1. Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…

  2. Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…

  3. ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…

Ota tästä nyt ilmainen Lehti:

27.2.2008 17:17 | Kotimaa

STM myöhentäisi nuorten alkoholinkäyttöä

(EEEO-OEE-E-E-O) Nuoret aloittavat juomisen yhä varhemmin, mikä huolettaa viranomaisia. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreen raportin mukaan resursseja pitäisi panostaa erityisesti siihen, että nuori ryhtyisi käyttämään viinaa selvästi nykyistä myöhemmin, kuitenkin oksymoroneja vältellen.

“On todella murheellista nähdä nuoria kaatokännissä jo iltapäiväviideltä, vaikka kunnon pöhinän pitäisi olla päällä aikaisintaan siinä kympin maissa. Siinä käy vielä niin, että iskee välikuolema ja katkaisee koko hyvin alkaneen ryyppäyksen. Menee hyvä viina hukkaan”, pohtii neuvotteleva (klo 12-16 ark., ei läpiajoliikennettä la-su) virkamies Ilpo Olmi.

Olmi muistuttaa, että nuorilla on vähäisen painonsa ja alhaisen sietokykynsä takia vaikeaa kyetä ns. kellon ympäri -juopotteluun, kuten vanhempiensa tai muiden alan ammattilaisten. Niinpä heitä pitäisi ohjata ajoittamaan kännipiikkinsä mahdollisimman hyvin. Asialla on myös kulttuuripoliittisia ulottuvuuksia.

“Parasta olisi, että väki olisi totaalisen tukkihumalassa lauantaisin klo 21-22 välillä, sillä ei vitun 6packia kyllä muuten katso Keravallakaan”, huomauttaa STM:n raportti.

16:56 | Kotimaa

Linden luopuisi tv-lupatarkastajista

(PLIM PLOM) Viestintä- ja huumoriministeri Suvi Linden katsoo, että tv-lupatarkastajista pitäisi luopua, koska “tik-tak tik-tak viri-viri tööt tööt“. Ministeri arvioi, että lupamaksujen valvontaan olisi myös olemassa muita, huomattavasti kalliimpia ja tehottomampia keinoja.

Viikottaisen vitsinsä keskiviikkona julkaissut Linden huomauttaa, että paljon kätevämpää olisi tarkastaa esimerkiksi veroilmoituksesta, onko henkilöllä televisiota, koska siitähän sen näkee. Toisena vaihtoehtona hän ehdottaa asian tarkistamista kengännumerosta tai horoskoopista, joista tv:n omistaminen käy yhtä lailla aukottomasti ilmi.

Linden huomauttaa, että kätevää olisi myös, jos kauppiaat velvoitettaisiin ilmoittamaan vastaanottimien ostajista viranomaisille. Järjestelmä olisi vain seitsemisen kertaa nykyistä kalliimpi ja syntyvällä byrokratialla voitaisiin työllistää Stora Enson työttömäksi jäävät duunarit.

Ministeri on myös huomannut, että digitelevisiossa on joitain ongelmia.

15:31 | Kotimaa

Etelä-Suomeen ensimmäiset autoilijankaatoluvat

(KEHÄ III) Etelä-Suomen riistanhoitopiiri on myöntänyt kahdeksan autoilijankaatolupaa. Luvat myönnettiin ensimmäistä kertaa kannanhoidollisin perustein. Aiemmin Etelä-Suomessa on myönnetty lupia ainoastaan häiriökäyttäytymisen perusteella esimerkiksi ostoskeskuksien lähellä parveilevien autoilijoiden poistamiseksi.
Uudet kaatoluvat antavat viitteitä siitä, että valtiovarainministeriössä katsotaan autoilijakannan vakiintuneen maamme eteläosissa jo suojelutarpeen kannalta tyydyttävälle tasolle.
Autoilijoiden määrän voimakas kasvu on etenkin kantakaupungissa nostattanut voimakkaan kansanliikkeen, joka vaatii kannan tuntuvaa harventamista. Ministeriön linjanmuutosta tervehditäänkin oikensuuntaisena, mutta “selkeästi riittämättömänä”:

“Tilanne on nykyisellään niin kestämätön, että ainoa riittävä ratkaisu olisi ollut muutaman kuukauden mittainen vapaa jahtikausi”, sanoo vantaalainen Juuso Säyne.

Säyne oli aitiopaikalla, kun keskustelu autoilijakannan rajoittamisesta leimahti täyteen liekkiinsä viime kesänä. Vaatimukset voimistuivat kun Säyne löysi rivitalonsa etupihalta kuolleen lapsen. Kalmon rintakehän poikki kulkevan kuvion ja muiden paikalta löytyneiden jälkien pohjalta voitiin varmistaa, että lapsi oli joutunut autoilijan uhriksi.
Autoilijanpyyntilupien myöntämistä vastustavan Autoliiton erikoistutkija Petteri Isomaha kuitenkin muistuttaa, että tapauksia, joissa autoilija on käynyt sivullisen päälle on kannan koko huomioiden erittäin vähän.

“Valtaosa näistäkin tapauksista olisi ollut vältettvissä, mikäli autoilijoille turvattaisiin riittävän hyvät kulkureitit heidän luontaiset tarpeensa huomioiden”, huomauttaa Isomaha.

Hänen mukaansa kannan suojeluntarve tulee vain kasvamaan sitä mukaa kun yleinen kehitys heikentää autoilijoiden elinedellytyksiä. Esimerkiksi autoilijalle elintärkeän polttoaineen hinta on noussut tuntuvaa vauhtia viime vuosina.

“Nyt eletään tietynlaista ylimenokautta, mutta meidän on pakko varautua tulevaan. Ei ole kenenkään etu, että suomalaiseen maisemaan jo miltei vuosisadan ajan kuuluneiden autoilijoiden annetaan ihmisen toimien takia pyyhkiytyä pois”, toppuuttelee Isomaha.

Hän perää suomalaiseen keskusteluun järkiperäisempää lähestymistapaa. Jokainen autoilijavahinko on hänen mukaansa tietenkin harmiteltava joskus jopa traaginen, mutta asiaa pitäisi tarkastella hieman kauempaa, jotta kokonaisuus hahmottuisi:

“Jokainenhan meistä haluaisi, että lapset ovat turvassa, mutta valitettavasti täydellistä järjestelmää on mahdotonta rakentaa. Ensisijaisen tärkeää on panostaa valistukseen, jotta lapset osaavat välttää vaaratilanteita esimerkiksi koulutiellä. Vaaroja on kuitenkin aina. Verenhimonsa sokaisemat autonvihaajat eivät olisi tyytyväisiä vielä sittenkään, kun olisivat saaneet ampua viimeisenkin autoilijan. Seuraavaksi ne varmaan haluaisivat ampua sitten eläimet metsistä.”

25.2.2008 21:37 | Kotimaa, Kulttuuri

Marsalkka Mannerheim ei kommentoi Mannerheim-kohua

(PÄÄESIKUNTA) Suomen sotavoimien ylipäällikkö, Suomen Marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim vaikenee toistaiseksi hänen yksityiselämänsä ympärille nousseesta kohusta. Animaatioelokuvassa Uralin perhonen marski esitetään tiettävästi homoseksuaalina. Tiedottajansa mukaan marsalkka ymmärtää arvonsa valtiomiehenä ja oppineena henkilönä, eikä halua ottaa kantaa asioihin, joista hänellä ei ole riittävästi tietoa.

“Mannerheimin mielestä olisi kestämätöntä alkaa huudella ja möykätä julkisesti keskeneräisistä kysymyksistä ennen tarvittavan taustainformaation tai kompetenssin hankkimista. Lisäksi hän haluaisi muistuttaa, että on kuollut”, kertoi toimittajan keksimä mielikuvitusolento Iso-Jorma Valkoisenruusunritari lehvien kera.

Asiaa on tähän mennessä kommentoinut jo useita tahoja, kuten kenraali Gustav Hägglund, Joukko Huolestuneita Äitejä, iltapäivälehtien keskustelupalstoilta yhtenä ehtoona yllättäen tavattu Koko Suomen Kansa ja muutamia muita vanhempia valtiomiehiä, jotka haluaisivat vähän nykyistä enemmän huomiota ja haleja, jookosta.

Heidän mielipiteensä asiasta voidaan tiivistää muotoon “hräängöökililikili pulipulipulifiuuupoks ghua-ghuaar urh urh“.
Vastaavansisältöisiä kommentaareja on hiljattain julkisuudessa esitetty myös mm. Kristian Smedsin Tuntematon Sotilas -sovituksesta, autonomisista sosiaalikeskuksista, kadunvaltauksista ja hipeistä.

Pääargumenttina on useimmiten esitetty näkemystä “tämä asia jota en ole nähnyt ja josta en oikeastaan mitään tiedäkään, loukkaa sotaveteraaneja/pikkusia söpöjä koiria/meirän äiteetä/alligaattoreita“.

18:37 | Talous

Metabolinen oireyhtymä suunnittelee listautumista pörssiin

(IHRA) Pulskaa tulosta sekä Suomessa että kansainvälisesti viime vuosina takonut Metabolinen oireyhtymä pohtii listautumista Helsingin pörssiin. Oireyhtymän hallitus päätti maanantain kokouksessaan aloittaa asian valmistelut, ja tiettävästi markkinoilla odotetaan listautumisantia vesi kielellä.

“Yhtymä on voinut paksusti, mutta kaipaamme edelleen lisää lihaa luiden päälle. Pörssi tarjoaa myös tukevan jalansijan pyrkimyksissämme levitä maailmalle”, kertoi konsernijohtaja Jarkko Läski.

Lehden keräämien tietojen mukaan Metabolinen oireyhtymä aikoo mahdollisesti myös ahmaista muutamia kilpailevia yhtiöitä ja panna lihoiksi kannattamattomia liiketoimintayksiköitään. Läskin mukaan yhtymää ei kuitenkaan olla solakoittamassa myyntikuntoon.

“Fat chance”, vitsaili Läski.

Lehti också här