Osasto: Pääkirjoitus

Pääkirjoitukset

Lehden toimitus uudelleenkoulutettavaksi

9
14

(AL ASIAT) Suomen johtava änkyrävasemmistolainen internet-uutisjulkaisu Lehti on lähettänyt kaikki toimittajansa uudelleenkoulutettavaksi eduskuntavaalien tuloksen takia. Päätoimittaja Eero Lehden mukaan kyseessä oli “ainoa mahdollinen” ratkaisu. Lehden pääluottamusmies Keikon mukaan Lehden toiminta jatkuu normaalisti, mutta Lehti siirtyy eduskuntaan.

“Vastuullinen markkinatalous on neuvoloita, päiväkoteja ja palvelutaloja. Mutta myös halua ottaa itse vastuuta omasta elämästä ja halua kantaa vastuuta lähimmäisistä”, sanoi ensimmäisenä koulutuksesta palannut Juhani Urja. August Elokuu on silminnäkijätietojen mukaan käynyt polttamassa SDP:n jäsenkirjan. Elokuun kuultiin myös hokevan “Keskusta on muutoksen voima, Keskusta on tie parempaan”.

Iisakki Astalo esittää hoitotuen korottamista 20 eurolla kuukaudessa. Ruotsalaiseksi viiksiheteroksi naamioitunut Emil Koskela pakeni ulkomaille ja ilmoitti tappavansa itsensä, mikäli joutuu palaamaan Suomeen. Adolf Stalin haluaa puolestaan tukea ihmisten työllistymistä ja yrittämistä Heikille suunnatun uuden verovähennyksen muodossa.

Vanha bernsteiniläinen Usko Kyykkä on nostanut lopun opintolainan ja sijoittanut sen Vice Fund -rahastoon. Sinisilmäinen ja vaaleatukkainen Heimo Näätä kertoi tulevaisuudessa tärkeimmän tehtävänsä olevan isänmaahan kohdistuvan kiintymyksen ylläpitäminen ja vahvistaminen. Alarik Sarvi tarjosi Matti Vanhaselle uuniperunoita Ikean ravintolassa.

Alipalkattu läski avustaja irtisanottiin ja tästedes Lehti ostaa mahdolliset ulkopuoliset palvelut Henkilöstöpalvelu Vara-apu oy:n kautta.

Vuoden artikkeli 2004 valittu

9
0

Viikko sitten pyysimme kansalaisia kertomaan mielipiteensä Lehden toiminnasta vuonna 2004. Tuhannet ja taas tuhannet vastasivat kutsuumme ja antoivat meidän kuulla kunniamme. Fraasit “esimerkillistä journalismia”, “ikimuistoinen uutispäivä”, “puhdasta kultaa” ja “alligaattoriteippi” kertovat omaa, vavahtelematonta kieltään siitä, kuinka korkealle te meitä arvostatte.

Vielä ennen tulosten julkistamista sananen äänestyksen tuloksista. Ääniä saapui reilut 30 miljoonaa kappaletta, ja ne jakautuivat yhteensä jakautuivat 24 artikkelille, mikä jo omasta puolestaan kertoo mediaspektrimme laajuudesta ja journalistisen osaamisemme syvyys- sekä leveysaspekteista. Postiapinat ovat tarkistaneet tulokset kahteen kertaan ja vakuuttavat, ettei väärinlaskennan vaaraa ole.

Vuosiäänestyksen ykköseksi päätyi ylivoimaisella äänivyöryllä (9 125 512 ääntä!) Lehti 862 ekr: Jumalan vedonlyöntiongelma maksoi miehen terveyden (9.10.2004). Seuraavina olivat tasaluvuissa (3 257 230 ääntä) Radio Nova tiivistää soittolistojaan (8.8.2004) sekä “Siitä saatana vielä tulee mies” (22.6.2004).

Kiitämme syvästi koko Lehti-kollektiivin puolesta kaikkia lukijoita menneestä vuodesta ja osallistumisestanne mediamaailman vallankumoukseen.

Olkoon 2005 Lehden vuosi.

Ja nyt uusimme voittaja-artikkelin:

Lehti 862 ekr: Jumalan vedonlyöntiongelma maksoi miehen terveyden

Lue lisää

Äänestä vuoden 2004 paras artikkeli

41
45

Me täällä Lehdessä olemme ylpeitä siitä, että ensimmäinen toimintavuotemme lähestyy päätöstään. Liikevaihtomme on nelinkertaistunut, likviditeettejä on tullut lisää ihan perkeleesti ja osinkoja on jaettu apinoiden selkänahoista repimällä perustajille niin, että kohtapuoleen voimme listautua Helsingin pörssiin.

Sitä odotellessa toivoisimme, hyvä Lukija, että auttaisit meitä olemaan kehittymättä. Me täällä Lehdessä tiedämme, että jatkuva kasvu on ainoa tapa pysyä leivän syrjässä kiinni. Olemme kuitenkin valinneet omaksi strategiaksemme kehittymättömyyden, sillä osakkeenomistajiemme näkemyksen mukaan suomalaista typeryyttä ei voida korvata kiinalaisella idiotismilla ainakaan lähivuosien aikana. Sillä tunnustettava se on, että kiinalaisen pelkohan se tätäkin projektia ajaa.

Kerro siis meille, mikä oli mielestäsi Lehden tärkein, mieleenpainuvin, parhain artikkeli vuonna 2004.

Voit lähestyä toimituksen postiapinaa joko kommenttilooran tahi sähköpostin välityksellä. Korkeasti koulutettu apinajoukkomme lajittelee mielipiteet asianmukaisesti ja yrittää olla sotkemasta niihin kovin paljon ulostetta. Eniten ääniä saaneen artikkelin tulemme uusimaan suurella kohulla ja vakuuttelemaan, että kyse on jotenkin tärkeästä asiasta.

PS: Ensi vuoden puolella seuraa ensimmäinen Lehti-uudistus. Siitä lisää joskus toiste, nyt minun on mentävä tiputtamaan aivoni lattialle.

Pääkirjoitus: Mediaviidakossa kaivataan vaihtoehtoista viestintää

7
0

Hyvät lukijat, tervetuloa uudistuneen Lehden pariin. Olen saanut kuulla, että eräät teistä ovat epäilleet julkaisumme faktojen korrektiutta. Tahtoisinkin käyttää ensimmäisen pääkirjoitukseni selvittääkseni Lehden kannan asiaan.

Me julkaisemme ainoastaan täydellisen asiallisia, todennettavia ja ehtoja uutisia. Yksikään huhu ei pääse Lehteen, ennen kuin sen ovat tarkastaneet viisi oikolukijaa, seitsemän taustatoimittajaa ja yhdeksän toimitussihteeriä. Voin taata teille, arvon lukijat, että jokainen Lehdestä lukemanne uutinen on ehdottoman tosi. Etenkin jutut kuolleitten palaamisesta maan päälle, sarjamurhaavista telekineettisistä avokadoista ja Paavo Väyrysestä.

Laadun ja oikeellisuuden takaa ennenkuulumattoman laaja journalistinen avustajaverkkomme. Meille raportoi Vatikaanista kaksi paavia, elinkeinoelämästä noin 3,14 Alan Greenspania sekä maailman menosta tuhansittain ja taas tuhansittain eläkeläisiä. Eläinkunnan kirjeenvaihtajiimme kuuluu 300 Castor fiber, 4 000 Rhincodon typus sekä 108 Musca domestica Linnaeus -lajien edustajaa. Erityistä kateutta on herättänyt laaja edustuksemme Tuonpuoleisessa, jossa meillä on kattava stringeriverkosto niin ylä- kuin alakerrassakin.

Hyvät lukijat, tahdon kiittää teitä sydämellisestä vastaanotostanne. Pieniä sielujamme lämmittää tietoisuus siitä, että kymmenet ja taas kymmenet kansalaiset tulevat juomaan informaation tulvavirrasta juuri meidän suvantomme kohdalla. Toivomme, että uudistunut Lehti voi kertoa yhä uusille lukijoille asioista, joista tavalliset uutislehdet eivät kerro. Ja muista mottomme: Jos luit sen Lehdestä, se on ihan vitun totta.