Kategoriat
Muut lehdet

Lehti kerää medioiden paskoja aprillipiloja

Näin huhtikuun ensimmäisenä päivänä ns. tiedotusvälineet kiusaavat jälleen lukijoitaan avuttoman surkeilla aprillipiloilla. Pyydämme lukijoiltamme apua: kertokaa tämän jutun kommenteissa, minkälaisia räpellyksiä tänä vuonna olette Suomesta löytäneet. Jos mahdollista, linkatkaa alkuperäiseen juttuun.
Kiitos.

Kategoriat
Muut lehdet

Jumala kritisoi Kirkon & Kaupungin uutta ulkoasua

(ANFANGI) Kristittyjen Jumala on ilmaissut mielipiteensä Kirkko & Kaupunki -lehden uudesta ulkoasusta.
”Taitto on kurinalaista ja hierarkia toimii. Pää- ja kakkoskuvien välillä on tarpeeksi kontrastia, samoin ykkös- ja kakkosotsikoiden välillä. Kuvat pääsevät myös entistä paremmin esiin”, Jahve kiittelee toimitukselle lähettämissään kivitauluissa. ”Leipätekstipalstojen loogiseen juoksutukseen kannattaa myös kiinnittää huomiota. Leipätekstin oikean reunan täsmällinen ja huoliteltu liehutus antaa ilmavan vaikutelman. Erilaisia entry pointeja on käytetty kekseliäästi.”
Jumalalla oli myös useita ehdotuksia lehden ulkoasun hienosäätämiseksi. ”Kainalojutut ovat toisinaan melko pitkiä ja niiden leipäteksti olisi voinut olla samalla tekstityypillä kuin otsikoiden ja ingressien. Näin niiden alla ei olisi tarvinnut käyttää välttämättä väripohjaa, vaikka violetti onkin osuva valinta kirkollisen lehden tehosteväriksi”, hän ilmoittaa vekkulisti.
Jumalalla on vakavaakin asiaa. ”Typografisessa ilmeessä olisi vielä viilattavaa. Suuret mustat otsikot hyppäävät kauhistuttavalla voimalla silmille. InDesignin pistekokovalikon suurinta vaihtoehtoa ei ole turhaan säädetty 72 pisteeseen. Seitsemän rivin anfangit ovat liian suuria ja seitsemän viittaa sitäpaitsi kuolemansynteihin. Haluaako lehti tosiaan luoda tällaisia mielikuvia? Kolmen rivin anfangi esimerkiksi kunnioittaisi kristillisiä arvoja puhtaammin. Lisäksi sivulla 8 leipäteksti on aivan liian pientä, sen suurentaminen kävisi helposti otsikoita pienentämällä. En myöskään ymmärrä, miksi Kerettiläinen-palstan vinjetin teksti on väärinpäin”, palava pensas päättää mielipidekirjoituksensa.

Kategoriat
Aikakaus Keskustelut Kotimaa Kulttuuri Muut lehdet Politiikka Seksivau Sähkeet Sää Talous Tiede Ulkomaat

Madonna Madonna Madonna

(MADONNA) Madonna madonna madonna, madonna madonna. Madonna madonna madonna Madonna, madonna madonna, kertoo Helsingin Sanomat. Madonna madonna madonna madonna:
”Madonna madonna madonna madonna. Madonna madonna. Madonna madonna madonna madonna madonna madonna – madonna madonna.”
Madonna madonna madonna. Madonna madonna madonna madonna, madonna madonna madonna. Madonna madonna 100 euroa madonna, madonna 6 euroa tuoppi madonna. Madonna madonna madonna.

Kategoriat
Muut lehdet

Sanoma-konserni myönsi avustajille lisää oikeuksia

(INTRANET) Suomen johtava selluloosan jalostusarvon kohottaja Sanoma News Oy on ilmoittanut, että sille työskentelevillä toimittajilla on useita oikeuksia. Toimitusjohtaja Mikael Pentikäisen mukaan avustajilla on oikeus liikkua maassa, osallistua kokouksiin ja hengittää (mutta ei liian syvään). Lisäksi Pentikäinen linjaa, että toimittajilla on yhä edelleen kategorisesti oikeus kirjoittaa juttunsa ja luovuttaa esikoislapsensa neitsyys Sanomille.
”Alati muuttuva mediamaisema pakottaa meidät miettimään yhä uusia tapoja tehostaa toimintaamme, johon kuuluu olennaisena osana mahdollisimman laajamittainen tekijänoikeussynergian hyödyntäminen”, toimitusjohtaja sanoo.
Sitten hän näyttää elein, kuinka toimittaja saapuu Sanomataloon, riisuu housunsa, ottaa taskusta tuubin vaseliinia ja pyllistää yhdeksännen kerroksen suuntaan.
”On tietenkin mahdollista, että kilpailutilaisuuden dynamiikan oskilloidessa joudumme harkitsemaan uudemman kerran sitä, onko vaseliiniin varaa”, hän sanoo lantio rytmikkäästi nytkähdellen.

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kotimaa Muut lehdet

Hesarissa jo 10000 citykani-juttua

(HELSINKI) Helsingin Sanomissa on ilmestynyt arviolta jo noin 10000 juttua citykaneista. Tämän vuoksi Sanomatalon läheisyyteen on laitettu ansoja kanitoimittajille. Helsingissä kiertää myös kaupungin palkkaamia metsästäjiä, jotka harventavat kantaa äänenvaimentimilla varustetuilla kivääreillä.
“Muutaman olen jo saanut, ja lihaakin ollaan vaimon kanssa syöty. Ihan hyvää se on”, kertoo riistanhoitaja Niilo Postimies.
Kanijutut ovat kiusallisia Hesarille, sillä ne syövät lehden taloudellista runkoa. Pahimmassa tapauksessa joku kaunis kevät lehtiä ei enää tule. Tämä huomio kirvoitti lehdessä myös pääkirjoituksen otsikolla “Vain laadukas sisältö auttaa lehdet taantuman ylitse”.
(Jutun kansalaistoimitti tatu.)

Kategoriat
Kotimaa Muut lehdet Politiikka

Iltalehti: Veks Nokia uhkaa

(AAMUN VERKKOLEHDET) Suomalainen terveysalan julkaisu Iltalehti vaatii pääkirjoituksessaan niin sanotun Lex Nokian hyväksymistä. Iltalehti on ottanut ilmeisen todesta puhelinjätti Nokian väitetyt häipymisuhkaukset, sillä pääkirjoitus varoittaa näppärin sanankääntein Veks Nokiasta.
Iltalehti ottaa kantaa myös hallituksen tilanteeseen.
”Lex Nokiasta uhkaa tulla vihreille Brax Nokia, sivussa pysynyt RKP säästyi Lax Nokialta”, lehti maalailee luovaan tyyliinsä. Viestintäministeri Suvi Lindenin keskustelunavauksia Iltalehti kutsuu osuvasti nimellä Sex Nokia.
”Lain uudistamiseen suhtaudutaan suorastaan taikauskoisesti. Ainakin vasemmistoliitolle kyseessä onkin Hex Nokia”, pääkirjoitus niittaa.
Iltalehti uskoo vahvasti, että kansa on lakiuudistuksen takana.
”Tämän todistaisi varmasti Vox Nokia”, lehti murjaisee.
Aivan helvetin hyviä heittoja Iltalehden pääkirjoituksessa edustavat myös mm. Riks, Raks ja Poks Nokia, Tyrannosaurus Rex Nokia, Lex Luthor Nokia, Live Teen XXX Nokia ja Guitar Hero: Rocks the 80’s Nokia.

Kategoriat
Muut lehdet

Lehti: Sanomien johto käytti sanoja Zyskowiczista

(PARVI) Sanoma Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo on vastannut jyrkästi kansanedustaja Ben Zyskowiczin esittämään mediakritiikkiin.
Lehden Helsingin Sanomista lunttaamien tietojen mukaan Rauramo hyökkäsi tiedotteessaan erittäin rajusti Zyskowiczia kohtaan käyttäen muun muassa sanoja ”on”, ”käyttänyt” ja ”sanoja”. Zyskowicz oli aiemmin moittinut mediayhtiöiden optio-ohjelmia.
Helsingin Sanomat valotti saman uutisen yhteydessä kattavasti medioiden optiojärjestelyjä. Syväluotaavassa taustassaan lehti huomautti, että ”Tupon sijasta erilaisia sopimuksia”. Kohun kohteena olevista Sanomien optioista lehti paljasti muun muassa että ”Puoluesihteeri ei ollut sopinut ulostulosta pääministeri Matti Vanhasen (kesk) kanssa”.
Lisäksi sivulla A10 on kiva kuva Madonnan persiistä, tosin vain sivultapäin nähtynä.
Lehti ei ole osa Sanoma Oy:tä mutta kannatamme vahvasti liiketoiminta-ajatusta, että vaikeina aikoina johto on sitoutettava edullisin optioin ja varsinkin vanhat ja rumat työntekijät potkittava mäelle.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Muut lehdet

Tshernenko nousemassa Turun Sanomien uudeksi päätoimittajaksi

(POLITBYROO) Varsinais-Suomen johtavan lehden Turun Sanomien päätoimittajaruletti on vihdoin selkiytymässä, kertovat Puutorin lähteet Lehdelle. Sanomalehden uudeksi vastaavaksi päätoimittajaksi on tiettävästi nousemassa Konstantin Tshernenko (nkp), jota pidetään yhtiössä tulevaisuuden nimenä.
”Tshernenko on hyvävoimainen ja vahva johtaja, jonka odotetaan luotsaavan lehteä vielä pitkään. Hän on uudistusmielinen ja on kerran kuullut sanan internet”, kiiteltiin konsernin tiedotteessa.
Lehden päätoimittajana toimii tällä hetkellä Joku RUK:n Käynyt, jonka vajaa vuosi sitten väistynyt edeltäjä Jonkun Hyvä Tuttu Vissiin korvasi vuotta aiemmin eläkkeelle jääneen Kivan Saunakaverin.
Turun Sanomat on Turussa ilmestyvä riippumaton sanomalehti, paitsi mitä toriparkkeihin tulee.

Kategoriat
Muut lehdet Tiede

Lehti: Monella suomalaisella huolestuttavan iso swahilijalanjälki

(NGURUWE) Useimmat suomalaiset tallaavat planeettamme pinnalla hälyttävän isoin swahilijalanjäljin, kirjoitti huolestunut, valistava ja vain ihan hippusen arrogantti Helsingin Sanomat viikonloppuna.
Lehden mukaan iso swahilijalanjälki yhdistettynä painavaan ekologiseen selkäreppuun, silsaisiin biodiversiteetin sandaaleihin ja kestävän kehityksen turbaaniin saattaa aiheuttaa tulevaisuudessa joitain asioita. Ne voi kuitenkin korjata näppärästi kliksuttelemalla kivaa ja lukijasuhdetta syventävää nettilaskuria.

Kategoriat
Live Muut Muut lehdet Oikaisut Paavi Politiikka Pääkirjoitus Seksivau Sähkeet Sää Talous Tiede Ulkomaat Urheilu Video Viikonvaihde Yleisönosasto

Ahtisaari sai Nobelin, eikun ihan totta

(NORGE) Martti Ahtisaari on saanut tämänvuotisen Nobelin rauhanpalkinnon. Siis ihan oikeasti sai. Ihan tosi.
Vaikka juuri kukaan ei perjantaina asiaa uskonut.
”Rauhanpalkinto myönnetään presidentti Martti Ahtisaarelle. Siis juu-u, myönnetään, aivan varmasti. Minä olen vittu komitean johtaja, kai minä nyt tiedän mitä puhun! Ah-ti. Saa-ri”, tolkutti Nobel-komitean puheenjohtaja Joku Norski, vaikkei yksikään paikalla olleista toimittajista uskonut sittenkään.
”Perkele. Aikuisten oikeesti”, sanoi Norski ja poistui paikalta. Ahtisaaren palkitsemista ei ole juuri kommentoitu ulkomailla, sillä kukaan ei suostu uskomaan asiaa.
Ahtisaarta on veikattu palkinnon saajaksi noin vuodesta 1713. Hänen arvellaan olevan vahvoilla myös parhaiden erikoistehosteiden oscarin ja parhaan soul-albumin grammyn voittajaa etsittäessä.