Kategoriat
Ulkomaat

Kunigatar Elisabet: "Alkaahan tämä jo vituttaa"

(LONTOO) Britannian kuningatar Elisabet II kertoo, että hän on kovin kyllästynyt 53 vuotta jatkuneeseen kuningattaren roolinsa. Kuningatar antoi 80-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi Lehdelle erikoishaastattelun.
”Käyhän tämä jo vituttamaan. Englantilaiset on niin tyhmää kansaa. Ja rumiakin ne ovat. Skoteista ja walesilaisista nyt puhumattakaan.”
”Ehkä harmillisinta on se, kun nykyään ei saa mestata ketään. Vähänkö olisin sen Camilla-nartun hoidellut pois hosumasta!”
Elisabet ei kuitenkaan aio luopua kruunusta poikansa Charlesin hyväksi.
”Siitä pellestä nyt ei tulisi kuningasta edes Ruotsiin. Tehdään Englannista mieluummin vaikka tasavalta.”
Valtakautensa parhaista hetkistä Elisabet nosti esiin häntä kovasti lämmittäneen tapauksen lähes 30 vuoden takaa, jolloin Sex Pistols -yhtye julkaisi levytyksensä God Save The Queen.
”Ne olivat niin reippaan oloisia poikia.”
Elisabet muistaa hyvin myös 30 vuoden takaisen Suomen-vierailunsa.
”Teillä oli silloin se Kekkonen. Se oli kyllä aika särmä jätkä.”
Syntymäpäiväänsä kuningatar kertoi aikovansa juhlistaa vetämällä kelpo kännit ja nipistelemällä nuoria hovimestareita.

51 vastausta aiheeseen “Kunigatar Elisabet: "Alkaahan tämä jo vituttaa"”

”Teillä oli silloin se Kekkonen. Se oli kyllä aika särmä jätkä.”
UKK on laittanut Elisabettiä… mä tiesin, et Urkki oli PELIMIES!! 🙂

Perkele, tajusin just mitä tuo samizdat tarkottaa.
Fight the power.
Niin ja onnea sille kuningattaren huuhkajalle, aikookohan tuo elää ikuisesti ei hyvältä näytä prinssi Charlesille.

Ruotsalaisillahan on jo oma pellensä kuninkaana, jota fru Silfvia vetää kuin pässiä narussa. Mitä siihen yhtä hörökorvaa lisää tarvitaan, Kallen (Kustaan) tyyli kun on ainakin kohdallaan. Samaa ei voi sanoa Englannin kuningashuoneessa kuin aina ajankohtaisiin Afrika-Korps-asuihin pukeutuvasta prinssi Harrystä.

Tässä ei uutisoitu Elisabetin tissejä. Oliin mielelläni lukenut samat tapahtumat niiden näkökulmasta.

Niin, olisihan se kiinnostavaa tietää miltä se maailma näyttää sieltä lattianrajasta.

Tiesittekö muuten että koko Windsorin suku on oikeasti äärikeskustalaisia terminaattoreita?
Sitä ei muuten moni tiedä…

äärikeskustalainen – 1) Antarktiksella tapahtuvaan maanviljelyyn maataloustukea vaativa 2) jäsen jonka arvot sijaitvat enintään k suuruisen etäisyyden päässä kaikkien jäsenien arvojen keskiarvosta 3) alkio

Jokse Thatcherin Luuska on heittäny lusikkansa nurkkaan? Siinä se vasta huuhkaja oli.
Missä lastenseimessä se Osama Binkin silloin oli, kun sitä todella olisi tarvittu?

Nohnoh. Te olette tottuneet liian hyvään. Lehden nykyinen päivitysrytmihän vastaa ihan hyvin normaaliblogia. Ja luovuus edellyttää kiireettömyyttä. Jos ei aina irtoa niin ei ammuta heti selkään.

Turha noiden päivitysten perään on kysellä.. Minkäs Lehti sille mahtaa, jos maailmassa ei ole tapahtunut yhtään mitään sitten 19.4.2006.

Konttikontti konontti koirastasantti. Kolkaaäntti kolottakokantti! Kommahantti kopeerentti kolstallapantti.

(NENÄ) Useita keski-ikäisiä kokoontui eilen joitakin vuosia jatkuneen perinteensä mukaisesti juhlimaan toukokuun ensimmäistä päivää. Päivä on saanut juhlijoiden kielenkäytössä hauskalta kuulostavan nimen ”vappu”.
…kuvitelkaa loppu Lehden artikkeliksi. Motkottajat.

Ihan turhat sivut. Tämäkin päivittelemättömyys on vain mainoskikka. Ensi viikolla alkaa taas paskoja juttuja tulemaan.

Samizdat-konserniin kuuluva Lehti on juuri saamiemme tietojen mukaan lopettanut toimintansa. Syitä päätökseen ei ole kerrottu.

Kuulostaa hyvinkovasti paljon siltä, että Samizdat-konsernin lehtijulkaisupuolen toverit ovat päästelleet kaikki paukkunsa Wappuna kuin uutenavuotena ikään katsomatta. Ilmeisesti jonkinasteinen konsultaatioapu (?) Julkku-nimisen journalistiikan helmen tekemisessä on ehdyttänyt kirjoittajiemme sontavarastoa siinä määrin, että juttu kuppaisesta kuningattaresta on jäänyt kutakuinkin viimeisimmäksi.
Toivomme, että Suomesta löytyy tarpeeksi alkoholia, neitsyitä ja vuohia läppävajeen täyttämiseen ja toimituksen elvyttämiseen.
Kiitos ja aamen.

Lukijat päivittelivät Lehteä
(HUONO) Samizdat-konserniin kuuluvan Lehti-läystäkkeen hidas toimitustahti on saanut uskollisimmat lukijat itse päivittelemään julkaisun sisältöä. Omatoimista päivittelyä helpottaa Lehden interaktiivis-digitaalinen formaatti, johon on helppo raapustaa omat eskonvarpaat ja Harakan puumerkki.
”Alkaahan tämä jo vituttaa”, huokailivat nimimerkit Ykkösnilkki ja Englannin Kuningatar yhteen ääneen. Suomen Matkatoimiston kahvipöydästä päivittely ja silmien pyörittely kuului Lantsaroten julisteelle asti ja kielitaitoisimmat lukijat kommentoivat asiaa kontillaan.

Lehti muuttuu maksulliseksi
Lehden toimituksen toimituksellisen motivaation heikettyä työmäärän suuruuden ja lukijoiden kiittämättömyyden vuoksi Lehti on päättänyt muuttaa sisältönsä maksulliseksi kesäkuun alusta. Lehteen tullaan myymään tekstiviesteillä maksettavaa lukuaikaa. Sata purkkapallotarraa kesäkuun alkuun mennessä keränneet voivat saada Lehden vuodeksi 2006 maksutta. Väärinkäytösten estämiseksi Lehti julkaistaan jatkossa DRM-suojatussa suljetussa formaatissa, jonka lukemiseen tarvitaan Internet Explorer-selaimessa toimiva selainlaajennus. Lehti toivoo lukijoiden viihtyvän uuden lehden parissa.

Älkää nyt saatana sentään laittako linkkejä noihin omiin blogeihinne, hyi helvetti! Joskohan niitä uusia uutisia voisi ”alkaa tulemaan”, näin nimimerkki Petroleumia lainatakseni.

Kommentti-osion valittajille voitte haistattaa pitkän ulosteen, eihän heidän tarvitse panna pökälettäkään ristiin tämän julkaisun vuoksi. Minä ainakin arvostan kovasti sitä että joku viitsii vapaaehtoisesti anonyyminä ilman mitään palkkaa viihdyttää niin monia ihmisiä niin taitavasti kuin Lehti on tehnyt. Huumori on vaikea kirjoituslaji ja sen säännöllinen tuottaminen vielä vaikeampaa. Jos Lehti päättää pistää sulkakynät hyllylle, en voi muuta sanoa kuin kiitokseni tekijälle (tekijöille?) tähänastisesta ja menestystä tuleviin operaatioihin.

Silleen voi muuten panna pökäleen ristiin, että kaveri paskoo ensin ja sitten asettuu 90 asteen kulmaan häneen nähden ja tuottaa oman tuotoksensa. Pitäisi tulla nätti ristipökäle. En ole vielä kylläkään kokeillut, mutta tuntuuhan tässä olevan aikaa.

Itse lähinnä seuraan paremman puutteessa Nokian SAK:n paikallisosaston sivuja.

Ja onhan tässä näitä kommentteja luettavana. Tai jos oikein kyllästyttää, voi ”alkaa lukemaan” koko Lehden arkistoa. Kommentit ja kaikki.

No ollaanpas täällä nyt niin solidaarisia, niin solidaarisia Lehteä kohtaan. Minua ainakin ottaa nuppiin ihan valtavasti tämä päivittymättömyys.
Ja jos joku väittää ettei saisi odottaa, kun ei laita tikkuakaan ristiin. Mistä täällä sitten voi ilmoittautua juttuja kirjoittelemaan? Hähkysynvaan.

Kakkoseen, kaikkia kakkoseen! Teistä kaikista tulee isona kampaajia, kuulitteko? Kampaajia!!!

Selkokieli on erittäin hyvä asia. Selkokielellä kirjoitettuja juttuja on helppo lukea. Ulkomaalaiset ja vammaiset ymmärtävät näin tekstin.
VITTU SELKEESTI LISÄÄ JUTTUJA!

Kyllä minäkin odotan uusia juttuja ja toivon että ne olisivat yhtä hauskoja kuin esimerkiksi talvella 2004-2005, mutta tiedän että huumoria (ja ylipäänsä tekstiä) on ihan helvetin raskasta tuottaa jos on kausi jolloin ei tunnu irtoavan. Ja kun me emme ole tehneet mitään ansaitaksemme näitä hauskoja hetkiä, joita Lehti tarjoaa, niin vittuako siinä kannattaa urputtaa. Eturivin ykkösnikki voi toki lähettää omia tuotoksiaan Lehden sähköpostiin. Jos ne ovat yhtä hyviä kuin Lehden normaalitaso, niin ehkä niitä julkaistaan.

No nyt on tullut uusia juttuja, joten lopettakaa valitus. ”River” muuten kirjoitetaan ihan tavallisella v:llä, ettäs tiedätte.

Vastaa käyttäjälle Anselmi Panda Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Aforismipäivä työllisti poliisia

(HELSINKI) Tiistaina vietetty kansallinen aforismipäivä työllisti poliisia totuttuun tapaan. Poliisi joutui eri puolilla maata huolehtimaan riehakkaiden aforistikkojen aiheuttamista järjestyshäiriöistä. Pääkaupunkiseudulla...

Close