Hommaforumin kesäjuhlista ei uskallettu puhua julkisuudessa

0
20

(MIKKELI) Suuret mediatalot vaikenivat taas täysin Homma ry:n järjestämistä, olennaisen tärkeistä kesäjuhlista. Tämä osoittaa sen, ettei niistä ja näistä asioista vieläkään uskalleta puhua, vaan eri tavalla ajattelevat halutaan vaientaa. Syyksi tälle epäillään täysin hallinnasta karannutta maahanmuuttoa.

Kauniissa kesäsäässä vietetyillä juhlilla muun muassa otettiin riemukkaasti uudestaan ja uudestaan vertailuvuodeksi vuosi 2007, vaikka samaan aikaan valitettiin, että kaikki muut vääristelevät maahanmuuttoon liittyviä tilastoja. Perinteiseen tapaan useat osanottajat naulitsivat juhlien mittaan itseään innokkaasti ristille toistellen sellaisia fraaseja kuin “toisinajattelija” ja “kriittinen”. Kesäjuhlilla myös loukkaannuttiin erittäin herkästi kaikesta itseä koskevasta kommentoinnista.

Ensi vuonna julkisessa keskustelussa on tarkoitus vaieta maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista vielä edellisvuosiakin suurempaan ääneen.

20 lukijakirjettä

  1. Sturmjude sanoo:

    Ja tapahtuman nimihän oli Hommahipat 2010, asioista on voitava puhua niiden oikeilla nimillä, mitä selvästikään te ette täällä Lehdessä valitettavasti tee. Nimeksi harkittiin myös Jussi H.A. Jamboreeta, mutta siitä päätettiin luopua koska jamboree kuulostaa liian afrikkalaiselta ja muutenkin siihenhän liittyy muiden kulttuurien kanssa yhdessä toimimista.

    (0)
  2. jessehimself sanoo:

    Maallemuuttokriittisenä en voi uskoa, että asioista ei saa puhua asioiden oikeilla nimillä?
    Esim. hommapersut on rasisteja, kepulaiset juntteja, kokkarit pääoman kätyreitä.
    Ja heti tulee joku urpo mussuttaa, ettei noin saa sanoo. Sananvapaus!

    (0)
  3. Tarmo sanoo:

    Onko edelleen niin, ettei Suomessa voida kritisoida sellaista mikä vaatii kritiikkiä. Liian pitkään on annettu ihmiskunnan kulkea omaa tietään liiemmälti siihen puuttumatta. Nyt Halla-Aho näyttää tien. Meidän tulee puuttua ihmiskunnan levittäytymiseen maailman kartalla. Jäädytetään tilanne nyt, koska ne ketkä olisivat tulossa tänne, eivät ole ikinä keksineet teknologiaa, kuten me. Ja silti meidän tulee saada mennä sinne, missä ei ole eikä olla yhtä kehittyneitä, koska meillä on siihen varaa. Mut mielellään sillain, että kaikki pysyy vain himassa oimiensa parissa. Eikä liiemmin olla yhteydessä sellaisiin kulttuureihin, jotka ei ole keksineet moderneja vempaimia.

    (0)
  4. Raunomies von Rasisti sanoo:

    Itse en päässyt mahtavaan kesän ja ilon juhlaan koska olin jumissa kriittisyyden aallossa. Kaikkialle minne yritin mennä oli vain mokutusta. Jäin siis kotiin ja asensin kiljua pari erää.

    (0)
  5. Gas Kammer sanoo:

    Toiminnallinen kesäjuhlamme eli kaasuisku sai runsaasti julkisuutta, media on vaiennut harhautusjuhlistamme.

    Seuraava isku järjestetään kun suuri määrä ali-ihmisiä on jossain suljetussa tilassa.

    (0)
  6. Mari sanoo:

    …minkäköhän vuoksi tästä olisi sitten pitänyt uutisoida niin kauheasti :D?
    Eikö kesäjuhlia nyt voi viettää ilman että on reporttereita paikalla kertomassa, että nyt on kesäjuhlat? Etenkin kun kyseessä ilmeisesti oli ihan hauskanpito, eikä lehdistötilaisuus tai “avoimien ovien päivä” hommailusta kiinnostuneille..?

    Vaikken itse olekaan maahanmuuttokriittinen, niin toisinaan harmittelen sitä, miten media tätä juttua kohtelee.. Mutta haloo, ei tästä kannata porata :P

    (0)
  7. Homojenhommaa sanoo:

    Mustan pekan pelaamisen lisäksi kesäjuhlilla heiluteltiin myös ahkerasti natsikorttia. “Koska ihan just olit varmasti vetämässä sen häh.” kommentoi haastateltu Maahanmuutto Kriittinen Toisinajattelija ja poistui tämän jälkeen pilkkomaan yhdyssanoja lähimetsään.

    Kesäjuhlien ohjelmaan kuului myös perinteinen sotaveteraanien häpäiseminen mauttomilla t-paidoilla ja iskulauseilla.

    (0)
  8. Herr Hauptbahnhof sanoo:

    Jatkoilla riemuitsimme, kun sekä urugayt että paragayt tippuivat jalkapallon MM-loppuottelusta.

    (0)
  9. sampop sanoo:

    Se on vaan semmonen homma, että meillä oli kesäjuhlat juu.

    (0)
  10. Kansan ääni sanoo:

    Tuomitsemme jyrkästi vaikenemisen Hommafoorumin kesäjuhlissa. Maamme kansainvälinen maine on saanut pahan kolhun josta toipuminen kestää vuosia.

    Tällaista brändäämistä emme olisi kaivanneet.

    (0)
  11. Xylithon sanoo:

    Tatu Vanhanen jälleen otsikoissa, samat vanhat jorinat.
    Toisto on tärkeintä. Muisti ei niinkään…

    (0)
  12. Henri Himler sanoo:

    HUOMIO!

    Halla-ahosta on voitava puhua hänen oikealla nimellään. Ihmettelen, että hänen nimensä toisen osan alkukirjaimen oikeasta kirjoitusasusta vaietaan järjestelmällisesti mediassa. Ja heti jos joku uskaltaa kritisoida Halla-ahon nimen kirjoitustapaa, häntä nimitetään pilkunnussijaksi. Ja miksi Porvoon ja Sellon murhat uutisoidaan suuremmin kirjaimin kuin tämä Halla-ahon nimen kirjoitusasuasia?!?! Halla-ahonnimenkirjoitustapakriittiset ovat tämän maan todelliset vainotut.

    Oho, 10 minuuttia on jo menny, sori, äiti kutsuu takas peräkammariin.

    (0)
  13. humppaa taikkakuole sanoo:

    Mikähän siinä Hommassa niin pelottaa?

    (0)
  14. Syökää kanaa sanoo:

    Mikäs tämän huumoripläjäyksen sisältö nyt taas oli. Öhhöhöö, homma HOMOJA, hompanssi, nazit, höhöhö. Täähän on vähän kuin se Johanna Korhosen uusin novelli, jossa hän kirjoitti että maahanmuuttokriittiset ja Perussuomalaiset pahoja, koska he ovat oikeasti venäläisiltä perseeseen ottavia kaappihinttareita. Novellin ala-astetason huumorin (höhöhö noi on oikeesti ihan homoja hihihi, onpas hauskaa) ironisuus ei avautunut Korhoselle itselleen, joka turhana julkkiksena sai sen julkistettua Seura-lehdessä.

    Unohditte muuten haukkua Perussuomalaiset. Tsk tsk, ensi jutussa odotan teiltä parempaa.

    Hommaforum on muuten ainut paikka Suomessa, johon kootaan ilman sensuuria valtion julkistamia ja keräämiä tilastoja maahanmuuton vaikutuksista/maahanmuuttajien työllisyys- ja rikollisuustilanteesta eri vuosilta. Jos jotakuta kiinnostaa faktatieto ja asiallinen keskustelu ennakkoluulojen (positiivisten tai negatiivisten) pyörittelyn sijaan, niin sinne vaan. Vituttaako kun paikan suosio vain kasvaa?

    (0)
  15. marqo sanoo:

    Syökää kanaa -nimimerkin tasoista kansalaisjournalismia Lehti kaipaa, nämä muut eivät jaksa niin hersyvästi naurattaa.

    (0)
  16. Katuvainen suomaliinialainen sanoo:

    Hei hommalaiset, paljonko kaasukammiota saa mokuttamisen yrityksestä? Kertokaa nyt, kun kuuntelin saksalaista musiikkia ja sitten tajusin että eihän tätä ollut Kalevalassa! Minä vedin itseäni turpaan saman tien, mutta paljonko sitä kaasukammiota vielä?

    (0)
  17. Tarmo sanoo:

    Jahas. Hommalaiset ovat taas saaneet korkeammalta tasolta käskyn tulla jälleen hommailemaan Lehden sivulle!

    (0)

Lukijakirjeitä ei vastaanoteta.