Kategoriat
Kotimaa

Jumala perui Helsingin Sanomien ja Kalevan tilaukset

(LUMIJOKI) Kristittyjen Jumala on julkisesti ilmoittanut katkaisevansa kaikkien niiden sanomalehtien tilaukset, joissa kerrotaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä Jumalaa palvovissa lahkoissa. Jumalan mielestä on ainoastaan kohtuullista, että lapsiraiskauksiin liittyvästä uutisoinnista ei tarvitse lukea aamukahvipöydässä, kun on muutenkin vielä vähän unenpöpperöinen olo ja Jeesus keittää pahaa kahvia.
”Kuten jo aikojen alussa Moosekselle ilmoitin: sinun ei tule hakkaamaan kivitauluja lasten raiskaamisesta, sillä onhan tässä kaikenlaista hyvääkin saatu aikaan, niin älä ny jaksa koko ajan hössöttää pikkujutuista”, Jumala kirjoitti taivaalle tulisin kirjaimin.
”Fingerporinkin pystyy nykyään netistä lukemaan, niin ei ole iso menetys etes”, hän jatkoi vielä.

7 vastausta aiheeseen “Jumala perui Helsingin Sanomien ja Kalevan tilaukset”

Kaikkivaltiaanhan piti nähdä pienimmätkin maailman tapahtumat ja kaikesta pahasta piti tulla rangaistus kolmanteen ja neljänteen polveen. Ei ole kuitenkaan edes salama tai tauti iskenyt tekijöihin – tästä voi tehdä sen johtopäätöksen että lasten hyväksikäyttö ei ole järin suuri rikos jumalan silmissä.

Jaaha taas joku toimittaja tunkeutunut Jeesuksen puhelinvastaajaan vai Jumalan sängynallako sitä ollaan urkittu? Ja sitten ihmetellään kun sataa kuin esterin saavista(tm), Lehden toimistosiivoojan veljen kaiman kummi vastuuseen tästä ja äkkiä!

”Se on kuulkaa niin jotta kotipiiris ja ulkopuolisten tietämäti lapsia pitää saada hakata ja hyväkskäyttää vapaasti. Kuinka helvetissä mä muuton olisin saanu Jeesuksen hengiltä”, Jumala sanoo. ”Sitäpaitti tää leipä on iha homeessa, pitää kilauttaa kansanedustajille, johan nyt on perkule ellei lakimuutosta ruuan kylmäsäilytykseen ala tulla”, Jumala mussuttaa.

”Hakkarainen ei vastaa. No saakeli, syntyy se multakin: Munistaan hirtettäköön jokainen joka happamatonta leipää pitää hetkenkin ajan huoneenlämmössä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Urpilainen tyytyväinen vakuusvaatimusten etenemiseen

(KOLLAA) Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on tyytyväinen Suomen vaatimien Kreikka-vakuuksien etenemiseen Euroopan unionissa. Urpilaisen mukaan myös muut unionijohtajat ovat ymmärtäneet,...

Close