Kategoriat
Urheilu

Tommi Evilä pilasi suomalaisten itsesäälin

(ST. MASENNUS) Tommi Evilän yllätysponkaisun tuoma pronssimitali MM-kisojen pituushypyssä pilasi suomalaisen itsesäälin täysin. Hyvää vauhtia kehittynyt masennus ja kansallinen alennustila hävisi yhden hyvän suorituksen jälkeen.
Säkkiin pukeutunut ja tuhkaa jo osittain päällensä sirotellut Suomen Mieliala Oy:n toiminnanjohtaja Usko Vähäinen kertoo, että vuosikymmenen paras itsesäälitilaisuus meni kansakunnalta täysin sivusuun Evilän vuoksi.
”Meillä oli jo paska sää, epäonnistuneet avajaiset ja alisuoriutuneet urheilijat. Kaikki oli valmista kansalliseen itsesääliin. Mutta ei. Ei voinut herra pitkäletti antaa meidän itkeä rauhassa, vaan piti mennä ja menestyä”, Vähäinen sanoo ja kiroaa.
Vähäinen huomauttaa, että pahaksi asian tekee vielä se, että kyseessä on onnistunut miesurheilija. Naisten keihäsmitali ei olisi saanut kansakuntaa näin nopeasti pois masennuksen ikeestä.
”Ämmien keihäsmitali olisi ehkä vähän lohduttanut, mutta silti yleisvitutus olisi ollut aika vakio”, Vähäinen arvioi.
Helsingin pörssistä ilmoitettiin, että HEX-indeksi nousi Evilän hypyn ansiosta 3,4 prosenttia, Nokian osake 12 prosenttia, työttömyys väheni 8 prosentilla ja bensa on ilmaista seuraavien viikkojen ajan. Sen sijaan parturikampaamoja odottaa synkät ajat.

14 vastausta aiheeseen “Tommi Evilä pilasi suomalaisten itsesäälin”

Kyllä Evilän onnistuminen aiheutti kriisin täälläkin päässä. Masennuslääkkeet oli ostettu jo maanantaina.Viinaa kaappi täynnä ja valmistauduin soittamaan yölinjalle.
Mutta ei!

No hyvä että se keihäsmitali tuli pituushypyssä. Molemmissa lajeissa kuitenkin otetaan vauhtia, ja jotain tippuu ilmalennon jälkeen maahan. Tuloksetkin ovat melko tarkkaan samoja, kun merkityksetöntä dekadin eroa ei huomioida. Tämän kunniaksi täytyy maanantaina mennä töihin helikopterilla, tai vähintään karvanajollalla.

No joo perkeleen tarzani meni ja pilas meiä itse säälit juko liste vittu minä ei siedä tarzaneita minä olen aito suomalainen ja potkin tarzaneita munille tämä herra evilä sietäis saada kuritus huonetta kunnolla ei tollasesta tuu mitään kun yks pilaa meidän säälimme mä vihaan tota evilää kunnolla se osas hypätä mutta ku siitä ei ollut hyötyä enää pelkkää haittaa vaa ei tollasta voi sanaa aidoks suomalaiseks mä vihaan tota saatana saa han sitä joskus olla vihanen jollekki en viittis ees katsoa tohon herra evilään päin mä vihaan sitä sydämmeni pohjasta ja mäki olin pukeutunut säkkiin ja heittelin tuhkaa ympäri maailmaa en tajua miks se kiusas meitä näin ei hän me oltu tehty sille liuhu letille mitään pahaa ja se ärsyttää meitä hyppäämällä hyvin ei näin saakelin evilä tarzani

Yrittivät vielä antaa palkankorotuksen (muka joku yleiskorotus)
Minä niille kirveestä…ja puukostakin pikkasen
Oppivathan hitot.
…mitäs noi nyt noilla rynkyil…

Älkää nyt ottaka sitä noin raskaasti. Hyvä et suomi sai mitalin ni ei tartte suomen hävetä ku kisatki oli täällä. Voi sen viinan muutenkin juoda pois

HAISTAKAA PASKA! Olisitte ilosia että suomi tunnetaan vihdoinkin menestyksestä.

Vastaa käyttäjälle Einari kainalokarva Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Suomi voitti

(STADION) Suomi voitti lauantai-iltana MM-kisoissa. Suomi voitti niiiin paljon ettei mitään rajaa, kertoivat kaikki. "Hip hei!" hihkaisivat muiden muassa Kalevi...

Close