Kategoriat
Kotimaa

Vaimonhakkaaja ihmettelee vaimonhakkaajaksi leimaamista

IMG_0011 copy2Creative Commons License killabodhi
(ÄÄRIPÄÄT) Soldiers of Odin -koulukyytijärjestö levittää toimintaansa myös Helsinkiin. Helsingin jaostoa edustava Soldier Ofodin harmittelee sitä, että viime aikoina järjestön jäseniä on pyritty rajusti leimaamaan.
Esimerkiksi Ofodin itse on tuomittu monta kertaa väkivaltarikoksista, muun muassa kahdesti puolisonsa pahoinpitelystä. Ofodinin itsensä mukaan kyseessä oli joka kerta perusteltu maahanmuuton kritisoiminen.
”Valitettavasti niinsanotut suvaitsevaiset haluavat leimata kotiväkivallaksi kaiken, missä puoliso hakataan ja potkitaan sairaalaan. He eivät suvaitsisi yhteiskunnassa mitään, mikä ei sovi heidän omaan ajatusmaailmaansa ja mihin liittyy puolison tärykalvojen ja hampaiden rikkoutuminen päähän potkimisen seurauksena”, Ofodin ihmettelee.
Julkisuudessa on puhuttu paljon siitä, miten keskustelu aiheesta on mennyt ääripäiden huuteluksi poteroista. Ofodin allekirjoittaa tämän.
”Minusta on käsittämätöntä, että julkisuudessa pääsevät jatkuvasti ääneen ne, joiden mielestä puolison potkiminen kasvoihin on kotiväkivaltaa. Terveen isänmaallinen maahanmuuttokritiikki halutaan vaientaa tällä tavoin leimaamalla!”
Ofodin toivookin medialta lisää rakentavaa keskustelua, jossa kaiken puolison hakkaamisen kieltämistä fanaattisesti ajava suvaitsevaisto uskaltautuisi keskustelemaan myös niiden kanssa, jotka haluavat kyseenalaistaa heidän ajattelutapansa. Tämän toiveen ovat muun muassa sosiaalisessa mediassa allekirjoittaneet useat tolkun ihmiset, jotka toivovat ääripäiden lähestymistä ja yhteiskuntaa, jossa puolisoa voi hakata jonkin verran nykyistä enemmän.

17 vastausta aiheeseen “Vaimonhakkaaja ihmettelee vaimonhakkaajaksi leimaamista”

No niin. Vaikutti alkuun hauskalta, mutta tolkun ihmisten sotkeminen mukaan ja tietoinen tai tiedostamaton väärinymmärrys vei vähän makua. Kun ei jaksais tätä helvetin vääntöä ja _jatkuvaa_ ymmärtämättömyyttä, on se sitten rasistidillet, tai massoille naureskelevat ”paremmat” ihmiset. Tiedoksi, en ole yhtäkään tolkun ihmistä tavannut, jonka mielestä rasismi on ok, tai rasismin osalta puhuisi ääripäistä. Sen puheen olen kuullut ainoastaan muualta. Huolestuminen maahanmuuton volyymista tai rahan riittävyydestä onkin sitten jo eri juttu, yhteiskunnallinen keskustelunaihe, jossa on selkeät ääripäät nähtävissä rajat kiinni ja rajat auki -porukoiden muodossa. Ei sotkettaisi asioita ja pidetään selkä suorana myös huumorissa.

Kyllä minunlaiset tolkun ihmiset (tunnen muitakin), hiljaa olemalla ja asioihin puuttumatta, tukevat ja puoltavat ääripäinen itsetuntoa jakaa julkisesti ja oikeutetusti paskaansa.

Öh, eli nyt olisi sitten tuhannen taalan paikka käännyttää tämäkin tolkun ihminen hyvien puolelle. Mitä voin tehdä? Liitynkö rajat kiinni -ryhmään, jotta pääsen kommentoimaan rasistien kirjoituksiin? Alanko partioimaan kaduilla, vaikkapa soldiers of tolkku -teemalla, jotta kuulen rasistisia huuteluja, joihin puuttua? Alanko jakamaan uuninpankkopojan jokaisen postauksen? Vastustan rasismia kaikessa muodossaan ja pidän sitä vastenmielisimpänä aikamme ilmiönä, mutta pikku hiljaa alkaa nyppimään tämä tiettyjen (ilmeisesti rasismin havaitsemisessa etuoikeutettujen) henkilöiden vittuilu. Enkä pidä ”olet meidän puolella tai meitä vastaan” ajattelusta myöskään.
Heikki Hiilamo puki asian paremmin sanoihin, kannattaa lukaista:
https://blogi.thl.fi/blogin-nayttosivu/-/blogs/ajatuspoliisit-maahanmuuttokeskustelussa

RASMUS-ryhmästä palautetta lehtilehdelle:
”Minusta tuo teksti on surkeasti kirjoitettu! En ymmärrä siitä mitään! En ymmärrä edes pointtia! Minusta tuo vaikuttaa noin esitettynä juurikin feikiltä! Perheväkivalta on hirvittävää ja rasismi myös! Onko niillä pakko päteä ja mässyttää onnessaan, jos joku tajusi niin perkeleen hienon tekstin! Äh, paskat! Kyllästyttää tuollainen paskanjauhanta! Laittakaa asiat niin kuin ne ovat. Jos haluatte näyttää niin helvetin älykkäiltä kirjoituksinenne, niin hankkikaa hotellihuone”

Oliko sitaattien välissä oleva teksti sanasta sanaan lainaus ”OfOdin” nimisen todellisen henkilön esittämä. Tai onko telsi puhdas feikki?

Yhdyn täydellisesti kirjoittajan mielipiteeseen suvakkien suvaitsemattomuudesta. Itse jouduin epämiellyttävään tilanteeseen kun vaimoni juoksi pieksämistäni karkuun naapurin isännän hoiviin, vaikka hyvin tiesin äijän eläimiin sekaantujaksi. Tolkun ihmisenä isäntä antoi minun raahata akkani tukasta kotiin, kun ilmaisin yhteisen paheksuntamme maailman nykymenoon ja pakolaisiin.

Vitun halla aho rasisti paska! Taas yx teistä rasisti paskoista jäänyt kiinni, vittu kuinka oxettavii nilkkejä ootte! Ettexte tajuuu et Suomessa on tilaa kaikille (#meilläonunelma)?!?!+ siis hyville ihmisille eli siis meille vasemmistolaisille ja anarkisteille ja muille hyvän tekiöille :))) menkää te nazit vittuun! Nazis raus! Wir müssen die Nazis ausrotten!

Vasemmistolaiset eivät ” hyvinä ihmisinä”kirjoittaisi näin raivokasta kommenttia, ja vielä huonolla suomenkielellä. Nazit jotka ovat täynnä vihaa tai MV-lehden lukijat voisivat kirjoittaa noin mutta eivät fixut ihmiset. Aika tökeröä false flag-taktiikkaa.

Hehheh. Nykymaailmassa ei kertakaikkiaan enää ole mitään muuta hauskaa kuin natsit ja ennen kaikkea ”natsit”. Mainiota huomata, että aina niin takuuhauska Lehti on luopunut kaikista muista aiheista, ettei vain sortuisi väsyneeseen monomaniaan. Puhumattakaan tähtitieteellisiin mittoihin yltävästä väärinymmärtämisestä ja ylimielisestä moraalijeesustelusta, joista on vaikea erottaa, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Olen ylpeä saadessani lukea tätä laatusatiirijulkaisua, jolle esimerkiksi the Onion ei vedä ollenkaan vertoja. Jatkakaa samaan malliin!

Rajat kiinni! Kyllä niin on, että suomalaisten naisten hakkaaminen kuuluu kantasuomalaisille eikä tänne tarvi raahata yhtään ulkomaalaista pilaamaan meidän kulttuuria!

Meidän pitää käydä aidosti avointa ja moniäänistä dialogia natsien lynkkaamisesta. Ilman tätä edistyksellistä puhdistusta tulemme nimittäin muuttumaan impivaaraksi, jonka johtavista vientituotteista puuttuisi mm. tulkki- ja käännöspalvelut pashtun kielellä sekä vuohipaimenten vuokrauspalvelut. Junttimainen ruokakulttuurimmekin ilman kiehtovia rituaaliteurastuksia jäisi ennalleen. Tämä kaikki olisi suuri häpeä, mitähän tiedostavat toverimme ulkomailla meistä ajattelisivat?

Hehheh tuoretta ja ratkiriemukasta näkökulmaa kylähulluihin ja hahhah vihjailua, että kajahtanut rajat auki -vasemmisto yms ammattiloukkaantuva rasistinmetsästäjäsakki edustaisi oikeasti sitä kuuluisaa keskitietä. Aika puhki nussittu läppä jo, herätkää jo. Keskivertotoimittaja (tai (henkisesti) 20v journalisminopiskelija Lehden kohdalla?) on kyllä keskivertoäänestäjää ja -poliitikkoa tyhmempi otus. Ehkä juuri ja juuri keskivertokirkonmiestä fiksumpi. Herätkää, pahvit!

Minä ymmärrän hyvin, että vaimonhakkaajanarkkari-skini leimataan vaimonhakkaajanarkkari-skiniksi. Sitä minä vaan en ymmärrä, että Euroopasta tuleva pohjois-afrikkalainen ryöväri ja raiskaaja leimataan Syyrian sotaa pakenevaksi lapsipyhimykseksi.

Jopas on paljon peppukipua. Kyllä minun mielestäni näin suvaitsevaisena tolkun ihmisenä pitäisi tämä väkivalta suvaita myös muukalaisille. Itsekästähän se on, että kotiväkivaltaa pidetään vain pienen piirin etuoikeutena. Ikäväkseni en parisuhteen puutteesta johtuen kotiväkivaltaa saa kokea tai tuottaa. Tähän pitäisin kaiken tolkun nimissä saada muutos. Kotiväkivallan nimikkeen alle tulisi mielestäni ulottaa myös naapurit, jotta me yksinelävätkin pääsisimme osalliseksi tästä harvojen etuoikeudesta. Itse liityin Sodomites of Olof -järjestöön viime marraskuussa, mutta kotiväkivaltaan minua ei ole vieläkään hyväksytty osallistumaan. Tolkun ihmisenä olen vain joutunut seuraamaan kotiväkivaltaa hiljaa sivusta. Näin sitä syrjäytetään ihmisiä yhteisöllisestä tekemisestä. Tähän tulee saada muutosta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
A2-ilta puolustautuu: Päädyin sattumalta samaan kuvaan natsien kanssa

Jami (PASILA) Myrskyn silmään joutunut Ylen A2-ilta kommentoi, että päätyminen samaan tilaisuuteen ja yhteiskuvaan natsien kanssa oli pelkkä yhteensattuma. "Olin...

Close