21.5.2006 03:01 | Kulttuuri, Seksivau
TÄRKEÄN NÄKÖISTÄ TIETOA | Lehteä julkaisee Omaehtoisen Huumorin Puolesta ry | TOTUUS SEURAA PERÄSTÄ | ISSN 1797-8998 | *
21.5.2006 03:01 | Kulttuuri, Seksivau
18.5.2006 14:41 | Kotimaa
“Graduaan tekevät opiskelijat usein hajoavat melko äänettömästi kirjastoissa. Hajoamista voisi kutsua mieluummin nuukahtamiseksi kuin hajoamiseksi. Tällainen kakkostyypin hajoamisprosessi ei yleensä jätä jälkiä ympäristöön”, kertoo tutkimuspäällikkö Bo Kasper.
Kasper huomauttaa, että tuloksissa yllättävää oli se, että varusmiesten hajoilu ei päässyt kärkijoukkoon.
“Luultavasti armeijakurin ja ohjatun masturboinnin vähentyminen on aiheuttanut sen, että hajoilu on aikaisempaa leväperäisempää”, Kasper sanoo, eikä korjaa lauseessaan ollutta virhettä.
8.5.2006 12:08 | Ulkomaat
Te koirat! Ensin saitte aikaan vaivaisen possauksen kansallismuseossa, jossa säilytetään vääräuskoisten vanhoja homeisia luita. Sitten te poltitte nuhjuiset vanhat hevostallit. Siinä olisi vieressä ollut eduskuntataloa ja Sanomataloa tarjolla, mutta ei kun ei. Ei Allah tämmöisille räpeltäjille vielä neitsyitä tarjoile.
Onhan tässä joitakin virheitä tehty, myöntää Suomen Al-Qaidan ylivääpeli Aulis Gerlander, Mutta korjaamme kyllä tilanteen. Agenttimme laativat parhaillaan suunnitelmia vilppulalaisen ylikonstaapelin syntymäkodin räjäyttämiseksi. Mutta se on tietenkin salaisuus.
Saatanan tunarit, sähähti bin Laden viestinsä lopuksi.
5.5.2006 19:03 | Urheilu
“Uhrit ovat olleet ihan tavanlaisia suomalaisia televisionkatsojia. Hidastettu kuva, lattea musiikki ja täydellinen sisällöttömyys ovat tehneet kaikkein suurinta tuhoa. Ihan niin kuin aikaisempinakin vuosina”, sanoo Helsingin rikospoliisin murharyhmän päällikkö Kari Tolvanen.
Tolvasen mukaan jääkiekkoilija Jani Ridan esitellyt henkilökuvamainen pelaajakortti ei liity vappuyön mellakoihin Helsingin makasiineilla.
18:50 | Urheilu
(RIIKA) Suomen jääkiekkomaajoukkueen puolustaja Petteri Nummelin oli avausottelun toisella erätauolla iloinen mies. Nummelin pyssytti toisen erän alkupuolella komean lyöntilaukauksen suoraan kohti vastustajan maalia, ja veräjänvartija Robert Kristan joutui venymään torjuntaan. Suomi pelasi tuolloin ylivoimalla.
“Vissiin joskus Tepsin junnujen reeneissä kuustoista vuotta sitten oon saanu vedon lähteen kohti maalia. Kiprun [puolustaja Marko Kiprusoff] kaa höntsättiin pihajäällä”, iloinen Nummelin muisteli.
“En kyllä sen jälkeen oo saanu vetoa lähteen kohti maalia”, pleksinpaukuttaja totesi iloisena. “Että kyllä nyt tuntuu hyvältä.”
Juhana Ääntenkalastaja Kirkkovene äänestää todennäköisemmin Aku Ankkaa kuin toisin lue kommentti…
Wamibo Höpöhöpö, kyllähän vuosi sitte kahvia meni myös, varmaan enemmänki, kun lue kommentti…
Gastronomen Est Omen Miltä Niinistö maistuu? Kaikkien hyvin tiedossa olevien faktojen ja lue kommentti…