Kategoriat
Ulkomaat

Terroristijärjestöille esitetään vähemmän typeriä nimiä

(AL-AKSA) Toimittajat ilman rajoja (RSF) -järjestö sekä kansainvälinen journalistiliitto toivovat kansainvälisiltä terroristijärjestöiltä nykyistä järkevämpää nimipolitiikkaa. Yhteisessä avoimessa kirjeessään terroristeille ne esittävät, että nimet eivät jatkossa enää olisi ”niin vitun pitkiä ja tyhmiä”.
”Abu Hafs al-Masrin prikaati, Al-Aksan marttyyrien prikaatit – niin, monikossa vielä – ja kaiken huippuna tämä ’al-Qaidan salainen organisaatio Euroopassa’. Ei mitään järkeä. Ei sovi otsikkoon, eikä mihinkään muuallekaan tekstiin. Kuulostaakin debiililtä”, päivittelevät toimittajat.
Journalistit huomauttavat, että Euroopassa sentään terroristit osaavat kehittää ryhmilleen edes etäisen älykkäitä nimiä, kuten IRA, Eta ja Punainen prikaati, RAF. He epäilevät arabiryhmien ongelmaksi rajallista mielikuvitusta ja tietämättömyyttä tiedonvälityksen rajoituksista.
”Irakissa alkoi aluksi näyttää ihan hyvältä, kun julkisuuteen tuli näitä ’Kuoleman ryhmiä’ ja muita, mutta nyt nekin ovat muuttuneet joiksikin ’Nebukadnessarin äidintyttären kalliomoskeijan salaiseksi vapautuksen liitoksi’ joka kuulostaa lähinnä marttakerholta”, päivittelevät ohjelmistosuunnittelijat.
Toimittajat pyytävätkin terroristiryhmiä ottamaan yhteyttä mainostoimistoihin imagopulmien korjaamiseksi. Asiaa tiedusteltiiin myös Helsinkiin kokoontuneilta maailman huippujohtajilta, jotka olivat sitä mieltä että on helkkarin väärin joutua maksamaan työntekijöille palkkaa.

6 vastausta aiheeseen “Terroristijärjestöille esitetään vähemmän typeriä nimiä”

USA on kyllä ilman muuta Kaikkien Terroristijärjestöjen Äiti. Allahu Akbar, Subhan Allah, Al-hamdu Lillah, La ilaha illa-llah!

(Ihantala) Kotimainen valvontapöllölajike (supo supo) kehitetty MM-kisojen valvontaan. ”Pöllö valvoo silloinkin kun kisakatseluväsymyksen uuvuttamat kansalaiset jo nukkuvat tv-vastaanottimiensa ääressä”, lupailee Heikki Harmageddon Suomen valvontakameraministeriöstä.

Täytyy tuota hölmöimmän tero-osaston nimeä vielä päivittää, nimittäin Lontoon paukuttelijoiksi ilmoittautunut Jama’at al-Tanzim al-Sirri, Tanzim Qa’idat al-Jihad fi Urupa (Euroopan Jihadin Al-Qaedan Paikallisosaston Salaisen Erillisryhmä) mielestäni ansaitsee tittelin tällä hetkellä.

Vastaa käyttäjälle juornalisti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Väkivallan vastaiset mielenosoitukset eivät keränneet ihmismassoja

(CAPPUCCINO) Perjantaiksi ympäri Eurooppaa suunnitellut väkivallan vastaiset mielenosoitukset jouduttiin peruuttamaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Esimerkiksi Helsingin protestiin saapui ainoastaan kourallinen ihmisiä...

Close