Kategoriat
Oikaisut

Suomen puolustusvoimista

Toisin kuin Lehden saamassa palautteessa vihjaillaan, Suomen puolustusvoimat eivät koostu vain sotilaallisista puolustusvoimista, vaan rajojen vartiointiin osallistuu useita tahoja. Näistä tehokkaimpana ovat suomalaiset Euroviisukappaleet ja niiden esittäjät viimeisten 30 vuoden ajalta. Lisäksi puolustusvoimiin luetaan suomalainen ruoka, alligaattorit, Paavi, Kongon madrillit, Suuri Cthulhu, Paavo Väyrynen, Radio Nova, Vesinokkaeläin, Turun murre, Kouvola ja tissit. Lehden toimintaperiaatteeseen kuuluu…

Kategoriat
Kulttuuri

Irak-vuoto Hollywood-elokuvaksi

(LOS ANGELES) Viime kevään ja kesän aikana vellonut kohu Presidentin neuvonantaja Martti Mannisen Anneli Jäätteenmäelle luovuttamista salaisista Irak-asiakirjoista muuttuu elokuvaksi ensi vuoden aikana. Ohjaaja Oliver Stone, joka aiemmin on kuvannut poliittisia kähmintöjä muun muassa elokuvassa JFK — avoin tapaus, kuvailee pääministerin eroon johtanutta jännitysnäytelmää ”helvetin typeräksi mitättömäksi sotkuksi, josta ei kenenkään pitäisi olla kiinnostunut ja…

Kategoriat
Politiikka

Väyryseltä löydettiin sydän

(MEHILÄINEN) Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyryseltä löydettiin aiemmin tällä viikolla tehdyssä leikkauksessa sydän, raportoivat sairaalalähteet torstaina. Hallitus tai Väyrynen eivät ole toistaiseksi kommentoineet, miten löytö vaikuttaa hänen viranhoitoonsa. Politiikan asiantuntijoiden mukaan sydän voi kuitenkin vaikeuttaa Väyrysen työtä varsinkin kansainvälisissä tehtävissä. Oikeustieteen professori Serafina Pekkala katsoo, että monissa aiemmissa tapauksissa on käynyt niin, ettei potilas enää…

Kategoriat
Seksivau

Åke Blomqvist hyökkää Väyrystä vastaan

Blomqvist: Väyrynen on tönkkö hyppijä Yleislegenda Åke Blomqvist ei juuri arvosta tuoretta ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrystä. Blomqvistibn mukaan Väyrynen on ”tönkkö, jäykkä räppäri.” Blomqvistin vaimo Leena puolestaan luonnehti Väyrystä aiemmin ”pötköksi hyppijätyypiksi, jota muu hallitus joutuu raahaamaan perässään.” Väyrynen itse ei ole halunnut kommentoida väitteitä. Aiemmin esiin on jo nostettu hänen hyvin paljastava pukeutumisensa muutamien esiintymisten…