Lehti vuonna 1853: Nuorison tapainturmelus ja oikeusjärjestelmän lepsuus kauhistuttavat kansalaisia

13
6

(HEINOLAN KIRKONMÄKI) Nuoremman kansanosan raakuus ja oikeuslaitoksen kevytmielinen suhtautuminen hirmutekoihin uhkaavat nakertaa suomalaisen yhteiskunnan perustuksia, uskovat suomalaiset tuoreen kyselytutkimuksen mukaan. Keskustelu tapainturmeluksesta ponnahti savupirttien pöytiin vesivehmaalaislähtöisen rengin Juhani Aataminpojan surmattua 12 henkeä, joista osa myös omaa vertaan.

Aataminpoika oli määrä teloittaa mestaamalla Heinolan kirkonmäellä, mutta esivallan rikollisia paapovan asenteen vuoksi pyöveli pysäytti kirveensä ennen moninkertaisen murhamiehen kaulaa. Teloituksen sijaan Aataminpoika saikin rangaistukseksi vain taputuksen päälaelle sekä kevyeltä tuntuvan elinikäisen muuraamisen kahlehdittuna aukottomaan selliin Viaporin linnoituksessa.

Myös renki Erik Nikula oli Heinolan kirkonmäellä odottamassa Kerpeikkarina tunnetun moninkertaisen murhamiehen teloitusta. Hänkin joutui pettymään rikollisten hyysäämiseen.

“Jos emme saa nähdä teloituksia, niin miten koskaan rikolliset oppivat, ettei väkivalta kannata?” Nikula kyselee lapsiaan kepillä piesten.

Myös nuorison heikkotapaisuus sekä esivallan ja auktoriteettien uhmaaminen huolestuttavat kansalaisia. Jopa 148 prosenttia luku- ja laskutaidottomasta väestöstä näkee, että tulevat sukupolvet vievät maata kohti turmiota.

“Voiko tästä itsekkäästä, tunteettomasta ja kaikkea vanhaa häpäisevästä sukupolvesta siitä muuta kuin uusia pieniä perkeleitä? Jos he eivät tapojaan paranna, niin jo muutaman sukupolven päästä täällä veli nousee veljeään vastaan ja hurme peittää hanget lähes jokaisessa kylässä ja kauppalassa”, ennustaa Mikkelin läänin kuvernööri Alexander Thesleff.

6 lukijakirjettä

  1. Onneton mutta onnellinen lukija sanoo:

    En ymmärtänyt jutun viestiä, vaikka kunnon kokoomuslaisena ratkaisen 15 kerroksisen Shanghain tornitalon?

    (0)
  2. Timotheus T.A. Micander sanoo:

    Kyllä syy voidaan löytää siitä, että Juhani Aataminpoika oli hoidossa vanhempiensa rehkiessä 19 tuntia päivässä isännän pelloilla. Tästä varmasti seuraa jotain karmeaa saksalaisissa valtioissa ensi vuosisadalla.

    (0)
  3. Rappionuori sanoo:

    Nuoriso menee koko ajan huonompaan suuntaan, aina mennyt. Ylipäätään puusta laskeutuminen oli ihmissuvulle virhe. Kalliomaalauksetkaan eivät kuvaa oikeasti mammutinmetsästäjiä, vaan kivikautisen kylän raitilla mellastavaa nuorisoa.

    (0)
  4. Onnellinen mutta tietämätön lukija sanoo:

    Niin joo, tässä pitikin ennustaa postuumisti tulevaa, toisaalta historia on voittajien kirjoittamaa, emmekä voi siten olla varmoja tulevan paikkansapitävyydestä?

    (0)
  5. Jo muinaiset babylonialaiset sanoo:

    Lehti on taas, tapansa mukaan, asioista jäljessä.
    Jo muinaiset babylonialaiset tiesivät sanoa, että “Nuoriso on kuritonta, korruptio ja turmelus rehottavat ja lopun ajat eivät voi olla enää kaukana!”

    (0)
  6. Nyrtsi Åberg sanoo:

    Kasvatus on niin maan perusteellisen tärkeä juttu, sen tietää jokainen parturi-kampaajakin. Jos pahat natsit eivät olisi kehittäneet juutalaisten tarhausjärjestelmää, vaan antaneet juutalaisten kasvaa kotonaan, Iisraeliin olisi kasvanut media-osaava, keskustelukykyinen ja toiset huomioon ottava kansa.

    (0)

Lukijakirjeitä ei vastaanoteta.