Kategoriat
Ulkomaat

Skotlanti harkitsee haggista uudeksi valuutakseen

Blikje HaggisCreative Commons License Petra de Boevere
(MCMCMCGLASGOWMC) Skotlannin itsenäisyyttä ajavat ryhmät ovat ratkaisseet useita alueen itsenäistymiseen liittyviä ongelmia. Kansallispuolueen puheenjohtaja Alex Salmond kertoi varhain perjantaina, että maa aikoo ottaa uudeksi valuutakseen haggiksen.
Haggis on perinteinen skotlantilainen joukkotuhoase. Aiemmin Englannin pankki on ilmoittanut, ettei itsenäinen Skotlanti voi käyttää enää valuuttanaan puntaa, koska ”vihdoinkin päästäisiin teidänkin perseilyjenne maksamisesta”. Euron mahdollisesta käyttämisestä EKP ei ole vielä nauramiseltaan pystynyt antamaan lausuntoa.
Salmondin mukaan itsenäinen Skotlanti olisi muutenkin ekonomisesti vauras. Hän kertoo, että uuden itsenäisen valtion talous perustuisi vahvalle vientiteollisuudelle, jonka kärkituotteita ovat vittumainen aksentti, ylihintainen viski ja ala-arvoinen jalkapallo.
Skotlannin mahdollista itsenäisyyttä pidetään merkittävänä ennakkotapauksena etenkin Krimin niemimaan johdossa, koska looginen ajattelu ja Muksista vaikeampien abstraktioiden taju ei ole heilläkään koskaan kuulunut erityisiin vahvuuksiin.

18 vastausta aiheeseen “Skotlanti harkitsee haggista uudeksi valuutakseen”

Toimittaja Elokuu kaikessa nasavuudessaan valitettavasti unohti, kenen aluevesillä on Pohjanmeren öljyvarat.

Skotlanti ansaitsee itsenäisyytensä siinä missä Ahvenanmaakin. Mitä ne siis enää odottelee?

Separ Atist ei tiedä, etteivät ne öljyvarat niin selkeästi ole Skotlannin yksin. Ne ovat Yhdistyneiden Kuningaskuntien tavaraa! Edes laikki ne kalastusvedet mitä SNP lauleskelee omikseen eivät ole ”Skotlannin”. Ja jos Skotlanti itsenäistyy, Shetlanti aikoo myös itsenäistyä Skotlannista – eivät nimittäin halua kuulua Skotlantiin. Jos vesiä aletaan taas jakamaan niin hyvä siivu kuuluu sitten Shetlannille. 🙂

Toimittaja aliarvioi pahasti Muksiksen abstraktiotasoa. Pelkkä lihaksilla pullisteleva peikkoilu ei riitä voittoon, vaan on osattava pelata myös kääpiöitä. Ja siinä Suomi-poika on aina ollut hyvä, vaikkei se tähän asiaan mitenkään liity.

Se tapa millä Englanti aikanaan ensin tuhosi yhden Skotlannin suurimmista kaupungeista ja myöhemmin liitti Skotlannin itseensä, lupaisi itsenäiselle Skotlannille jopa Augustia vittumaisempaa kusipäätä naapurikseen. Skotlanti voisi vain kadehtia esimerkiksi kuinka ystävällinen naapuri Ukrainalla on, jos Venäjää verrataan suoraan Englantiin.
Varsinaisesti Skotlannilla ei ole mitään voitettavaa, koska Englanti tulee joka tapauksessa rankaisemaan niskuroivaa alamaistaan kävi vaaleissa miten tahansa. Se tosin on vielä mysteeri miten paljon enemmän ne voivat skotteja kiusata kuin ne jo nyt tekevät, mutta eiköhän jostain löydy siirtomaaisännän oppikirja, josta löytyy käyttämättömiä keinoja kurittaa ja kurmoottaa.

Venäjä on ilmoittanut lähettävänsä rekkasaattueellisen valmiiksi täytettyjä vaalilippuja torstaiksi perille.

Ei niissä avustusrekoissa vaalilippuja ole, vaan ihan vain 2000 tonnia lihaa, vihreisiin maastopukuihin puettuna.

Tätä ei nyt mietitty ihan loppuun asti. Äänestäjiä jäyti pelko siitä, että tiukassa taloudellisessa pakkoraossa haggis olisi jouduttu devalvoimaan eli blandaamaan. Kansanäänestyksen lopputulos kertoo karulla tavalla skottien suhtautumisesta tähän vaihtoehtoon…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Ukrainan separatistit laskivat viimein aseensa – "on niitä aika monta"

DoctorWho (VENÄJÄLÄ) Itä-Ukrainan vähä- ja Venäjä-mieliset separatistit ovat myöntyneet kansainvälisen painostuksen alla ja laskeneet aseensa. Donetskin kansantasamielivallan edustaja Sergei Durak...

Close