Kategoriat
Seksivau

Halla-aho mukaan turvapaikanhakijoiden asennekasvatukseen

ptxdview (ÄMMÄTHILJAA) Euroopan parlamentin jäsen Jussi Halla-aho (ps.) aikoo antaa oman panoksensa turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen aloittamalla kiertueen vastaanottokeskuksissa. Euroedustaja on huolissaan naisiin kohdistuvasta häirinnästä ja ahdistelusta. Hän uskoo voivansa merkittävästi vaikuttaa asenteisiin nostamalla keskusteluun tarkkoja lainauksia, jotka alunperin esitti blogissaan 8.2.2008. Halla-aho haluaa puuttua paitsi varsinaisiin rikoksiin, joihin valistus tuskin tehoaa, myös häiritsevään käyttäytymiseen, kuten seuraamiseen…

Kategoriat
Kotimaa

Asiantuntijat: Halla-ahon kirjoitukset eivät vihapuhetta

(JÄRKYTYS) Ihan liikaa julkisuutta saaneen perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon ihan liikaa julkisuutta saaneet blogikirjoitukset eivät ole vihapuhetta, arvioivat Lehden haastattelemat asiantuntijat. Eksperttien mielestä kirjoitukset ovat kylläkin täyttä paskaa, todellisuudesta irrallaan olevaa höperehtimistä ja plagiaattia ulkomaisista blogeista, mutta eivät vihapuhetta. ”Tarvittava koherenssi ja loogisuus puuttuvat. Sitäpaitsi vihapuheen pitäisi jo määritelmällisesti lietsoa jonkinlaista aggressiota, nämä kyllä herättävät…

Kategoriat
Kansalaisjournalismi Kulttuuri

Halla-ahon performanssi hätkähdytti Tampereella

(NASHVILLE) Tampereen teatterikesän Off Tampere -oheisohjelmisto otti näyttävän varaslähdön viime sunnuntaina, kun helsinkiläinen performanssitaiteilija [search]Jussi Halla-aho[/search] ristiinnaulitsi itsensä Tampereen keskustorilla satapäisen katsojajoukon edessä. Kiusalliset 20 minuuttia kestäneessä esityksessä vaippaan ja orjantappurakruunuun sonnustautunut taiteilija naulasi ranteensa ja nilkkansa ruosteisilla nauloilla puiseen ristiin, viilteli keihäällä haavoja kylkiinsä ja huuteli taivaalle ”Minun vereni, valkoisen heteromiehen sananvapauden edestä vuodatettu”…

Kategoriat
Politiikka

Vanhoilliset muslimit kiittelevät Halla-ahon valokuvanäkemystä

(TORNIO) Kansanedustaja, tai no kansan ja kansan, Jussi Halla-ahon kielteinen kanta omien kuviensa julkaisemiseen on otettu erittäin myönteisesti vastaan arabimaissa. Esimerkiksi al-Qaida-verkoston pääideologi Anwar al-Awlaki muistuttaa, että Halla-ahon näkemys on täysin yhteneväinen vanhoillisen islamin kanssa, jonka mukaan ihmisten ja eläinten kuvaaminen on kiellettyä. ”Totisesti minä sanon, norjalaisvillapaidat, huonosti istuvat poplarit ja pakeneva hiusraja ovat kauhistus…

Kategoriat
Kotimaa

Allah tyytyväinen Halla-ahon tuomioon

(HELSINKI) Ainoa todellinen jumaluus, Allah, on tyytyväinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (ps.) saamaan sakkotuomioon. Halla-aho tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 30 päiväsakkoon jumalanpilkasta eiku uskonrauhan rikkomisesta. Allah kertoo toivoneensa alun perin ehdollista vankeustuomiota, muttei kuitenkaan aio valittaa tuomiosta. ”Kun juttelin muutamia viikkoja sitten Jorman [apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske] kanssa, ajattelin vielä että todennäköisesti tulee isompi tuomio. Mutta periaatehan tässä tietysti…

Kategoriat
Yleinen

Asiantuntija lupaa: Suomi saa varmasti pikkusieluisen ja alaisilleen sietämättömän kitivitun presidentiksi jatkamaan Halosen-Niinistön linjaa

(MÄNTYNIEMI) Suomalaiset voivat valmistautua presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen iltaan täysin vailla pelkoa siitä, että mikään tulisi muuttumaan, lupaa Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen laitoksen jahtipäällikkö Jari-Matti Puikkonen-Nykänen (os. Ylipulli). Koko 2000-luvun Suomen presidentti on pysytellyt vahvasti niin sanotulla Halosen-Niinistön linjalla, joka tarkoittaa jo aiemmin pikkusieluisen ja läheisilleen mahdottoman egon paisumista megalomaanisiin mittoihin uuden tehtävän myötä. ”2000-luvulla suomalaiset ovat…

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Oppositio hämmästelee – koronakohulennoilla jopa tuhansia hallituksen ministereitä

(SMOLNA) Oppositiopuolueet ovat hämmästyneet Sanna Marinin (ämm) hallituksen lepsuilusta koronakriisin uuden vaiheen hoitamisessa. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (tjsp) on erityisen huolestunut viime päivinä Helsinki-Vantaalle saapuneista lennoista, joiden matkustajilta on todettu runsaasti tartuntoja. ”Esimerkiksi vastikään Pohjois-Makedonian Skopjesta saapuneessa koneessa oli jopa useita satoja SDP:n vastuuministereitä. Pitääkin kysyä, onko hallituksen ote kirvonnut kesän aikana vai olenkohan menettänyt…

Kategoriat
Kotimaa Politiikka

Kansalaiset vaativat: Turvapaikanhakijoiden osallisuus idänkaupan romahtamiseen, Nokian alamäkeen ja Mainilan laukauksiin selvitettävä

Síndrome feliz (CAMP DAVID) Turvapaikanhakijoiden määrän nopean kasvun vaikutuksista vaaditaan tarkempia viranomaisselvityksiä. Muun muassa kansanedustaja ja läänintaiteilija Pentti Oinonen (ps.) edellyttää, että poliisin on tutkittava, ovatko turvapaikanhakijat esimerkiksi syyllistyneet Mainilan laukausten ampumiseen, kuten sosiaalisessa mediassa on väitetty. ”Ja miten niin sanottu suvaitsevaisto muka puolustelee turvapaikanhakijoiden suunnattomia metsäklusterin virheinvestointeja Pohjois-Amerikkaan 2000-luvun taitteessa?” hän ihmettelee. Aiemmin myös…

Kategoriat
Kotimaa

Lehden kivat puuhatehtävät perjantaiksi!

Pulmallinen pähkinä – Jos jotkut nuorista ovat demareita, mutta kaikki demarit eivät ole nuoria, eikä yksikään demarinuori ole demarinuori, paljonko demarinuoria silloin on? Ällistyttävä älytys – Jos perussuomalainen kansanedustaja kaatuu keskisuomalaisessa anniskeluravintolassa ilman ettei yksikään toimittaja ole näkemässä, lähteekö siitä ääni, jos Jussi Halla-aho taputtaa itseään olalle yhdellä kädellä? Hämmästyttävä hoksaus – Kaivosyhtiö 1 lähestyy…

Kategoriat
Kotimaa

Hakkarainen: media keskittyy epäolennaisuuksiin

(PERUSSUOMI) Kansanedustaja [search]Teuvo Hakkarainen[/search] syyttää mediaa epäolennaisuuksiin takertumisesta. Hakkarainen nousi viikonloppuna otsikoihin esitettyään homojen ja muslimien siirtämistä Ahvenanmaalle. Hakkarainen on mielestään tullut syyttä leimatuksi idiootiksi. Oman näkemyksensä mukaan hänet tulisi leimata idiootiksi mieluummin siksi, että hän esittää viime viikolla jättämässään talousarvioaloitteessa ihan vakavissaan sataatuhatta euroa sen tutkimiseksi, miten nuoria voitaisiin pitää töissä ilman palkkaa. ”Kun tällaista idiotiaa on…