Kategoriat
Kotimaa

Aforismipäivä työllisti poliisia

(HELSINKI) Tiistaina vietetty kansallinen aforismipäivä työllisti poliisia totuttuun tapaan. Poliisi joutui eri puolilla maata huolehtimaan riehakkaiden aforistikkojen aiheuttamista järjestyshäiriöistä. Pääkaupunkiseudulla aforismipäivään oli ennalta varauduttu kaksinkertaistamalla poliisivoimia.
”Tavalliset idiomien lausujat menevät kyllä ihan rutiinitehtävinä. Hankalampia tapauksia ovat sitten nämä, jotka pidätystilanteessa sutkauttavat jotakin, mikä saa epäilemään koko yhteiskuntajärjestyksen mielekkyyttä”, totesi Helsingin poliisin aforismiyksikön johtaja Stig Ruotsalainen.
”Eilenkin yksi pummi tokaisi, että ’Te olette kaikki lampaita, ja pääsiäinen tulee joka vuosi.’ Se pisti kyllä mietteliääksi.”

Kaisaniemessä 10 000 juhlijaa

Suomalaiset ovat ottaneet aforismipäivän omakseen. Esimerkiksi Helsingissä räntäsateiseen Kaisaniemen puistoon kokoontui arviolta kymmenentuhatta ihmistä kuuntelemaan Sofists-kilpailuista tutuksi tulleen Antti Teesin yhtyettä.
”Elämä on tosi-tv:tä, eikä kaukosäätimessä ole paristoja”, Teesi totesi villiintyneelle yleisölleen.
Monet juhlijat olivat päivän kunniaksi laatineet omia mietelmiään, joita he esittivät puistoon pystytetyssä Café Latteus -telttakahvilassa.
”Sydän on kuin kännykkä – vitun kallis ja menee aina rikki”, veisteli espoolainen Jorma ”Älä nyt sitten laita nimeä lehteen” Ollila.
”Juon viinaa paljon, mutta usein”, kommentoi puolestaan kaatuneesta Bajamaja-toaletista tavoitettu Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja Veikko Mielleyhtymä.

27 vastausta aiheeseen “Aforismipäivä työllisti poliisia”

Kyllä ne aforistit pitäis kaikki polkea maan rakoon. Kiertelevät saatana kertomassa typeriä juttujaan puettuina pseudointelektuelleihin muotoihin.
”Kaikkea täytyy kokeilla ainakin kerran, paitsi kansantansseja ja omaa siskoa” Mitä vittua sekin muka meinaa?
Seuraava paskiainen joka minulle aforismin lausuu päätyy kellariini kaivettuun kuoppaan, jonne minä lasken kaksi kertaa päivässä pullollisen kosteusvoidetta.
”It puts the lotion on the skin, or else it gets the hose again” Siinä sulle aforismia, vitun nulikka.

”Voi aikoja, voi tapoja”, voisi todeta tästä aforistikkojen inkvisitiosta. ”Parempi katsoa katua kuin kaatua ja katua, ettei katsonut katua” on sekin käyttökelpoinen viisaus, jonka luulisi pelastaneen monenkin kyynikon ja Philippus Foggin nololta mukkaamiselta rotvallin reunaan. Jos te viette meiltä aforismimme, viette meidän ymmärryksemme, meidän ihmisarvomme, meidän kaikkemme! ”Älä lyö lyötyjä tissejä”.

Arvoisat lukijat, kirjautuessanne aamulla sisään Bloomberg-päätteelle löydätte ensimmäiseltä sivulta ajatelman. Se on joka päivä uusi ja aina yhtä lattea. Elämä ilman päämäärää on kuin laiva ilman peräsintä.

Palestiinalaisten presidentiksi vajavaisista äidinkielentaidoistaan
huolimatta päässyt Mahmoud Abbas yrittää paikkailla rakoilevat suhteensa Hamasin kanssa. Hamas onkin jo luvannut hylätä terroriteot ja tästedes vaikuttaa pelkästään poliittisin keinoin. Hamasilla on ainoastaan yksi vaatimus. Abbasin pitää pystyä taivuttamaan Hamas. ”Rankka homma tästä tulee. Hamasten vaatimus on kova mutta mahdollinen.”, kommentoi pressa. ”Kyllähän demokraattisten vaalien voittajana Hamaketla on täysi oikeus muodostaa hallitus. Nyt vain pitäisi saada taivutettua tuo Hamatsen nimi niin päästäisiin sopuun.” Mahmoud ”MaMu” Abbasilla on myös terveisiä kansainvälisen lompakonnyörien säätelijöille. ”Mielestäni EU ei saisi rangaista avun jäädyttämisellä kaikkia palestiinalaisia, jos se ei pidä Hamatstselasta.”

Euroopan maat alkavat olla valmiita lintuinfluenssaan, todetaan
tuoreessa raportissa. Tutkimuksen tehneen tieteilijäryhmän nokkamies Birger Kurki; ”Valtaosin Euroopan maat ovat valmiita epidemiaan. Toisen maailmansodan päättymisestä on jo aikaa eikä uutta rettelöäkään ole näkyvissä. Jotain on keksittävä ennen kuin kansalaiset tylsistyvät.” Keski- ja Pohjois-Euroopan maat saavat kiitosta, mutta Italia ja Portugali sekä monet Itä-Euroopan maat saavat moitteita. ”Italiassa jauhetaan liikaa Silvio ’hyvä häviäjä’ Berlusconista, Portugalilaiset rasvatukka-javierit ovat sen verran manana-kansaa ettei ne nyt ole ikinä valmiita ja itäblokille annettiin pyyhkeitä siksi että niitä oli tilattu liikaa. Mun moka.”, laukoo Birger.

Jos Bajamaja-toiletti kaatuu, eikä kukaan ole sitä kuulemassa, kuuluuko siitä ääni?
”Elämä on kuin Pandan suklaaraisia – siellä on aina samat saippualta maistuvat konvehdit.”
Aforismeja käyttävät ihmiset ovat siis niin kuin ihan vitun tyhmiä.

”Suomalaiset ovat ottaneet aforismipäivän omakseen.”
Paskanmarjat. Kunhan saa yhden ylimääräisen vapaapäivän. Itse kulutin sen etsimällä aforismeja lähinnä kossn etiketistä. Vitut sitä mitään löytyny.

Valitin sitä, ettei minulla ollut kenkiä, kunnes tapasin miehen, jolla ei ollut jalkoja.
Otin äijältä kengät, koska ne olivat sopivan kokoiset, eikä hänellä ilmiselvästi ollut niille käyttöä.
Jos puu metsässä kaatuu, eikä kukaan sitä kuule, niin kuka sen sieltä pois korjaa?
Parempi virtsata väärin kuin varttua Vaasassa.
Ruukkunen on oikeassa.

Voi vidu!
”Vierivä koira ei sammaloidu”
”Se parhaiten nauraa, joka toiselle kuoppaa kaivaa”

Ennen kuin kritisoit jalatonta aforistikkoa, kävele ensin maili hänen kengissään.

Kiitän ystävällistä mediaanne, joka on huomioinut päivämme vieton ja siihen liittyneet juhlallisuudet.
Haluaisin kuitenkin korjata uutisen tietoihin sen, että kuulijoita oli jo poliisinkin arvioiden mukaan 20 000. Oman arviomme mukaan kuulijoita oli 2, mutta koska meillä aforistikoilla on tapana lyhentää kaikki, luottakaamme poliisin arvioon.
Mitä tulee Bajamaja-insidenttiin, käyttäisin sanan ”kaatuneen” sijasta sanaa ”kaadetun”, sillä sankat poliisijoukotkaan eivät pystyneet pitämään aforismin vastaisia mielenosoittajia, joita myös oli runsain määrin paikalla, aisoissa.
Kommentoijille haluaisin sanoa, että olisipa edes joku teistä onnistunut kommentissaan siteeraamaan oikeata aforismia (noiden latteiden nokkeluuksien yms. sijasta), niin olisi teidänkin huomisenne valoisampi.
Lopuksi puheenvuoro Jarkko Laineelle: ”Aforistikkojen syvällisyys on useimmiten lasten kahluualtaan tasoa.”

> Parempi virtsata väärin kuin varttua Vaasassa.
Ruukkunen on oikeassa.
Totta. Nm. Vaasalainen

Kyllähän se niin on, että elämä on. Parempi kymmenen pyytä pivossa kuin lörtsy oksalla.

Ei näitä enää. Minä luin koko pienen ikäni Valittujen Palojen mietepalstoja, siinä Tapahtui tosielämässä -evankeliumien välillä. Nyt olen terveempi.

Jiri, poikani, palaa kotiin, sillä ”Opissa se on variksenpoika tuulessa” ja ”Mielipiteet ovat kuin nauloja: helppoja lyödä, vaikeita vetää pois”.

Kyllä nokkela-Norman reinot keksii.
Nuorena se on pitsa väännettävä.
Suo siellä, etelän vetelät täällä.

Otin jalattomalta aforistilta kengät ja kävelin sen mailin. Sitten olinkin mailin eksyksissä, mutta olipahan ainakin kengät.

Vastaa käyttäjälle Luonnonkansojen Viisaus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Kristikunta hiljentyi antisemitismiin

(ROOMA) Kristikunnan suurin juhla on hiljentänyt jeesuksenuskoiset ympäri maailman muistelemaan pahojen ja ilkeämielisten juutalaisten salaliittoja. Nykyisin lähinnä antisemitismiin ja suklaamuniin...

Close