1. Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…

  2. Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…

  3. ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…

Ota tästä nyt ilmainen Lehti:

22.6.2006 17:46 | Ulkomaat

Japanilaiskannat kestäisivät jo harvennusta

(ST KITTS JA NEVIS) Maailman japanilaiskannat ovat kasvaneet jo riittävän isoiksi, että ne kestävät säänneltyä pyyntiä, arvelevat pyynnin puolustajamaat. Japanilaisten pyynti kaupallisiin tarkoituksiin on ollut kiellettyä jo yli 60 vuoden ajan, mutta useiden pyyntimaiden ja etujärjestöjen mukaan niiden määrä on jo kasvanut niin, että ne uhkaavat muiden lajien selviytymistä.

Etujärjestöt huomauttavat myös, että monet alkuperäiskansat saavat toimeentulonsa japanilaisten pyytämisestä, eikä ulkopuolisilla mailla ole moraalista oikeutta viedä heidän elantoaan.

Japanilaisten kaupallista pyyntiä harjoitettiin suuressa mittakaavassa edellisen kerran 1940-luvun puolivälissä. Yhä tehokkaammiksi muuttuneet pyyntimenetelmät uhkasivat kuitenkin kantojen selviytymistä, joten suurimmat pyyntimaat, Yhdysvallat etunenässä, päättivät kieltää japanilaisten harventamisen toistaiseksi.

Kiellosta huolimatta eräät maat ovat jatkaneet pyyntiä omien sanojensa mukaan tieteellisiin tarkoituksiin.

Myös harvinaisiksi käyneiden norjalaisten ja islantilaisten pyynnin käynnistämistä uudelleen harkitaan, kertovat Lehden haastattelemat lähteet Argentiinassa.

8 luciain ciriettä

  1. Out of office message:

    Lehden lukijat ovat jääneet tauolle alkaen 20.6. Tänä aikana kommentointia ei suoriteta, Lehden lukijoiden keskittyessä suomalaiskannan harventamiseen.

    Ne Lehden lukijat, jotka eivät kuulu harvennettavien piiriin, palanneevat suorittamaan kommentointia joskus lähitulevaisuudessa.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    kymi kymmenen

    26.6.2006 12:54

  2. Vitun homot, suorittakaa kommentiksi jotain hauskaa tai irtisanon työsopimukseni ja vaadin rahat takaisin.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Adolf Elokuu

    26.6.2006 16:50

  3. Kuulin kerran huippukirurgista, joka kenttäolosuhteissakin suorittaa elinsiirron muutamassa sekunnissa. Puntista toiseen. Hoh hoh.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Pseudoturkulainen

    26.6.2006 20:01

  4. Olipakerranprinssijollaolisenpituinense.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    Makasiinipolttaja

    26.6.2006 20:34

  5. Teit eittämättä sen virheen että pidit “pikkuveljestä” kiinni.. Sehän ei kuulemma koskaan ole mennyt pohjaan.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    riippumaton

    27.6.2006 11:13

  6. tää lehti on kyl ihan paras!

    Thumb up 0 Thumb down 0

    mikko 8v

    27.6.2006 12:37

  7. no siis matalaksi vaan koko porukka. Japanilaiset syö jo mun porkkanat ja juo mun kanien bisset, tuholaiset kuriit, DDT:tä nurkkiin ja luu kurkkuun! Kyä näinö.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    sIG

    27.6.2006 19:23

  8. Olin taannoin provinssi-rockissa, enkä nähnyt yksiäkään tissejä. Se on huutava väärys se. Ehdotan täten Seinäjoen mattopommittamista.

    Thumb up 0 Thumb down 0

    JW

    27.6.2006 20:04

Lehti också här

Lisää luettavaa Ulkomaat (Juttu 211/480)