1. Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…

  2. Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…

  3. ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…

Ota tästä nyt ilmainen Lehti:

26.4.2005 20:42 | Ulkomaat

Hollanti aloittaa maahanmuuttajien ilmajahdit

(CAFESHOPDAM) Hollannin viranomaiset ovat päättäneet harventaa maahanmuuttajien määrää. Tuhansia maahanmuuttajia meinataan tainnuttaa helikoptereista ammuttavilla rauhoitusnuolilla, minkä jälkeen heidät raahataan maan rajojen ylitse muualle.

Hollannin valtion maahanmuuttajaviraston tiedotuspäällikkö Hans van Dickin mukaan jahti keskittyy lähinnä isoihin kaupunkeihin kuten Amsterdamiin, Rotterdamiin ja muutamaan muuhun dam-loppuiseen paikkaan.

“Kehitys on ollut sellainen jo 1800-luvun lopulta, että näihin lokaatioihin on sijoittunut valtavirta maahan muuttaneista maahanmuuttajista. Näillä alueilla maahanmuuttajilla ei ole enää ajan myötä ollut myöskään luontaisia vihollisia, joten ne ovat päässeet lisääntymään jopa 11 prosentin vuosivauhdilla”, van Dick kertoo.

Asiantuntijoiden arvioiden mukaan Hollannin urbaaneissa lähiöissä vaeltelee jopa miljoona maahanmuuttajaa. Nämä kuluttavat jo valmiiksi loppuunpoltetun maan vesi- ja ruokavarantoja.

Nyt hallitus palkkaa asetaitoisia miehiä ja lähettää heidät helikoptereilla ampumaan maahanmuuttajia. Tarkkaa jahtitavoitetta ei ole vielä kerrottu, mutta van Dickin mukaan “niin kauan ainakin ammutaan on koptereissa on bensiiniä ja aseissa ammuksia”.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat protestoineet sanomalla, että ilmajahti on erityisen julma tapa harventaa maahanmuuttaja kantaa, sillä koptereista ei varmasti voida sanoa, osuuko ammus maahanmuuttajaan vai alkuperäiseen kansalaiseen.

“Samapa tuo, päästään ainakin väestä eroon”, kuittaa van Dick protestoinnit.

11 luciain ciriettä

  1. Oikein!
    Pieni parannus ehdotus minulla olisi kyllä Hollannille.
    On aivan turha raahata maahanmuuttajia rajojen yli. Se on aivan turhaa energian ja ajan haaskausta kun ne kuitenkin tekevät kaikkensa päästäkseen takaisin.
    Sen sijaan heidät voisi jauhaa koiranruokatehtaalla säilykkeisiin.
    Tästä hyötyisivät kaikki. Koiranruokatehtailijat, koirat, valtio, minun mummoni… You name it!
    Säästöjä tulee ja saisi valtion kassaan säästettyä taas pari ropoa joilla voisi sitten vaikka tukea Amsterdamin köyhiä kasvimaan viljelijöitä. Tiedättehän, niitä rastapäisiä.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Roni

    27.4.2005 9:00

  2. Oonkohan mä sairas ku maahanmuuttajien ilmajahti kuullosti oikeasti hyvältä idealta

    Thumb up 0 Thumb down 0

    setä

    27.4.2005 10:40

  3. Se on oikeastikkin hyvä idea. Sopisi todella hyvin omaankin maahamme. Voisin vaikka ilmoittautua vapaaehtoiseksi ampujaksi.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Roni

    27.4.2005 10:41

  4. Suomessa maahanmuuttajakannan arvioinnin voisi liittää vuotuiseen hammashoitopiirikartoitukseen liittyvään hammashoitajakannan arviointiin. Luulisin että hammashoitajat ja maahanmuuttajat pystytään satelliittikuvista kuitenkin hyvin erottelemaan.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    valtio

    27.4.2005 14:46

  5. “maahanmuuttaja kantaa” – Yhdys sana!

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Kuolan niemi maa

    27.4.2005 16:35

  6. Mitä ne maahan muuttajat kantavat? Maanahmuuttajakanta on yksi asia ja siten myös yksi sana.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    fuugamuuga

    27.4.2005 23:37

  7. Jos Hollannissa olisi kunnollinen väestökirjanpito niin maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä löydettäisiin helposti, ja lopullinen ratkaisu voitaisiin ulkoistaa jos oman maan viranomaiset eivät ehdi hoitaa hommaa. Satunnainen räiskintä helikoptereista on tehoton keino.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Yad Vashem

    28.4.2005 9:21

  8. Kyllähän se on poijaat niin, että pestataan suomalaisia hirvimiehiä sinne Hollantiin. Ajomiehet ajavat pässinpäät avoimelle paikalle, johon ne sitten lopetetaan lavoilta ampumlla. Säästetään polttoainetta ja kalliita varaosia.

    Muuten… koskeeko tämä maahanmuuttajien “poisto” vain Hollantia vai koko Alankomaita? Jos jahti toteutetaan vain Hollannissa, on vaarana, että maahanmuuttajat pakenevat muihin maakuntiin…

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Hece

    28.4.2005 21:10

  9. Hollanti on Alankomaat. Belgia, Luxemburg ja Hollanti muodostavat Beneluxmaat, joita varmaan tarkoitit. Pässi.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Al-Jihad!

    29.4.2005 21:27

  10. Al-Jihad: Hollanti on kylläkin Alankomaiden sisäinen alue, johon kuuluvat maakunnat Noord-Holland ja Zuid-Holland. Aivan samoin kuin vaikka Englanti tai edes Iso-Britannia ei ole maan nimi (vaan Yhdistynyt kuningaskunta on).

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Khi^2

    30.4.2005 4:07

  11. Hollannille lienee tapahtumassa Viro-ilmiö.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Pseudoturkulainen

    1.5.2005 23:28

Lehti också här

Lisää luettavaa Ulkomaat (Juttu 285/480)