28.9.2008 16:59 | Kotimaa
Mediakriitikot huolissaan: opittiinko Jokelasta?
“Okei, seuraavana päivänä oli mustat lööpit ja vähän kynttiläkuvaa, mutta viikonloppuna kanteen pantiin jo ämmäin parisuhdevoivotuksia. Mitä helvettiä?” Vittuhä kysyy.
Elimet kovina läheisten ja täydellisen asiaankuulumattomien eksperttien haastatteluja odottaneet mediakriitikot ilmaisivat pettyneensä selkeästi siihen, ettei televisiossa, radiossa ja sanomalehdissä nähty enempää typeriä juttuja.
“Kun ensimmäisten tuntien aikana hölistiin kaikkea typerää Youtube-videoista ja muusta, olin jo erittäin toiveikas. Vaan eipä kestänyt pitkään, kun homma rauhoittui. Olen todella, todella surullinen ja vihainen suomalaisen median toimintaan”, Vittuhä linjasi.
11 luciain ciriettä
Verilöyly Kauhajoella, a.k.a. Jokelan verilöyly II oli tylsää toistoa viimevuoden hitistä ennalta-arvattavalla juonella. Death count ei kasvanut kuin kahdella, tulipalo ei onnistunut säväyttämään ja edellisestä osasta oli kopioitu suoraan ampujan tekemä itsemurha. Selvää vanhan lämmittelyä ja rahastamista. Selvästi paremman tuloksen olisi tuonut tunnetumpi päähenkilö, esim. Jasper Pääkkönen. Myös tissejä jäin kaipaamaan. Arvosana 2/5.
Hermanni Kö-Rinki
28.9.2008 19:47
Edelliseen lisäisin kuitenkin, että Liisa Jaakonsaari varasti shown ääniä huoraavana poliitikkona. Jään odottelemaan innolla Jaakonsaaren spin-off-sarjaa.
Hermanni Kö-Rinki
28.9.2008 20:24
Vittu mainittu!
Lehden toimituksen vittuvastaava
28.9.2008 21:26
Tulin just!
Sale
28.9.2008 22:34
Minä olen niin onnellinen Olli Saarelan uudesta. Maailma on taas hetken aikaa vähän parempi paikka. Voimia Päivi Räsäselle.
Perusoptimisti
28.9.2008 23:02
Oliko Olli Saarelan uudella rakastetulla osuutta Ollin moottoripyöräonnettomuuteen edes sen vertaa että olisi ollut kuvaamassa pusikossa?
Elokuvajuhlien vakiovieras
29.9.2008 10:02
Luin juuri Hesarista, että Paavo Lipposen puhe on julkaistu Youtubessa. Ilmoitin juuri poliisille tästä ja toivon, että Paavolta otetaan äänihuulet pois ennen kuin tulee lisää vahinkoa.
Jouko, huolestunut kansalainen
29.9.2008 12:29
Eikös nee bb:stä päästyään pääse hoitoon psykologille. Mitä tästä opimmekaan… emme mitään, paitti että vasta kun on mediassa pääsee hoitamaan mielenterveyttään.
Jos ei opi on tuomittu toistamaan, jos ei opi on tuomittu toistamaan…
jeesusteleva freud
29.9.2008 18:29
Häpesin masennustani!
viivi
29.9.2008 18:30
Suuri osa kauhajokelaisista oppilasta on raivoissaan koska saivat kokeesta hylsyn.
Sakari Tulinen
29.9.2008 23:51
Jätän tähän tämmösen:
Aamulehden (sic!) pikku-uutisessa todetaan, että Jokelassa on todistusten keskiarvo noussut viime vuodesta. Siis selvähän se! Eikös Herr Auvisen vilpitön tarkoitus ollut jalostaa homo sapiensin heikentynyttä geenipoolia. Siis mission accomplished! Ois se tyytyväinen jos se eläis.
Petriina Lammas
1.10.2008 21:05