Kategoriat
Politiikka

Perussuomalaiset vaativat parempaa sananvapautta

(PERUSTUSLAKI) Eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi kohonneet perussuomalaiset aikovat esittää sananvapautta koskevaan lainsäädäntöön eräitä parannuksia. Kyseessä on lähinnä laadullisia muokkauksia, jotka parantavat perustuslaissa kaikille turvattua yhtenäistä sananvapautta.
Ensinnäkin linjataan, että kun journalistit haastattelevat istuvia kansanedustajia, he eivät saa puhua vanhoista asioista, esittää kysymyksiä, tivata vastauksia tai julkaista näin tehtyjä haastatteluja. Edelleen on sallittua antaa haastateltavan päättää, mistä puhutaan ja julkaistaanko haastattelun pohjalta tehtyä juttua lainkaan.
”Kyse ei missään tapauksessa ole sensuurista, sillä tiedotusvälineet ovat edelleen ainoa taho, joka saa antaa päätöksen jutun julkaisemisesta ulkopuolisille. Viranomaisilla ei siis ole osuutta asiaan”, perussuomalaiset toteavat.
Toiseksi linjataan, että missään tapauksessa ei ole oikein rajoittaa kansalaisten oikeutta puhua ihan mistä vaan ja ihan miten taan, koska vähänkö se vasta onkin ihmisoikeuksien loukkaamista, jos aletaan vedota vihapuheeseen tai kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Erityisen törkeänä pidetään sitä, jos tiedotusvälineet kirjoittavat näistä kirjoituksista ilman, että selvittävät ensin alkuperäiseltä kirjoittajalta, mihin tapaan aiheesta saa kirjoittaa.
”Tässä on hyvä muistaa, että kirjoittajat ovat itse ainoita päteviä henkilöitä arvioimaan, onko heidän puheessaan tai teksteissään mitään tolkkua ja saavatko muut puhua niistä tavalla, joka saattaa loukata tekstin julkaisijaa”, ehdotuksessa sanotaan. ”Tärkeintä on, että kaikilla on yhtäläinen sananvapaus, jota ei käytetä vastuuttomasti väärin.”
Muutosten uskotaan piristävän selvästi julkisen keskustelun laatua Suomessa.

5 vastausta aiheeseen “Perussuomalaiset vaativat parempaa sananvapautta”

Joo on se ihmeellistä, että vaikka kuinka sanotaan ”neekerit vittuun” niin silti media käyttää meistä termiä maahanmuuttokriitikko, vaikka kuinka olen rasisti. Kyllähän se on sananvapauden rajoittamista, kun tuollaisia kiertoilmaisuja käytetään.

Persut ovat perustamassa myös erityisen sananvapauspoliisin. Poliisit päivystävät mediataloissa ja pamauttavat sähkölamauttimella jos journot aikovat ryhtyä ryppyilemään Kansan Edustajille!

Sofi Oksanen on mielestään itseoikeutettu ylimmäksi sananvapauspoliisiksi, ja toimittajat ovat edelleen sitä mieltä että he saavat suoltaa kolumneissa norsunluutorneistaan mitä tahansa paskaa kun he ovat sentään ammatiltaan journalisteja.
Suvaitsevaisto ei ole vielä(kään) huomannut että vihreät menettivät eduskuntapaikoistaan kolmanneksen eli vielä suuremman osuuden kuin kepu. Äänestikö kansa väärin, kun elitistisen hömpän ja sanakoukeroiden taitajat jatkavat kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Lehden kooste vaali-illan uutisoinnista

Koska Facebookilla on ikävä tapa kadottaa kuolemattomat ajatuksemme eetteripyörteisiin, olemme arkistoineet vaali-illan seurannan myös Lehden sivuille. 21.31 Miksi täällä on...

Close