Kategoriat
Kulttuuri Politiikka

Sipilä peruu saamelaiskäräjät nähtyään Pulttiboisin uusinnan

Lapland - 30's Kodachrome by Kuhne, MovietonewsCreative Commons License Nesster
(LUOSTHOLLA) Rauhallisen koti-illan television parissa pitänyt pääministeri Juha Sipilä aikoo lopettaa saamelaiskäräjät. Tähän mennessä hallitus oli ehtinyt ainoastaan perua kaikki saamelaisten kotiseutualuetta koskevat erityissäännökset.
Sipilä istui sohvallaan ja katsoi naapuritalon olohuoneesta kajastanutta televisiota, jossa pyöri Pulttiboisin uusintajakso, kun hän sai ajatuksen saamelaisasioiden muuttamisesta.
”Pulttiboisin saamelaisten haastattelu oli puhutteleva ja sai minutkin vielä kerran miettimään, että eiköhän tähän alkuperäiskansa-asiaan löytyisi kuitenkin keino ja niin se löytyi”, pääministeri kertoi iloisena peruttuaan jälleen yhden päätöksensä.
Pääministerin sydämen sulattaneet kaksi saamelaista olivat Naima-Aslak ja Soikhiapää, joiden hahmot eivät varmastikaan Pirkka-Pekka Peteliuksesta ja Aake Kallialasta tunnu enää yhtä hyviltä ajatuksilta.
”Nunnukhanunnukha loillai loillai, tämmönen paskakin miljoona katsojaa saisaisaisai”, kahdella erikois-Venlalla palkittu Petelius muistelee.

Kategoriat
Kulttuuri Live Politiikka

LIVE: Sipilän uusi sävellys 15'00" kerää kiitosta kansainvälisesti

All the world's a stageCreative Commons License Matt McGee
(KESÄRANTA) Kansainväliset taidemusiikin asiantuntijat ovat ottaneet ylistäen vastaan Suomen kuuluisimpiin nykysäveltäjiin kuuluvan Juha Sipilän tänään kantaesitetyn teoksen 15’00”.
”Sipilä hakee selvästi innoitustaan John Cagelta, ja yhdistelee taitavasti atonaalisia ääniä ja puhdasta hiljaisuutta teemoissa, jotka liittyvät toisiinsa ainoastaan ajatuksenvaraisesti”, kiittelee Gramophone-lehti.
Monissa ensiarvioissa on erityisesti kiinnitetty huomiota siihen taituruuteen, jolla Sipilä osin odotetustikin tyhjentää teoksensa kaikesta merkityksestä ja sisällöstä, ja antaa kuulijan itse täyttää syntyneen tyhjän tilan omilla peloillaan ja kuvitelmillaan.
Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Gettysburgin puhe on vastikään hypännyt monikerroksisen talon katolta. Odotamme tilanteen kehittymistä.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

Tuntematon Sotilas – uusintaottelu tulossa ensi-iltaan 2017!

world war IIICreative Commons License Paul Loubet
(KANNAS) Kaikkien suomalaisten rakastama Tuntematon Sotilas -elokuvasarja saa odotetun toisen jatko-osansa vuonna 2017. Työnimeä ”Tuntematon Sotilas – uusintaottelu” kantavan filmin rahoitus varmistui vastikään. Muina vaihtoehtoina olivat tiettävästi olleet ”Tuntematon Sotilas – tehtävä Moskovassa” ja ”Tuntematon Sotilas – Freddyn kosto”.
Uudesta elokuvasta tiedetään toistaiseksi varsin vähän, mutta kulisseista on tihkunut jo huhuja roolituksista. Lehden saamien tietojen mukaan elokuvassa Vesa-Matti Loiri esittää Raatteen tietä, motitetun venäläispataljoonan roolissa nähdään työmarkkinajärjestöjen yhteiskuntasopimusneuvotteludelegaatio ja Vanhalana velmuilee Johannes Virolaista imitoiva Jukka Puotila. Riku Nieminen on Munamies.
Filmi on tarina nuorten aikuisten tunne-elämästä, ystävyydestä, rakkaudesta, pettämisestä ja panemisesta. Miten päähenkilöiden käy, kun mikään ei tunnu enää miltään?
”Lähteideni perusteella Talvisodan henkeä esittää Sakari Kuosmanen, menneen Talvisodan henkeä Jasper Pääkkönen ja tulevan Talvisodan henkeä Olli Immonen, kertoo Lehden elokuvatoimittaja Herkko-mäyrä.
Elokuvanystävien helpotukseksi uudessa Tuntemattomassa kuullaan edelleen Suvivirsi.

Kategoriat
Kulttuuri

Jeesuksen viime hetken vinkit sunnuntaiksi Flow-festareille

Great suffering Jesus!Creative Commons License Thomas Quine
(HELSINKI) Jo kaksi päivää ankaraa festarointia takana, ja yksi kattaus vielä edessä. Mutta mitä valita tämänvuotisen Flow’n laajasta pyhäpäivätarjonnasta? Lehti kokosi sunnuntain parhaat palat ja jännittävimmät vinkit yhteen indie-erikoisasiantuntijamme Jeesuksen kanssa!
Lehti: Mottosi musiikkiskenessä on ollut ’muista pyhittää lepopäivä’. Miten ajattelit siis toimia tänä sunnuntaina?
Kevyt korjaus flindalla vinkkua, ei liiaksi mättöä, että kupuun mahtuu vielä streetfood-herkkuja, ja ajoissa paikalle! Alkuillan entreet on väsyneiden keski-ikäisten juttu.
Levy- ja keikka-arvioissasi olet suosinut perinteisiä indie-hyveitä, vaikka myös rankempi tanssibiittikin tuntuu maistuvan. Ketkä nostaisit erityisesti esiin sunnuntain artisteista?
”Jotkut tykkää kuunnella Jeesusta, mutta Jeesus kuuntelee elektroa. Pari nopeaa kaljaa ja heti K-X-P:n keikalle telttaan. Kyllä jytisöö! Sen verran nostalgiallekin toki pitää antaa sijaa, että oikea tietäjä Mustan Paraatin tsekkaa. Palauttaa minulle mieleen legendaariset roud tripit apostolien kanssa – kauheessa kiireessä Emmauksen tiellä ja näitä.
Kuinka rento festaripäivä sunnuntai oikein voi olla – työt taitavat painaa päälle jo monelle?
”Oikea festarivelho on tietysti hoitanut maanantain vapaaksi, joten iltaa voi jatkaa vielä pitkään. Ronskibiitin läpällä uutta nousua kohti, voitolla yöhön ja jatkoille!”
.
Kuvassa Jeesus lauantain party-fiiliksissä Black Tentissä. Hän aloittaa syksyllä myös Lehden vakituisena keikka-arvioijana ja musiikkikolumnistina.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Paavi

Johtajaksi Kotimaisten kielten keskukseen Yoda valittiin

Yoda.Creative Commons License Pat Loika
(DAGOBAH) Kotimaisten kielten keskuksen uudeksi johtajaksi on nimitetty jedimestari Yoda. Paikasta kamppailivat loppuun saakka myös pääsiäispuheillaan vakuuttanut entinen paavi Benedictus DDT, Yodan ikätoveri Kaarle Nordenstreng sekä kielen uudistajana tunnettu Mika Häkkinen.
Lopulta jedimestari oli kuitenkin valomiekan mitan edellä kilpailijoitaan.
”Anglismit sanajärjestyksen myötä lainoihin saksasta hyvin pian vaihtuvat”, Yoda lupaa.
Yodan uskotaan tuovan uusia tuulia suomen kielen tutkimukseen. Tällä hetkellä valtaa pitää Silloin kun minä -koulukuntana tunnettu ryhmä, jonka mielestä ainoa oikea tapa käyttää suomea on se, jonka he itse oppivat ala-asteella.
Koulukuntaan kuuluu noin 5,4 miljoonaa suomalaista.
”Loppuun verbi äpärä sinun pitää laittaa”, kohteliaasti Yoda Lehden toimittajaa ohjeistaa.

Kategoriat
Kulttuuri Seksivau

Suomen maine Euroopassa pelastui

IMG_6530Creative Commons License Pascal Terjan
(WIEN) Suomen ja suomalaisten maine Euroopassa on pelastunut. Tieto Suomen maineen pelastumisesta tuli myöhään tiistai-iltana, kun selvisi, ettei Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtye päässyt Euroviisujen laulukilpailun finaaliin.
Asiasta olivat helpottuneita monet teinit Twitterissä sekä vientiteollisuus. Muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitto uskoo maineen pelastumisen parantavan Suomen hintakilpailukykyä suhteessa kilpailijamaihin monta prosenttiyksikköä asteikolla, joka ”keksittiin yhtä kovassa kännissä kuin muutkin tän kevään tuottavuus- ja kilpailukykylaskelmat”, EK:sta kerrotaan.
Tiistain karsintalohkossa kilpailivat Suomen lisäksi Neuvostoliitto ja joitain muita Comecon-maita. Jatkoon selvisivät Neuvostoliitto ja joitain muita Comecon-maita.
Karsinnassa annettiin Euroopan laajuisesti jopa satojatuhansia puhelinääniä, joista useimmat Neuvostoliitosta ja joistain muista Comecon-maista.

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri

Valssiorkesterien kevätjuhlille saapui vain 3/4 kutsutuista

Oktoberfest Accordion ManCreative Commons License rochelle hartman
(SEINÄJOKI) Perinteiset valssiorkesterien kevätjuhlat osoittautuivat tänäkin vuonna pettymykseksi. Juhlien kutsuvieraista paikalle saapui järjestäjien ponnisteluista huolimatta jälleen kerran vain 3/4.
”Lisäksi osa vieraista käyttäytyi perin tahdittomasti”, moitti organisaattori Georg-Ots Sendzimir.
Osa vieraista on syyttänyt yleisöpulasta juhlien liian tiheää rytmiä, mutta järjestäjät puolustautuvat sillä, että niinikään jokavuotisille jazzmuusikkojen juhlille saapuu jopa 9/8 kutsutuista.

Kategoriat
Kulttuuri Nekrologit

Terry Pratchettin viimeinen seuralainen: "TULIN VAIN KÄYMÄÄN KYLÄSSÄ"

DiscworldCreative Commons License Shanthanu Bhardwaj
 
(MON REPOS) Kirjailija Terry Prachettin viimeinen seuralainen ihmettelee hänen torstaisesta vierailustaan noussutta hälyä. Vieras oli sanojensa mukaan vain tavallisella iltaratsastuksella ja kiistää syyllistyneensä henkirikokseen.
”MINÄKÖ? TAPPAMASSA? ENHÄN TOKI. IHMISET HEITTÄVÄT HENKENSÄ, MUTTA SE ON HEIDÄN ASIANSA. MINÄ ASTUN REMMIIN VASTA SEN JÄLKEEN. OLISIHAN TÄMÄ HEMMETIN TYPERÄ MAAILMA JOS IHMISET HEITTÄISIVÄT HENKENSÄ KUOLEMATTA, VAI MITÄ?”, hän toteaa.
Scotland Yard selvittää Pratchettin kuolemaa yhdessä Ankh-Morporkin kaupunginvartioston kanssa. Tapahtuneen jälkeen kuulusteltu vieras ei kuitenkaan suostu puhumaan tapahtuneesta, eikä edes kertomaan koko nimeään.
”JOS MINULLA OLISI ETUNIMI, NIIN TOINEN NIMENI OLISI VELVOLLISUUS.”

Kategoriat
Kulttuuri

Onko Tarzanin lukeminen radiossa oikein – keskustele! Jossain vittu muualla!

tarzanCreative Commons License NaveeN K
(WEISMÜLLER) Ylen radiokanavalla luetaan lähikuukausina kannesta kanteen Edgar Rice Burroughsin vuonna 1912 julkaisema ”Tarzan, apinain kuningas”. Ylen päätös on kuohuttanut, kauhistuttanut, suututtanut ja sanoinko jo  että kuohuttanut vaikka ketä!
”Susikoira Roi -kirjoja ei ole luettu radiossa. Kyllä suomalaiseen kulttuuriperintöön kuuluvat kirjat pitäisi lukea ensin kaikki, ennen kuin voidaan lukea mitään muuta. En minä niitä suomalaiseen kulttuuriperintöön kuuluvia kirjoja luettuina kuuntelisi, mutta kyllä ne lukea pitäisi”, summaa joku tyyppi internetissä.
Monet muut näkevät Tarzanin lukemisen jopa uhkana suomalaiselle kulttuurille. Koska se nyt vaan on uhka suomalaiselle kulttuurille, miksei olisi.
”Tällainen tarzanisaatio, jota Yle koko ajan harjoittaa tuhoa maamme! Suomalaisten rahoilla maksettuun radioon kuuluvat vain muumit!”, toteaa joku tyyppi, varmaan eri kuin se edellinen. Muitakin mielipiteitä ihmisillä oli, mutten kaikkia niitä seitsemää jaksa nyt referoida, kun näistäkin jo juttu irtosi.
Keskustele! Onko sinulla asiasta mielipide? Mitäpä jos tunget sen perseeseesi?

Kategoriat
Kotimaa Kulttuuri Muut lehdet

Lehti ottaa käyttöön muksuluurin

FEC Railroad DrawbridgeCreative Commons License Phillip Pessar
(KANSSAS IPANEMAAN) Oletko aina nauttinut Lehden lukemisesta verkossa, mutta pitänyt sitä liian halpana? Onko pankkitililläsi riittävästi rahaa siihen, että saisit erityiskohtelun verottajalta laittomien liechtensteinilaisten veronkiertojärjestelyjen paljastuttua? Lähetitkö jo Lehden toimituksen poste restanteen luottokorttisi tunnuslukuineen?
Jos vastasit kyllä vähintään yhteen kysymykseen, olet etsimämme henkilö ja vain rajoittuneesti oikeustoimikelpoinen. Samizdat-konserni nimittäin pyrkii parantamaan kannattavuuttaan ottamalla käyttöön monien muiden mediajättien tavoin muksuluurin.
”Uskomme, että muksuluurin ottaminen käyttöön tuo konsernille vuosittain lisätuloja jopa kuusipuusiviisipiisikaksipaksikasipasikasipasikolmedolmejanelkkukelkku euroa”, toteaa Samizdatin operational publishing manager, maitovalas Keiko.
Ensimmäinen muksuluurin takana oleva juttu on julkaistu yhdessä Long Playn kanssa. Aiemmin Lehti on tehnyt konserniyhteistyötä muun muassa Pohjalaisen, City-lehden ja Helsingin Sanomain kanssa.
Mahdollisuutesi maksaa Lehden verkkosisällöstä löytyy Long Playn sivuilta.