Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Kantasuomalaisista miljardikulut Oulussa

(OULU) Kantasuomalaisten aiheuttamista kustannuksista koitui Oulun paskakaupunnille viime vuonna noin miljardin euron kulut. Kaupunginhallitus antoi halpatyönä valmistellun ja pienessä sievässä ylistetyn selvityksensä kokouksessaan maanantaina valtuustoaloitteeseen, jonka joku avohoidossa oleva suvaitsevaistokriitikko oli tehnyt. Toimeentulotuen ja lastensuojelun asiakkaina oli aivan helvetin monta kantasuomalaista, melkein yhtä monta kuin Oulussa on asukkaita. Kaupunki arvioi myös, että 95% sen pitkäaikaistyöttömistä…

Kategoriat
Tiede Viikonvaihde

Toimitus testaa: Miten onnistuu sähköautolla maratonmatka Kalliosta Eiraan?

(RÅDJURBACKE) Hybridi- ja täyssähköautojen myynti on Suomessakin voimakkaassa kasvussa, ja uutisissa vihjaillaan jo uusien polttomoottoriautojen valmistuksen lopettamisesta lähivuosina. Sähköllä ajaminen kuitenkin arveluttaa vielä monia, koska maksimiajomatka voi vaikuttaa liian pieneltä siihen nähden mitä kännissä tuli uhotuksi, välilatausten tekeminen voi tuntua vaivalloiselta koska bensiiniauto on jo totuttu työntämään viimeiset kymmenet kilometrit perille, ja onhan koko touhu…

Kategoriat
Politiikka Talous

Asiantuntijat parantaisivat Suomen kilpailukykyä pidentämällä Mähösen työpäivää

Steve Jurvetson (LAHTI, BUSINESS CITY) Lahtelainen tehdastyöntekijä Mähönen saattaa olla ratkaisu Suomen taloutta vaivaavaan kilpailukykyongelmaan, uskovat Lehden haastattelemat asiantuntijat. He arvelevat, että pidentämällä Mähösen työpäivää vain joillakin miljoonilla tunneilla voitaisiin nopeasti selättää taantuma ja jopa ratkaista kestävyysvaje. ”Ensin ajateltiin, että jos pidennettäisiin työpäiviä joillain sektoreilla vaikka puolella tunnilla, mutta sitten huomattiin että tuskin tämä yhdessä…

Kategoriat
Seksivau Tiede

Lehden viihdetoimituksen vinkit: Näillä EU-vaalinumeroilla voitat Lotossa!

LEOL30 (PERNIÖ) Lotossa ja Eurojackpot-pelissä on tälläkin viikolla jaossa miljoonapotteja! Mikä olisikaan sen hienompaa kuin lähteä vapun jälkeiseen kevään viettoon reilu lisäraha taskussa – taitaisipa kesäkin saada siitä aivan uutta pontta! Me täällä Lehden viihdetoimituksessa olemme jo vuosia antaneet rahapeliyhtiöiden toiminnalle ilmaista mainosta seitinohueen journalistiseen harsoon kääräistynä ja siinä samassa lässyttäneet teille, rakkaat ihanat lukijamme,…

Kategoriat
Ulkomaat

Miesten oikeusliike tuomitsee Saudi-Arabian äänioikeusuudistuksen

(LAHTI) Miesasia-aktivistit tuomitsevat jyrkästi Saudi-Arabian suunnitelmat äänioikeuden ulottamisesta myös naisiin. Julkaisemassaan tiedotteessa Suomen pseudotieteellinen miesyhdistys muistuttaa, että kyseessä on ensisijaisesti matriarkaalisen yhteiskunnan miehiin kohdistama voimannäyte. ”Täytyy muistaa, että itse asiassa Saudi-Arabiassa äänioikeus on puuttunut ennen kaikkea miehiltä, vaikka näin ei tarkalleen ottaen olisikaan”, yhdistyksen tiedotteessa todetaan. Yhdistyksen mukaan Suomessa tulisi yleisemminkin unohtaa järki ja tosiasiat, ja…

Kategoriat
Kotimaa Seksivau

Lehti paljastaa parhaat lottonumerot!

(GERLANDER III) Uskomatonta mutta totta – ei ole yhdentekevää, mitkä numerot lottokuponkiisi raapustat, jos mielit miljoonien perään! Lehti paljastaa, miten pääset varmimmin viikonloppuna jaettavan jättipotin syrjään kiinni. Äkkinäinen saattaisi ehkä kuvitella, että numerot jakaantuvat lottoarvonnassa täysin satunnaisesti, mutta ihan niin yksinkertaista se ei ole. Veikkauksen tilastot nimittäin osoittavat, että esimerkiksi numeroa 42 ei ole riviin…

Kategoriat
Kotimaa

Uusavuttomuus lisääntynyt murhanhimoisten keskuudessa

(SYSMÄ) Tilastokeskuksen ennakkotiedot Suomen vuoden 2005 rikostilastoista puhuvat karua kieltä. Lisääntyneistä murhien, tappojen ja surmien yrityksistä huolimatta kansalaiset saavat kolkattua toisensa hengiltä entistä harvemmin. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 113 henkirikosta, jossa on laskua edelliseen vuoteen yli viidennes. ”Nykyisin nuoremmalle polvelle jopa niinkin perinteinen suomalainen tappoväline kuin puukko on eksoottinen kapistus, puhumattakaan klassisista kirveestä ja…

Kategoriat
Kotimaa

Puolustusministeriö: Yhä harvempi nuori käynyt talvisodan

Evonne (KÄKISALMI) Puolustusministeriön tilastokeskuksella teettämän tutkimuksen mukaan yhä harvempi nuori on käynyt talvisodan. Ministeriö pitää pitkän aikavälin trendiä huolestuttavana, mutta muistuttaa, ettei talvisodan käyvien nuorien määrän odoteta enää tulevina vuosina laskevan. ”Raja railona aukeaa, edessä Aasia, itä: takan länttä ja Eurooppaa, vartioin, vartija, sitä” muistuttaa tiedotusosaston päällikkö Raatteentie Tiihonen, ”Tulkoon hurttina aroiltaan, mahtuvat multaan tänne:…

Kategoriat
Ulkomaat

Etyj lähettää vaalitarkkailijoita Vatikaaniin

(BRÜGGE) Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on päättänyt lähettää vaalitarkkailijaryhmän valvomaan Vatikaanin valtionpäämiehen valintaa, tiedotti järjestö maanantaina. Etyj pelkää, että kiihkeäksi ennustetuissa vaaleissa äänestyspaikoilla saattaa leimahtaa levottomuuksia, jotka kohdistuvat varsinkin opposition äänestäjiin. Myös äänestysprosessin laillisuudesta on levinnyt epäilyksiä. Aiemmin maanantaina Yhdysvallat uhkasi Vatikaaania sotilastoimilla, elleivät vaalit suju demokratian hengessä. ”Usein tällaisissa tulenaroissa ja aika lailla…

Kategoriat
Kotimaa

ÄKT vaatii poliisille armeijan aseita piraatteja vastaan

(VARIKKO) Levy-yhtiöiden edunvalvontajärjestö ÄKT vaatii eduskuntaa antamaan poliisille valtuudet käyttää armeijan järeitä aseita apuna kamppailussa nettipiratismia vastaan. Poliisi saisi esityksen mukaan hyödyntää tarvittaessa tykkejä, hävittäjiä ja ohjuksia musiikkia laittomasti levittäviä henkilöitä sekä heidän tietokoneitaan vastaan tehtävissä iskuissa. ”Piraattien on kuoltava, jotta ylikansalliset levy-yhtiöt saisivat elää”, kommentoi maastoasuun pukeutunut ÄKT:n kommando-osaston päällikkö Duke Nukem. Nukemin mukaan…