Kategoriat
Paavi

Steve Jobsin joukossa ei suomalaisia

(AMERIKKA) Eilen menehtyneen Steve Jobsin joukossa ei tiettävästi ollut yhtään suomalaista. Ulkoministeriön tiedotuksen mukaan on hyvin epätodennäköistä, että menehtyneen joukosta suomalaisia löytyisi. Varmuus asiaan saadaan kuitenkin vasta lähipäivien aikana.
Steve Jobs tuli tunnetuksi ylikalliita tietokoneita, puhelimia ja taskusoittimia valmistavan yhtiön toimitusjohtajana. Häntä jäävät kaipaamaan etenkin kaikki ne, joilla ei ole koskaan ollut yhtään Applen laitetta ja joilla ei koko elämänsä aikana myöskään ole varaa sellaista ostaa.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kulttuuri

Ruotsalainen Tomas Transformer saa kirjallisuuden Nobel-palkinnon

(CYBERTRON) Tämänvuotisen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saa ruotsalainen runoilija ja veturirobotti Tomas Transformer. Palkinnon perusteluissa Ruotsin Akatemia kiittää Transformeria siitä, että ”hänen tiiviisti pakatut, läpikuultavat kuvansa avaavat tuoreen näkymän todellisuuteen. Lisäksi hän osaa muuttua kolmesta nynnystä pikkuveturista vitun isoksi robotiksi, kuin siistiä.”
Uransa 1950-luvulla aloittanut Transformer nousi nopeasti ruotsalaisen runouden kärkinimiksi. Hän jatkoi antiikin runouden, barokkilyriikan ja surrealismin perinteitä yhdistäen niitä vitun isojen veturirobottien sielunmaisemaan. Vuonna 1930 syntynyt Transformer sai vuonna 1990 arvostetun Optimus Prime -palkinnon. Samana vuonna hän sai myös pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon kokoelmastaan ”Miten niin unlicensed pirate product?”
Heti palkitun nimen julkaisemisen jälkeen Ruotsin Akatemiassa yleisö puhkesi raivokkaisiin aplodeihin ja kaasuttimen pärinään. Paikalla oli myös tavallista enemmän yleisöä. Transformerin palkitseminen tuli monelle yllätyksenä. Monet ovat kuvitelleet, että Ruotsin Akatemia ei haluaisi palkita autobotia Decepticonien sinnikkään vastustuksen johdosta, etenkin takavuosien Jetfire-skandaalin jälkeen. Sinänsä Transformeria kuitenkin pidetään palkinnon arvoisena.
Nobel-palkinto on maailman merkittävin kirjallisuuspalkinto. Se on suuruudeltaan noin miljoona euroa.
Ruotsalaisille kirjallisuuspalkinto on myönnetty aikaisemmin seitsemän kertaa. Suomeen palkinto on tullut vain kerran. Hakka-peli voitti palkinnon vuonna 1939.
(Jutun kansalaistoimitti [search term=”kansalaistoimitti Bumblebee”]Bumblebee[/search].)

Kategoriat
Talous Tiede

Hallitus ratkaisi velkaongelman valoa nopeammalla neutriinolla

(CERN) Hallitus esittää, että Suomi hoitaisi osuutensa Euroopan velkakriisistä keinottelemalla pörssissä valoa nopeampien neutriinoiden avulla. ”Emme tarvitse enää mitään vakuuksia, sillä olemme kehittäneet menetelmän, jolla kykenemme tekemään pörssikauppaa nopeammin kuin kukaan muu”, pääministeri [search]Jyrki Katainen[/search] (kok) kertoi.
Kataisen mukaan uusi järjestelmä perustuu siihen, että Jyväskylän yliopiston hiukkaskiihdytin kytketään WISH WinCapitan mullistavaan valuuttakauppajärjestelmään, jolloin se kykenee tekemään ostotarjouksia vieraista valuutoista jo ennen kuin niitä on edes päästetty myyntiin. ”Alustavien laskelmien mukaan järjestelmällä voidaan saavuttaa lähes äärettömät tuotot, mikä saattaa tietenkin johtaa inflaatioon, ja sitä emme halua”, Katainen linjasi.
Mikäli neutriinokauppa ei toimi, voidaan pääministerin mukaan myös turvautua b-suunnitelmaan, eli tunkea tuohitorvet korviin ja kaivautua maakuoppaan.