23.7.2008 18:58 | Ulkomaat
Näin Karadžić pakoili kiinniottajiaan
“On se kumma”, naapurit, tuttavat ja asiakkaat taivastelevat kaikki yhteen ääneen.
“Emme me osanneet epäillä mitään, kun hän määräsi noidannuoleen lääkkeeksi kaksi rupikonnaa, yrttihauteen ja raiskaamaan muslimimiehen”, Dabićin hoidettavana käynyt nimettömänä pysyvä mies kertoo.
“Toki hän humalaspäissään kehuskeli tapattaneensa sotavuosina tuhansittain ihmisiä, mutta sellaista nyt juttelee kännissä yksi jos toinenkin”, kertoo puolestaan naapurin mummu.
Kansainväliset tarkkailijat ovat olleet tyytyväisiä Karadžićin löytämiseen. Se nostaa toiveita siitä, että myös Ratko Mladić saataisiin pian kiinni.
“Ei ole näkynyt, ei”, todetaan Serbiasta kyselyihin Mladićin olinpaikasta.
5 luciain ciriettä
Luotettavien lähteiden mukaan Osama bin Laden on kasvattanut lisää partaa, asuu Turussa ja käyttää salanimeä Esko Valtaoja.
tuli just
23.7.2008 21:59
Uutisia tulevaisuudesta: Sotarikoksista etsitty Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush on löydetty. Hän oli esiintynyt vuosikausia Texasissa ihan tavallisena ihmisenä. Kansainväliset etsinnät oli tähän asti keskitetty maailman eläintarhojen apinahäkkeihin. Apinat ovat jatkuvasti jyrkästi kiistäneet haluavansa olla missään tekemisissä Bushin kanssa.
Kaatuva Puu
23.7.2008 23:01
Näin Karadžić pakoili kiinniottajiaan – Katso kuvat!
Massasotamurhaajan viimeinen pakomatka viranomaisilta on järkyttänyt lukijoiden mieliä. Paljon keskustelua on herättänyt se, että joukkomurhaaja on asunut ja soluttaunut rauhalliselle asuinalueelle. Etninen teurastaja on käyttänyt pakomatkan aikana kaikkia keinoja paetessaan kansainvälisiltä tutkijoilta.
Kuva1 Dragen-Radovan bussipysäkillä.
Kuva2 Tohtori Dragan Dabić hammaslääkärissä.
Kuva3 Radovan Dabić autokaupassa.
Kuva4 Karadžić ja Mladić uimarannalla Madeirassa.
Jarska
24.7.2008 10:14
Karadžić oli pakoillessaan tienannut lisäansioita Joulupukkina. Vanhempien epäilykset heräsivät, kun pukinkontista löytyi Holocaust-lautapelin Jugoslaviaan sovitettu versio ja kouluikäisille tarkoitettu populääritieteellinen teos “Kansanmurha – se on helppoa ja hauskaa!”
Hayoshiko Toyotashi
24.7.2008 16:18
Se on Madeiralla eikä Madeirassa.
viinintuntija
27.7.2008 20:13