Kategoriat
Kulttuuri

Valtion taidepalkinto Nordisk Filmille

(KOLLAANJOKI) Valtion elokuvataidetoimikunta on päättänyt myöntää ylimääräisen elokuvataiteen valtionpalkinnon tanskalaiselle elokuvayhtiölle Nordisk Filmille.
Palkinnon perusteluissa todetaan, että Nordisk Film on viimeaikaisilla rahoituspäätöksillään edesauttanut merkittävästi suomalaisen elokuvataiteen laadun kohentamista tulevaisuudessa.
”Jo helpottaa”, kommentoi marsalkka Mannerheim.

8 vastausta aiheeseen “Valtion taidepalkinto Nordisk Filmille”

Harlin on mennyt naimisiin
Nuorikko on nimeltään Euro Harlin. Selin poimittiin bestmaniksi dollarin kuvat silmissään omin käsin.
-Marskin hevoset pääsevät nyt viettämään kuherruskuukautta, virnistää Harlin Visa-kortti hampaittensa välissä.

(CHRISTIANIA) Tanskan vapaakaupungista Christianiasta tällä kertaa tavoitettu marsalkka Mannerheim esitti avoimessa kirjeessään toiveen, että hänen nimeään kantavan ”ihan typerän b-luokan sankaritarinan” rahoitus nordiskattaisiin jatkossakin – kylmästi.

Valtio on tulossa lisäpano(kse)lla mukaan Mannerheim-elokuvan kustannuksiin, jos elokuvan taiteellista arvoa nostetaan lisäämällä kohtaus, jossa Mannerheim suorittaa homoseksuaalisen anaalipenetraation.

ne nyt juuteilla oikein teettävät? Minusta Mannerheim ei oikein ole kuljeskellut tissit paljaina tai jos on, ovat olleet alamittaiset. Paremmin tanskalaiset ovat kunnostautuneet isohinkkisten nakufilmeissä. Ilman muuta kaikki Suomen valtionavustukset sinne, mutta paremmat leffojen nimet! Se voi olla kinon kassaluukun jono lyhyt, jos pitäisi katsella ilkialastonta vanhaa äijää – parempaakin tekemistä on.

Yhdysvaltalainen näyttelijä Virginia ”Geena” Davis on ottanut näkyvästi kantaa Nordisk Filmin rahoituspäätökseen. Davis tavoitettiin Oscar-gaalan jatkoilta ravintola Planet Hollywoodin miesten WC:stä.
”Olen syvästi pettynyt yhtiön päätökseen vetäytyä hankkeesta. Mies, joka on ohjannut Kurkunleikkaajien Saaren ansaitsisi parempaa kohtelua. Elokuva nauttii täällä Yhdysvalloissa edelleen suurta suosiota ja VHS-kopiot leviävät kulovalkean tavoin etenkin siirtolaistaustaisten ihmisten parissa.”
Geena Davis tuli suomalaisille tutuksi ohjaaja Renny Harlinin vaimona. Pariskunta oli naimisissa vuodet 1993–1998.
”Vierailin Suomessa muutaman kerran 90-luvulla. Persjalkainen ja sydänvikainen kansa teki minuun suuren vaikutuksen.”, Geena toteaa.

Mannerheim-elokuvan tuotannon peruuntuessa Renny Harlin ei aio jäädä lepäämään, sillä hänet on valittu ohjaamaan jatko-osaa Kurkunleikkaajien Saarelle. Alun perin Kurkunleikkaajien Uskonto -jatko-osan piti ohjata hollantilainen elokuvaohjaaja Theo van Gogh, joka kuitenkin esteellistyi saatuaan viillon kurkkuunsa. Elokuva tulee sisältämään runsaasti väkivaltaa ja pornoa, kuten esimerkiksi ihmisten räjäyttämistä ja seksiä 72 neitsyen kera.

Isänmaan harras ystävä Harlin harkitsee jättävänsä ulkomaan pellet nuolemaan näppejään.
Jo kerätyllä kolmella millillä on suunnitteilla aluksi otoksia Tarja Halosen saavutuksista.
Rahaa riittää vielä ainakin pariinkymmeneen muuhun projektiin. Selin ottaa vinkkejä vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Eduskunta hyväksyi lex Nokian

(ETELÄRANTA) Eduskunta hyväksyi maanantaina lex Nokian nimellä tunnetun sähköisen viestinnän tietosuojaa koskevan lain. Elinkeinoelämän keskusliiton lainsäädäntöjohtajan Lasse Laatusen mukaan päätös...

Close