(NARRILA) Jokerin uusi NHL-vahvistus Steven Van Damme ei median saamien tietojen mukaan omaa rikosrekisteriä. Jokerien pr-päällikkö Rölli-Peikko kertoi maanantaina, että hän ei ollut tietoinen asiasta, vaikka internetin hakupalvelimia käyttämällä vahvistuksen taustat olisi voinut selvittää hetkessä.
Uutisesta ei kuitenkaan hämmästytty Jokeri-leirissä.
“Hänellä ei ole syytettä vielä, mutta se ei estä pelaamista seuraavassa pelissä”, kertoo Rölli-Peikko. “Odotetaan nyt rauhassa, että jotakin ilmaantuu.”
Rölli-Peikko korostaa, että Van Dammea ei ostettu tarkoituksella tekemään joukkueesta mielenkiintoisempaa katsojien silmissä.
“Eijei, ei meistä kukaan vuotanut tällaista tietoa medialle. Ei varsinkaan sen jälkeen, kun joukkueemme valittiin vihatuimmaksi liigassa.”
Joidenkin toistaiseksi vahvistamattomien huhujen mukaan Van Damme on palkittu lapsena hymypoikapatsaalla. Lisäksi hän tykkää lukea kirjoja ja käy klassisen musiikin konserteissa.
“Homo se on”, kommentoivat asiaa ne, joille se ei kuulu.
(VUORISTO) Balkanin kiertävä suurlähettiläs ja salainen agentti Alpo Viulu Rusi vannoo kostoa Suomen valtiolle. Rusi julisti leppymätöntä vihaansa televisiokanava al-Jazeeran esittämässä, nauhoitetussa viestissään. Terroristijärjestö Keskustan jäsenenä esiintyvä Rusi ilmoitti aikeenaan panna maan asiat niin päin persettä, että jälkiä ei peitä edes seuraava jääkausi.
Rusi on aikaisemmin iskenyt Suomea vastaan mm. haastamalla valtion oikeuteen ja kantelemalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen sekä äidille. Eilen julkaistu nauha tulkittiin maailmalla ilmoitukseksi rauhanomaisten keinojen hylkäämisestä.
Alpo Rusin henkilöhistoriasta on olemassa vain niukasti ja usein ristiriitaista tietoa. Myös Rusin edustamasta järjestöstä Keskustasta tiedetään varsin vähän. Jotkut asiantuntijat ovat jopa vakuuttuneita, ettei järjestöä varsinaisesti ole olemassa:
On todennäköistä, että erilaiset radikaaliryhmät esiintyvät Keskustan nimissä vain pelkovaikutetta voimistaakseen. Yhteisenä nimittäjänä kaikille Keskustan nimeen toimiville ääriryhmille voidaan kuitenkin nähdä huoli länsimaiden sekularisaatiosta ja sitä seuranneesta moraalisesta rappiosta, kommentoi tunnettu terrorismiasiantuntija, kansainvälisen politiikan professori Erwin Staatssicherheit Aitoon emäntäkoulusta.
Kongon mandrillia eivät Rusin uhkailut hetkauttaneet:
“…”, kommentoi se.
(ESPOO) Espoon puolustajat joutuivat varhain tänä aamuna vetäytymään Tapiolasta ja luovuttamaan sen itähelsinkiläisten valtausjoukkojen käsiin, lähteet kertoivat. Koko aamuyön jatkuneet taistelut ovat vaatineet satojen espoolaisten hengen, ja tuhannet ovat lisäksi joutuneet pakenemaan kodeistaan. Tie- ja radioyhteydet Helsingin länsipuolella sijaitsevaan kaupunkiin ovat poikki.
Vuosikausia uumoiltu itähelsinkiläisten hyökkäys espoolaisalueille alkoi välittömästi puolen yön jälkeen, kun Espoon valtuusto päätti yli kuusi tuntia kestäneen keskustelun jälkeen alustavasti hyväksyä rajojen avaamisen. Pääasiassa suomalaisista työttömistä, huumeiden käyttäjistä ja nuorista somalimiehistä koottu itähelsinkiläisarmeija eteni suurta vastarintaa kohtaamatta Vuosaaresta Helsingin keskustaan ja edelleen Länsiväylää pitkin Keilaniemeen, Otaniemeen ja Tapiolaan raiskaten ja tappaen kaiken tielleen osuneen.
Huhujen mukaan Nokian ja Koneen hallituksia ei saatu evakuoitua alueelta ennen yhteyksien katkeamista. Ilmeisesti myös Lauttasaari on tulessa.
Espoon odotettua heikompi puolustuskyky on yllättänyt asiantuntijat. “Vaadittiin 30 prosentin rahoitusosuutta ja Kehä ykkösen perusparannusta, kun olisi pitänyt valmistautua puolustussotaan. Kyllä tässä kävi nyt ihan klassinen malli Cajander espoolaisille”, eversti Jorma Hurskainen YTV:n ennakkoluulo- ja kaupunkisodan laitokselta kertoo.
“Ja kohta Kivenlahdessakin haisee Lasol ja kamelinpaska”, Hurskainen lisää.
(NURMIJÄRVI) Pääministeri Matti Vanhanen on pyytänyt anteeksi paavi Benedictus TDi:n viimeviikkoisia puheita. Pääministeri pahoitteli islamilaiselle maailmalle koitunutta mielipahaa. Vanhanen kertoi Suomen valtionjohdon olevan erittäin pettynyt siihen, että Vatikaanissa on yksittäisiä ihmisiä, jotka tahtovat loukata muslimien uskonnollisia tunteita:
“Ymmärrän heidän suuttumuksensa hyvin. Itsekin olen monta kertaa ollut aivan räjähtää kiukusta, kun minulle tärkeistä asioista on tehty pilkkaa iltapäivälehdistössä”, sanaili pääministeri Vanhanen vitsikkäästi.
(TÖÖLÖ-TÖLÖ) Stop töhryille -hankkeen vartija purki eilen Helsingin Töölöössä sijaitsevan Sibelius-monumentin. Patsas pystytettiin vuonna 1967 kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi. Tihutyön tehnyt vartija oli luullut monumenttia rullalautailijoiden rakentamaksi laittomaksi “rampiksi tai joksikin sellaiseksi”.
Vartijan työnantaja Finnish Protection Service (NSDAP) kommentoi taideteoksen romuttamisen olleen vartijan oma-aloitteisuudesta juontuva väärinkäsitys:
“Rekrytointipolitiikkamme tähtää nimenomaan tällaisten väärinkäsitysten mahdollisuuksien minimoimiseen. Olemme laatineet monimutkaisen ja hienostuneen ohjeiston, jota käyttäen työhönottajamme pyrkivät seulomaan omilla aivoilla ajattelevan aineksen pois. Nyt kävi näin. Erittäin valitettava tapaus kaiken kaikkiaan”
Vartiointiliikkessä joudutaan jatkossa pohtimaan pitäisikö sotilaspoliisikoulutuksen lisäksi työhönotettaville asettaa muitakin vaatimuksia:
“Tähän asti esim. ylioppilastutkinto ei ole ollut meille työllistymisen este, kunhan keskiarvo on ollut alle kuutosen, tässä saattaisi olla kiristämisen varaa.”
Sibeliuspuistosta varhain perjantaiaamuna tavoitettu psykoosiin vajonnut vartija ei kyennyt vastaamaan toimittajan tekemiin kysymyksiin.
“Stop töhryille! STOP TÖHRYILLE! STOP TÖHRYILLE!”, nyyhki sikiöasentoon kyykistynyt vapiseva korsto ja rusikoi ympärillään lojuvien metalliputkien hitsisaumoja auki moskalla.
Juhana Ääntenkalastaja Kirkkovene äänestää todennäköisemmin Aku Ankkaa kuin toisin lue kommentti…
Wamibo Höpöhöpö, kyllähän vuosi sitte kahvia meni myös, varmaan enemmänki, kun lue kommentti…
Gastronomen Est Omen Miltä Niinistö maistuu? Kaikkien hyvin tiedossa olevien faktojen ja lue kommentti…