Kategoriat
Kotimaa

Puolustusvoimat siirtyvät tulospalkkaan

(VEKARANJÄRVI) Suomen puolustusvoimat siirtyy tulevaisuudessa tulospalkkaukseen. Puolustusministeriön tekemän tutkimuksen mukaan Suomen maanpuolustus toimii tehokkaammin, mikäli mahdolliseen rajojen varjelemiseen tarvittavaan aseelliseen vastarintaan lisätään oikeanlainen houkutin, eli rahallinen korvaus raa’asta työstä.
Puolustusvoimissa on jo suunniteltu tulospalkkaustaulukkoa erilaisia sotatoimia ajatellen. Esimerkiksi taistelussa kaadetut vastustajat on hinnoiteltu vaativuuden mukaan.
”Rrrryssästä saa eurrrron. Korrrjaaan, siis A2-keltaisen vihollissoturrista saa eurrrron.”, kertoo puolustusvoimien asemasotapäällikkö Ukko Ylijumala.
Lisäksi puolustusvoimien eri joukko-osastoille on suunniteltu annettavan bonuksia sen mukaan, mitä enemmän Karjalaa saadaan vallattua takaisin.
”Ja jos Rrrruotsista irrrtoaa pala, niin siitä saa eurrroja paljon”, Ylijumala sanoo hevosrattaistaan ja kiillottaa peistään.

”Tuhota vihollisesi, nähdä heidät murskattavan edessäsi ja kuulla heidän naisensa valittavan!”
muistuttaa Conan cimmerialainen elämän todellisista arvoista.

9 vastausta aiheeseen “Puolustusvoimat siirtyvät tulospalkkaan”

”Puolustusvoimat siirtyvät” – Montako niitä Suomessa on: yksi vai enemmän?

Olkaattemme kuullunna. Vaan juuri sillä tavallahan tuossa artikkelissakin näyttäisi lukevan.. Jos ihan tarkasti katsoo ja muljauttelloo.

ITSEASIASSA, maa-,meri- ja ilmavoimat muodostavat puolustusvoimat jotka vääntävät Maapalloa navalta katsottuna myötäpäivään suomalaisen Sisun voimalla, karvan yli 15 asteen tuntivauhdilla pitäen maapalloa radallaan ja isänmaata itsenäisenä, since early 1900’s!

Mangu katsoo ja huomaa että otsikossa lukee ”Puolustusvoimat siirtyvät” kun pitäisi lukea ”Puolustusvoimat siirtyy”. Ihan tyhmä puheenaihe. Eikä naurata yhtään.

olisiko aika siirtyä Lehdenkin toimittajakunnan tulospalkkaukseen. Mitä pahempi kunto, sen suurempi uho ja palkka.

“Tuhota vihollisesi, nähdä heidät murskattavan edessäsi ja kuulla heidän naisensa valittavan!” muistuttaa Conan cimmerialainen elämän todellisista arvoista.
– VÄÄRIN, alun perin Tsingis-kaanin monta kertaa toteutettu unelma

Vastaa käyttäjälle Anssi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Toimitus pahoittelee artikkelien tasoa

Lehden toimituskunta haluaa esittää syvimmät pahoittelunsa Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Suomen Kuvalehdessä ja Jallussa julkaistavien artikkelien tason mahdollisesta laskusta kuluvan kuun...

Close