1. Republikaani Heräsin aamulla kun joku saamarin ylipirteä juontaja kertoi että miljoonia lue kommentti…

  2. Erilainen nuori Niin. Lapsikaappaus. Poika on viety Suomesta vasten tahtoaan. Missä viipyy lue kommentti…

  3. Republikaani Mihin toimiin suomen hallitus aikoo ryhtyä jotta poika saadaan takaisin lue kommentti…

Ota tästä nyt ilmainen Lehti:

28.1.2010 09:48 | Politiikka

Yle: Jaksaako tästä nyt enää jauhaa?

(PUKIN PAJA) Suomen valtion omistaman yleisradioyhtiö Oy Yleisradio AB:n työntekijät eivät enää jaksaisi kuulla vaalirahajupakasta. Pasilassa tehdyn mielipidemittauksen mukaan 78 prosenttia toimittajista oli sitä mieltä, että pääministerin väistymisilmoitusta edeltänyt rikostutkinnan mahdollisuuden aktualisoituminen on vähän tai ei ollenkaan kiinnostava asia.

Kyselytutkimuksen mukaan vaalirahajupakan koettiin jatkuneen jo liian pitkään. Lisäksi kokonaisuutta pidettiin vaikeana hahmottaa. Yleisradiolaiset kokivat erityisen hämmentäväksi sen, että saman nimiset ihmiset toimivat monissa eri toimielimissä, joilla on harhaanjohtavan samankaltaiset nimet. Tällaisia instansseja olivat esimerkiksi Nuorisosäätiön hallitus, Raha-automaattiyhdistyksen hallitus ja Suomen hallitus.

“No onhan me näistä jo uutisoitu. Ei niitä nykyään jaksa oikein enää katsoa, kun tuntuu, että koko ajan vaan tulee jotain uutta hämäräjuttua esille”, sanoo eräs kyselyyn vastannut päällikkötoimittaja.

“Kuvakerrontakin on aika haasteellista tällaisissa jutuissa”

4 luciain ciriettä

  1. Citius, altius, fortius. Harmitus, vitutus, hallitus. Ajattelen, en siis ole pääministeri.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Sohvapsykoosi

    28.1.2010 13:04

  2. [...] Yle: Jaksaako tästä nyt enää jauhaa? (Lehti) [...]

    Thumb up 0 Thumb down 0

  3. Onneksi tätä uutista saa kommentoida. Toisin kuin Ylen nettisivuilla, jossa Tiuraa koskevista uutisista ei edes saa keskustella.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Not the Yle Uutiset

    28.1.2010 15:59

  4. [...] This post was mentioned on Twitter by jjmajava, Lehti. Lehti said: Yle: Jaksaako tästä nyt enää jauhaa? http://tinyurl.com/yhsm9wk [...]

    Thumb up 0 Thumb down 0

Lehti också här

Lisää luettavaa Politiikka (Juttu 91/337)