Kategoriat
Talous

Lehti julistautuu Perussuomalaisen puolueen pää-äänenkannattajaksi

(WACO) Suomen johtavan mediakonsernin Samizdat Oy:n lippulaivajulkaisu Lehti on luopunut poliittisesta sitoutumattomuudestaan ja toimii tästä päivästä lukien Perussuomalaisen puolueen pää-äänenkannattajana. Linjanmuutoksesta kertoi iltapäivän tiedotustilaisuudessa konsernin varatoimitusjohtaja Fedja-setä, kissa ja koira.
”Uusimpia galluptuloksia seuratessamme totesimme, että voi pojat, jos on joskus oikea hetki kääntää takkia niin se on nyt”, tuumasi Fedja-setä, kissa ja koira.
Varatoimitusjohtajan mukaan ei tuota lehdelle eikä toimitukselle erityisiä pulmia, että Lehti on aiemmin pilkannut puolueen puheenjohtajaa Timo Soinia satiirisesti muun muassa ”ihan tyhmäksi” ja kansanedustaja Pentti Oinosta ”Pentti Oinoseksi”. Fedja-setä, kissa ja koiran mukaan takinkääntö on toimituksen väelle tuttua puuhaa, ja toimittajat nyt muutenkin tekevät just niin kuin hallitus ja osakkeenomistajat käskevät, ja jos ei kiinnosta, riittää oven takana medianomeja aina työvoimatoimiston ovelle asti.
Lehti paaluttaa uutta linjaansa tulevan Aikakaus-Lehden pääkirjoituksessa. Varatoimitusjohtaja paljastaa pienen lukuotteen lehden arkijärkisemmästä, tavallisen kansan kokemuksista kumpuavasta linjasta:
”Työväsymys ei ole sairaus. Näin on vihdoin alettu tulkita Kelassa ja työnantajien sairauslomapäätöksissä. Tämä on oikein. Jokainen väsyy joskus. Liiat harrastukset voivat väsyttää. Ihmissuhdeongelmat vievät voimia. Myös työ väsyttää aina joskus jokaista. Se on aivan luonnollista. Mutta ei työstä väsyminen todellakaan ole sairaus”, pohtii päätoimittaja Antti Wehrmachtin kirjoitus.
Lehden tulevassa pääjutussa puolestaan testataan, paljonko retorista hevonpaskaa mahtuu keskivertoon maalaiskaupungissa asuvaan pitkäaikaistyöttömään.

8 vastausta aiheeseen “Lehti julistautuu Perussuomalaisen puolueen pää-äänenkannattajaksi”

August tuli kyllä pari kuukautta liian myöhään. Salajuoni persujen nousun takana on ollut Voima-lehti, joka suvaitsevaisuudessaan on koko ajan kolkutellut uskottavuuden rajoja ja on provaatioillaan osoittanut mm. nykyisen turvapaikkapolitiikan mielettömyyden ja vaihtoehtoisten talouspoliitikoiden totaalisen epäuskottavuuden.
Kun salajuoni alkoi paljastua, Samizdat Oy perusti homma-foorumin mutta persut eivät lämmenneet yhteistyötarjoukselle Lehden silmittömästä yrittämisestä huolimatta ja ovat vaan tyytyväisenä seuranneet kannatuksensa kasvua.

Meinaax tää sitä, että punaviherstalinistisen mokuhyysärimedian Suomalaisen Veronmaksajan vastainen salaliitto on alkanut murentua?

pitkäaikaistyöttömille voi siis nauraa niin kauan kun se ei ole kaupungista vaan maalaiskaupungista

Perussuomalaisten Suomen Sisu -faktiota johtavan Mestari Tohtori Hullu-uhon mukaan Lehti on ihan typerä. Hullu-uhon kritiikki kohdistui Lehden toimituksen puutteelliseen mamukriittisyyteen. Lehdessä ei Hullu-uhon mielestä tahdota ampua homoja tarpeeksi innokkaasti takaraivoon. Hullu-uho kutsui Lehden toimitusta vahvistamattomien tietojemme ”hyysääjäneekerinkullinlutkuttajaksi”. Hompanssifoorumin ylläpito kuitenkin sensuroi Mestarin lausunnon nopeasti, joten kukaan ei enää ole ihan varma Mestarin todellisista lausunnoista. Mestarin tiedetään kuitenkin varsin usein päästelleen mahtavia aivopieruja internettiin.

Kannatatteko perussuomalaisten ylä- vai alapäätä? Joidenkin mielestä perussuomalaiset ovat perseestä, joten kannattaisin mieluummin sitä alapäätä. Muuten kiittäisin erittäin informatiiviistä lehdestä toimittajakuntaa. Lisää tämmöistä.

höhö perus suomalaiset tymä amis luuseri pitkä aikais työtön juntti
HÖHÖHÖHÖ
Joo. Ajattelitteko jossain vaiheessa kasvaa aikuisiksi? Tajuatte kai itsekin, että nykyinen mamu-politiikka on kestämätöntä?
Maahan tulee kiihtyvällä tahdilla tukien perässä väkivaltaisia kansainvaeltajia, joille me suomalaiset maksamme ilmaista rahaa, koska sosiaalitukiverkoston ulkopuolelle jättäminen olisi rassismi. Faktisesti tilanne on siis sellainen, että me maksamme tietyille maahanmuuttajille siitä että ne tulevat tänne, hakkaavat meitä ja raiskaavat kilttejä Suomi-neitoja.
Minkäänlaista karsintaa (näitä voisivat olla vaikkapa kansalaisuustesti, kielitaitovaatimus, työllistymisvaatimus — tai edes luotettava todiste omasta henkilöllisyydestä, jotta voitaisiin varmistaa ettei maahan tule aiemmin tuomittuja rikollisia) ei edelleenkään tapahdu, ei pakolaisissa, maahanmuuttajissa, eikä muualta tulleissa opiskelijoissa. Räikein tilanne on juuri pakolaisten vastaanottokeskusten osalta — minkälaisella sadulla tahansa pääsee hyysättäväksi, kunhan ihonväri on tarpeeksi tumma. Toimittajat kirjoittavat näitä tarinoita sanomalehtiin ilmeisen vakavissaan, lähtökohtaisesti uskoen kaikki sadut tositarinoiksi (otetaan vaikka se HBL:n haastattelema pakolaiskeskuksen ”nigerialainen prinssi” — viiden minuutin googlauksella toimittajatäti olisi voinut todeta Nigerian tasavallaksi). Halukkaita tulijoita on satoja miljoonia, koska Suomen toimeentulotuki vastaa Afrikassa ja Lähi-idässä monen kuukauden palkkaa.
Tulijoiden määrä siis kasvaa koko ajan, ja koska muslimien vaimonsäkitysperinteet varmistavat kymmenlapsiset perheet niin eksponentiaalinen kasvu on taattu ilmankin uusia tulijoita. Tämä ongelma kasvaa koko ajan. Mitä enemmän sen ratkaisemisessa vitkastellaan, sitä vaikeampaa siitä on päästä eroon. Kolmessa vakiopuolueessa on omat kasvonsa puhumassa sekä mamuilu- että mamuilunlopettamislinjan puolesta, mutta PS on ainut puolue, joka on yrittänyt TEHDÄ tälle asialle yhtään mitään.
Sosiaaliturvaa (esimerkiksi opintotukea tai toimeentulotukea) ei makseta mistään taikaseinästä. Se maksetaan työssäkäyvien suomalaisten veroista. Jossain vaiheessa rahat loppuvat.

No vasta nyt mä hei uskon siihen, että tää uutinen on tosi. Ilman tätä kirjoitusta en usko, että olisin voinut siihen uskoa.
Ja voitteko uskoa tätä tosiasiaa ”Halukkaita tulijoita on satoja miljoonia, koska Suomen toimeentulotuki vastaa Afrikassa ja Lähi-idässä monen kuukauden palkkaa.”siis satoja miljoonia. kääk sanois aku ankka!

Lehti lakkauttaa kansalaisjournalismikokeilun kannattamattomana
(SAMIZDAT) Osana käynnissä olevaa poliittisen ja mediakentän myllerrystä ja Lehden sitoutumista Perussuomalaisten pää-äänenkannattajaksi Samizdat-konserni on tänään tiedottanut myös uraa uurtaneen ja trendien aallonharjalla ratsastaneen Lehden suuren kansalaisjournalismikokeilun lakkauttamisesta.
Toimituksen esimiehen Iisakki Astalon mukaan perussuomalaiseksi ryhtymisen jälkeen toimituksessa on havaittu, ettei kansalaisjournalismia oikeastaan enää tarvita, koska täysipainoiseen poliittiseen keskusteluun sekä moniäänisyyden tukemiseen riittää nykyisin yleisönosasto. ”Trendit ovat nyt toiset”, tiivisti Astalo toimituksen tunnot.
Samizdat-konserni on ilmoittanut suhtautuvansa ymmärtävästi mahdolliseen muutosvastarintaan, mutta toteaa, että se, mikä on tehtävä, on tehtävä. Mikäli työntekijöiden riistämiseksi kuitenkin edellytetään jatkossa tehokkaampiakin keinoja, seuraavana vaiheena harkitaan nimettömänä esiintyneen konsernin edustajan mukaan kansalaisjournalismin ulkoistamista Kiinaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Nehän ovat kuin kaksi marjaa

Close