31.1.2007 22:24 | Talous
Puoluejohtajat puhuivat ääneen
“Minusta tuloveroa on alennettava”, avasi keskustelun rajulla tavalla SDP:n Eero Heinäluoma. Kokoomuksen Jyrki Katainen ei kuitenkaan tätä helpolla niellyt:
“Minusta tuloveroa on alennettava”, kritisoi Katainen.
“Minusta tuloveroa on alennettava” esitti oman ja puolueensa kannan hetkeäkään empimättä pääministeri Matti Vanhanen ja jatkoi:
“Minusta tuloveroa on alennettava”
Ay-keskusjärjestöjen palkansaajien vaalipaneelia seuraamaan kokoontunut yleisö haukkoi toden teolla henkeään keskustelun kuumetessa. Kyseessä oli suurten puoluejohtajien ensimmäinen yhteinen vaalikeskustelu. Seuraavassa paneelissa tarkoituksena on keskustella Ludwig Wittgensteinin Tractatus Logico-Philosophicuksen pykälästä 5:1, “totuusfunktiot voidaan järjestää sarjoiksi.”
20 luciain ciriettä
Edellisen kerran suuret puolueet ovat kilvoitelleet yhtä katkerasti terminologian oikeaoppisuudesta YYA-sopimuksen ja ystävällisten idänsuhteiden aikoihin.
Autoilun verotus kiristyy
31.1.2007 23:06
No totta munassa veroja on alennettava, vai onko joka toisen miehen oltava homo ja/tai kunnalla/valtiolla töissä?
a
31.1.2007 23:26
Minun tuloveroni voisi alentaa esimerkiksi -999999999 prosenttiin. Kiitos.
Pekka
31.1.2007 23:57
Mikä v*tun tulovero?
Pimeän työn sankari
1.2.2007 0:04
“Minusta tuloveroa on alennettava” – mainittu
N niinkuin...
1.2.2007 0:40
Menee liian vaikeaksi. Kaksipuoluejärjestelmä pelastaisi tältäkin valinnanpaljoudelta.
Rötösherrat kuriin
1.2.2007 2:33
Tarkoittaako tämä sitä, että minua pitäisi verottaa aina kun tulen? Vai olisiko silloin kyseessä tulemisvero?
Bukkake
1.2.2007 8:18
Ei tarkoita. Kyseessä on perintövero.
Korpi Kuusi
1.2.2007 10:30
Miksi aina puhutaan ääneen? Joskus voitaisiin puhua myös kuvaan.
Lard Ulrich
1.2.2007 19:44
kyllä tähän maahan tarvitaan monarkia ettei tyhmän kansan tarvitse päättä
Kaarle Kustaa Elisabeth Waasa
1.2.2007 21:10
Mielestäni puhuttelivimpina vaihtoehtoina mainittiin Päivi Räsäsen tyttärien ne ne ne, ne ne ne, daisarit ja ne rauhasta muistuttaa….
Inga Skräp
2.2.2007 0:27
Hoot ja lesb. yrittävät puolittaa KD kannatuksen seuraavalla
äänestyskerralla. Tätä ei Jumala hyväksy.
Päivi Räkänen
2.2.2007 10:20
Jos Kokoomus pääsee hallitukseen myös autotallit pistetään verolle.
Kuten auton käyttömaksu viimeksi.
Jokos Jyrkin rikosrekisteri on julkaistu?
Rikollinen & poliitikko
2.2.2007 10:48
Keskusta – Vähän kuin itseäsi tyydyttäisit.
Ain Elohim
2.2.2007 18:06
Kokoomus – Puolue jolla on haima.
JW
2.2.2007 18:32
Miksi aina puhutaan ääneen? Joskus voitaisiin puhua myös paperiseen tötteröön.
Makasiinipolttaja
2.2.2007 18:41
Minusta tämä koko tuloverohömppä on vain väistelyä vaalien todellisesta kuumasta perunasta eli tisseistä sekä Päivi Räsäsen tyttären märästä pillusta.
Joe Cock
2.2.2007 22:24
Agcolta terveisiä, että Tractatusten valmistus Suomessa loppuu, jollei tuloveroa lasketa!
on väsynyt
3.2.2007 11:59
Vielä hauskempaa ja käytännöllisempää on puhua talouspaperirullan hylsyihin. Jos niitä teippaa perätysten esimerkiksi 34 kpl ja koettaa sitten panna häntä toiseen korvaan sillä välin kun toinen kärsää käyttää, monet tämän tietoyhteiskunnan kommunikaatio-ongelmista olisi sillä ratkaistu.
Talouspaperirullien hylsyjä saa mm. roskiksista. Roskis on astia, johon siirretään esimerkiksi käytetyt kondoomit.
Jiri Parma
5.2.2007 15:26
Lehden vakuuttava iskulauseuutisointi on saanut oppipojilta näytteen:
http://www.mtv3.fi/uutiset/txt/talous.shtml/arkistot/talous/2007/05/529963
Isku Lause
24.5.2007 10:07