Kategoriat
Kansalaisjournalismi Politiikka

Leikkauksesta toipuva Jyrki Katainen palasi julkisuuteen

(HOTEL DE BILDERBERG) Pääministeri [search term=”Jyrki Katainen”]Jyrki Kataisen[/search] (kok) lobotomialeikkaus on onnistunut. Leikkauksesta toipuva Katainen nähtiin tänään maanantaina kokoomuksen eduskuntaryhmän juhlatilaisuudessa. Tilaisuuden vieraiden mukaan hän vaikutti silminnähden hyvinvoivalta. Lääketieteen asiantuntijan, tohtori Henry Jekyllin mukaan Kataisen virnistelyä muistuttavat ilmeet johtuvat siitä, että tikit kiristävät vielä hänen kasvojensa ihoa. Kataisen lobotomialeikkauksesta päätettiin niin sanotussa Bilderberg-kokouksessa Ateenassa vuonna…

Kategoriat
Muut lehdet Pääkirjoitus

Pääministeri Timo Soini. Tai Jyrki Katainen tai Mari Kiviniemi tai joku

(SANOMATALO) Suomessa on nyt neljä pääministeriehdokasta, arvioi Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen Perussuomalaisten uusia kannatuslukuja viime viikolla. Timo Soinin ottaminen mukaan pääministeritaistoon on saanut monet toimittajat ennen kaikkea pääkirjoitustoimituksissa huolestumaan ihmisten käyttäytymisen järkevyydestä. Ilta-Sanomat tutkitutti vuodenvaihteessa syyt äänestää. Useimmat Keskustaa, Kokoomusta tai SDP:tä äänestävät ilmoittavat syyksi äänestyspäätökselleen epämääräisen jatkuvuuden, pyrkimyksen johonkin tutulta tuntuvaan. Kuinkahan moni jatkuvuutta…

Kategoriat
Kotimaa

Jyrki Katainen käsirysyssä itsensä kanssa

(PASILA) Valtiovarainministeri [search]Jyrki Katainen[/search] (kok.) on ajautunut käsirysyyn itsensä kanssa matkalla Pasilan tv-studiolta Valtioneuvoston linnaan Helsingissä tänä iltana. Silminnäkijöiden mukaan tilanne on alkanut suukopuna, joka nopeasti riistäytyi tönimiseksi, läpsimiseksi ja tukasta vetämiseksi. Useiden silminnäkijöiden mukaan sanaharkka oli koskenut sitä, kuka maksaa yritysverot. Katainen oli ensin väittänyt Kataiselle yrittäjien joutuvan kaksinkertaisen verotuksen kohteeksi, mikäli osinkotulojen verovapaus…

Kategoriat
Politiikka

Ydinkäyttöinen Jyrki Katainen huolissaan Suomen energiapolitiikasta

(U235) Ydinvoimalla toimiva Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen muistuttaa kansalaisia uusien ydinvoimaloiden rakentamisen tärkeydestä. Kahden A4W-reaktorin voimin operoiva Katainen kommentoi Työ- ja elinkeinoministeriön arviota sähkönkulutuksen kehityksestä lähivuosina muistuttamalla, että Suomi tarvitsee tulevaisuudessa ydinenergiaa paitsi teollisuuden niin myös johtavien poliitikkojen tarpeisiin. ”On ensiarvoisen tärkeää, että turvaamme puolueiden puheenjohtajien toimintakyvyn äärimmäisissä olosuhteissa, joissa polttoainetäydennystä ei välttämättä ole saatavilla…

Kategoriat
Politiikka Ulkomaat

Katainen vakuuttaa: Vip-videoklubi-optio yhä voimassa

carolee mitchell (OXENSTIERNA) EU-huippukokoukseen osallistuva pääministeri Jyrki Katainen (kok.) vakuuttaa, että Suomen optio liittyä Vip-videoklubiin on edelleen olemassa, ja asia voidaan ottaa tarkasteluun tilanteen niin vaatiessa. Asiantuntijat ovat kiistelleet siitä, voisiko uusimpien VHS-elokuvien vuokraaminen vuorokaudeksi 39 markan hinnalla normaalin 49 markan sijasta muuttaa maamme turvallisuuspoliittista asemaa. Ongelmalliseksi koetaan myös vastuu kasetin kelaamisesta takaisin alkuun, koska…

Kategoriat
Kotimaa Politiikka Talous

Katainen ilahtui Mähösen vippipyynnöstä

Eric Caballero (KURVI) Pääministeri Jyrki Katainen (glock.) on erittäin tyytyväinen Mähösen pyynnöstä saada, josko huntti ensi perjantaihin asti, ihan vaan kun Kelan tuet on myöhässä ja vittu kun Kake ei maksa omiaan takasin mutta varmana maksan takaisin hei perjantaina sit. ”Hyvä että vihdoin viimein tuli virallinen tukipyyntö, että voimme tehdä päätöksen tuen ehdoista”, Katainen sanoi.…

Kategoriat
Politiikka

Sailas ja Katainen leikkaisivat kapitalistien voittoja

(OECD) Peurunkalainen eläkeläinen [search]Raimo Sailas[/search] ja espoolainen sairaanhoitaja [search]Jyrki Katainen[/search] (kok.) kertoivat aamupäivällä löytäneensä sopivat leikkauskohteet valtiontalouden kestävyysvajeen paikkaamiseksi. Valtiovarainministeriön mukaan valtiontaloudessa on noin kymmenen miljardin kestävyysvaje. Sailaan mukaan ”kestävyysvajeesta” puhutaan hallituspuolueissa hieman liioitellun huolestuneeseen sävyyn. ”Tämä koko kestävyysvajehan on vain yksi arvio siitä, miten Suomi velkaantuu tulevina vuosina, kun oletetaan tietynlainen talouskasvu, tietyt verot…

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa

Vanhanen ja Katainen innostuivat Himasen onnellisuusraportista

(KIASMA) Pääministeri Matti Vanhanen (kelmi) otti keskiviikkona kiitellen vastaan Oxfordin yliopistosta Suomessa vierailulla olevan professori Pekka Himasen raportin suomalaisen yhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta. Vanhanen toivoo, että raportti käynnistäisi laajan kansalaiskeskustelun henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin suhteesta. ”Menestyksen mannerlaatat ovat erittäin vahvassa liikkeessä”, Vanhanen sanoi viitaten Haitia ja Chileä viime kuukausina ravistelleihin maanjäristyksiin. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kökkö)…

Kategoriat
Politiikka

Katainen pitää uusien vaalien järjestämistä vastuuttomana

(KANINKOLO) Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok. ehkä, ei voi oikein muistaa tarkasti nyt justiinsa) tyrmää ajatuksen uusista vaaleista vellovan vaalirahoituskohun katkaisemiseksi. Kataisen mielestä vaalit olisivat vastuuton ratkaisu, koska se voisi merkitä sitä, että joku joutuisi vastuuseen. ”On täysin poissuljettu ajatus, että vaalit pidettäisiin vuonna 2011. Suomi elää nyt vaikeaa taloustilannetta, eikä meillä ole varaa keskeyttää hallituksen…

Kategoriat
Politiikka Talous

Katainen elvyttäisi ampumalla venäläisiä

(METAFLORA) Suomen poliittinen kenttä on innostunut valtiovarainministeri Jyrki Kataisen ehdotuksesta kohentaa taantumassa tarpovan teollisuuden kilpailukykyä ja valtiontaloutta ampumalla tuhansia venäläissotilaita ja luovuttamalla tämän jälkeen suuria maa-alueita itärajalta Neuvostoliitolle. ”Tarvitsemme päällemme käyvän kansainvälisen taloustaantuman taittamiseksi talvisodan kansallista yhteishenkeä”, Katainen tiivisti Turun Sanomien julkaisemassa päiväkäskyssään. Jos taantuma venyy pitkäksi, Katainen harkitsisi myös tiivistä yhteistyötä Saksan äärioikeiston kanssa…