7.5.2012 16:02 | Urheilu
Lähteet: Mertaranta vaarassa pudota leijonajoukkueesta

Photo Credit: Kyle Simourd
(KEBABKIOSKI) Suomen jääkiekkomaajoukkueen legendojen rivit ovat entisestään harvenemassa. Ville Peltonen ei päässyt edes joukkueeseen, ja nyt myös leijonien monivuotisen veteraanin Antero Mertarannan pelipaikka on vaarassa. Lehden saamien tietojen mukaan on hyvin todennäköistä, ettei “Mertsin” kisapassia tulla leimaamaan enää ensi vuoden kotikisoissa. Myös käynnissä olevassa turnauksessa pelit voivat jäädä jatkossa vähiin.
Syynä hyllytykseen ovat lähteiden mukaan Mertarannan jo vuosikausia heikentyneet esitykset sekä kauden aikana että varsinkin arvokisoissa.
“Valitettavasti ‘Mertsi’ on nykyään usein pahasti ulkona pelistä ja keskittyminen on kaikkialla muualla kuin jäällä. Suu kyllä käy, mutta tulosta ei tule”, kommentoi kiekkoekspertti Kuuluisa Entinen Mies.
Näytöt käynnissä olevien kisojen aikana ovat nekin jääneet vähiin, asiantuntijat muistuttavat.
“Yritys on ollut kieltämättä raivoisaa, mutta osumia ei ole tullut ainuttakaan, vaikka vastus on ollut köykäistä. Sihti on täysin hukassa ja jälki sen mukaista. Tehotonta pörräämistä pelitapahtumien ulkopuolella on aivan liikaa, ja vihellyksen jälkeen alkaa aina suu käydä. On selvää, että valmennusjohdon on ennemmin tai myöhemmin annettava tilaa nuoremmille”, pohtii kisoja pitkään kolunnut Entisen Neidon Ajatus.
Mertarannan ikimuistoisimmat saavutukset leijonapaidassa osuivat pesäpalloon.
Lehden tietojen mukaan ‘Mertsin’ korvaajaksi leijonamiehistöön ovat vahvimmin ehdolla ikuiseksi juniorilupaukseksikin jo tuomittu Mika Saukkonen tai 30 kilon säkki lecasoraa.
8 luciain ciriettä
Viimeistelytaitoja uupuvassa joukkueessa Mertsin korvaavalta Mika Saukkoselta tai 30 kilon sorasäkiltä odotetaan enää vain, että ne tekevät yksinään Suomen kaikki maalit.
Lukijat arvostavat.
8
2
Sini Risti
7.5.2012 17:23
Sisäpiirilähteiden mukaan myös leijonien naisvitja on hyllytetty kisakatsomon portailta liian tehottoman pelin takia. “Ainoatakaan tositilannetta ei ole tullut, ei ole oltu lähelläkään. Paketti on kasassa, fyysinen peli olisi tosi jees, mut ei vaan kertakaikkiaan ole huvittanut survoa sisään”, toteaa mies B-katsomosta 5 litran oluttuopin takaa.
Lukijat arvostavat.
17
1
Horst Lederhose
7.5.2012 17:48
Jos Mertaranta pudotetaan lentokoneesta, niin onko Paavo Noposen kortti leimattu valmiiksi? Pekka Tiilikaiselta on tainnut mennä viimeinen käyttöpäivä ohi.
Kauheesti eri mieltä olette.
9
5
Ässteetee
7.5.2012 18:34
Kyllä näkisin että Mertarannan aika meni ohi jo vuonna -93. Me Oikealla Tapaa jääkiekkoa seuraavat emme kaipaa Mertarannan mouhoamista koska karjalalippis, kisaturisti ja väärin kannatettu.
Lukijat arvostavat.
11
0
Niin ja se Kummolakin vielä
7.5.2012 21:16
Kaikki saa mennä, mutta ilman Kummollaa ei pärjätä. Kale on korvaamaton. Mies tekee kaikki maalit, omat ja vastustajan, taklaa kulttuuriministeriä ja repii vielä kaatuessaankin herjaavat rievut mukaansa. Ja tämä kaikki ensimmäisessä vaihdossa!
Lukijat arvostavat.
16
1
ihmemies MacKalervo
7.5.2012 22:13
Mun kaveri muuttu toiseks kun joku oli sanonu sitä Mummolaks.
Lukijat arvostavat.
11
2
harkintamo
8.5.2012 3:21
Tää on tätä nykysuomea. Ensin takalataan kebab-kioskille, eikä sieltä tietty saa makkara perunoita, sitten joku vielä uhkaa tiputtaa kolmessa minuutissa koko jonon. Missä vika, ulkomaalaisissa!
Onneksi Yle aikoo paikata Mertsin jättämän aukon ja palkata Paavo Lipposen selostamaan tulevia kisoja radioon. Kuuntelija määrien voidaan odottaa räjähtävän!
Lukijat arvostavat.
11
2
Republikaani
8.5.2012 11:16
MM-jääkiekossa on tosiaan ihan liikaa ulkomaalaisia, mutta onneksi niiden liikkumista meidän omalla alueella yritetään edes jonkun verran estää.
Lukijat arvostavat.
18
1
Tor J. Untavoitto
8.5.2012 19:02