1. Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…

  2. Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…

  3. ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…

Ota tästä nyt ilmainen Lehti:

30.3.2008 08:48 | Urheilu

Suomi harkitsee olympialaisten palkintoseremonioiden boikotoimista

(LAHTI) Suomen olympiamaajoukkueessa harkitaan jättäytymistä pois kaikista palkintojenjakoseremonioista Pekingin olympialaisissa. Olympiamaajoukkueen valmennusringin tiedottaja Knud Enemark Jensen ilmoitti aiemmin tänään, että Kiinan toimet Tiibetin itsenäisyyttä ajavien mielenosoitusten tukahduttamisessa ovat saaneet suomalaiset urheilijat tarkoin harkitsemaan osallistumista seremonioihin.

“Saattaa olla, etteivät urheilijamme ylitä itseään, tai edes veny parhaaseensa tai erityisen lähelle sitä. Monien mielestä olisi väärin onnistua suorituksessaan edes kohtuudella, kun Kiinan ihmisoikeusasiat ovat nykyisellä tolalla.” Myös jääkiekkomaajoukkueen kanssa on ainakin alustavasti keskusteltu epäonnistumisesta tällä kaudella, Jensen kertoo. Hänen mukaansa halu olla menestymättä onkin myös talviurheilijoiden keskuudessa kova.

Pekingin olympialaiset ja kiinan ihmisoikeustilanne ovat kuumia puheenaiheita maailmalla. Muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel on aiemmin ilmoittanut, ettei osallistu koko olympiakisoihin. Merkel oli Saksan suurimpia mitalitoivoja naisten kolmiloikassa ja kreikkalais-roomalaisessa painissa.

4 luciain ciriettä

  1. Kirjoitusvirhe havaittu!
    Viimeinen kappale, neljäs sana.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Arcturus

    30.3.2008 14:51

  2. dalai ‘heidi hoo’ lama, demokraattisesti valittu johtaja, marskikin tapasi hänet ratsastusretkellään.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    BJ

    30.3.2008 20:15

  3. Suomen Olympiakomitea on kokouksessaan päättänyt olla boikotoimatta palkintoseremonioita vonkauksessa. Lajiin osallistuvat maamme toivot M. Vanhanen ja I. Kanerva.
    Suomen parhaat vonkaajat ovat lajinsa huippuja, joten mitalia voi odottaa.
    Molemmat urheilijat käyttävät suorituksessaan nykytekniikkaa:
    M. Vanhanen on erikoistunut internettiin. Suomi24:n treffipalsta on osoittautunut toimivaksi. Taktiikkana on ns. “laaja haku”. Siinä asetetaan vonkaus laajalle joukkueelle. Hyvässä suorituksessa vongattava hakeutuu urheilijan luo.
    I. Kanerva käyttää suoritukseensa “täsmäiskua”. Siinä vonkauksen kohde tainnutetaan sadoilla viesteillä. Vongattavan ollessa kykenemätön sanomaan julkisuudessa mitään järkevää, suoritus on jo ME-tasoa.

    Laji on erittäin vaativa välinelaji. Näppäimistön tulee olla erittäin laadukas sekä puhelimessa että tietokoneessa.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Roger Talermo

    30.3.2008 21:29

  4. George W. Bush on jo ilmoittanut, että aikoo osallistua kisoihin, nyt kun liputkin on jo tilattu netin kautta. Bush aikoo mitalimahdollisuutensa erityisesti nyrkkeilyssä. “Vastassa on vain roistovaltioiden edustajia, ja minun tukenani seisoo pyhä Demokratia. Jos joku uskaltaa lyödä minua, tulee Demokratia, ja tinttaa sitä kunnolla”, uhoaa innostunut Bush viitaten ovenpielessä seisovaan turvamieheen ja ottaen pari kevyttä sivuhypähdystä. Bush ei aio majoittautua Pekingin kisakylään, vaan kertoo osallistuvansa kisoihin kesämökiltään Teksasista käsin, kun se on siinä ihan lähellä.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Ulkomaan sähköpostinvaihtaja

    31.3.2008 10:54

Lehti också här

Lisää luettavaa Urheilu (Juttu 74/202)