ei ole entisensä, tiedäthän?”, Maltese toteaa ja taivuttaa nilkkansa ojennukseen.
”Tämä ei voinut jatkua näin, tiedäthän?”, rocktähti supattaa yli Laitilan Kukko -tuoppinsa.