Kategoriat
Oikaisut

Nightwish-uutisoinnissa virheitä

Viime päivien Nightwish-uutisointiin Lehdessä on päässyt muutamia virheitä. Virheellisesti on muun muassa väitetty, että sekä piirroshahmo Timmy että hullu, muinainen jumalolento suuri Cthulhu olisivat molemmat tulleet valituiksi yhtyeen laulajiksi.
Tämä ei luonnollisesti pidä paikkaansa. Todellisuudessa Timmy ja Cthulhu esiintyvät edelleen alkuperäisissä kokoonpanoissaan; Timmy Barathrum-yhtyeen kuutena basistina ja Cthulhu the Crashin kitaristina ja Kiteen kirkkoherrana. Myöskin vihjailut amiraali Juhani Kaskealan ja jäänmurtaja Sisun suhteesta ja erityisesti suhteen luonteesta ovat sittemmin osoittautuneet liioitelluiksi.
Lehti pahoittelee virhettä, joka kuitenkin johtui pääosin painoteknisistä syistä.
Lehden puolesta,
Juhani Urja
pääluottamusmies

10 vastausta aiheeseen “Nightwish-uutisoinnissa virheitä”

Oho, oikaisu on yhtä pitkä kuin itse uutinen – ja vielä selvästi esillä. Eihän tämä käy päinsä. Oikaisut tulee hyvien journalistitapojen mukaan tehdä mahdollisimman pieniksi ja sijoittaa huomaamattomaan paikkaan.

No kuka se uusi laulusolisti sitten on? Helmenkalastaja? Paavi? Kongon mandrilli? Alligaattori? Ovatko nämä kaikki itse asiassa jonkun pyhän moninaisuuden ilmentymiä?

Mitä? Eikös Viron edustalta löytyneen Leonardo di Caprion ruumiin pitänyt ryhtyä Nightwishin uudeksi laulusolistiksi?

Hävetkää. Näin laadukkaaseen julkaisuun EI VOI missään nimessä eksyä yhtäkään pientä virhettä. Toimittajat eivät tee virheitä! Ja jos tekevät ne ovat inhimillisiä. Eivät tämmöisiä koko kansaa kuohuttavia ja järkyttäviä virheitä. Hetken jo luulin, että saisin kuunneella Timmyn sulosointuja seuraavalla Nighfish levyllä, mutta nyt joudun pettymään. Olen journalismin uhri.

Tuo ei riitä! Huomenna lähtee rikosilmoitus karvakuonojen halveeraamisesta ja kunnianloukkauksesta ja kaikista muistakin jutuista. ANTEEKSIPYYNTÖ KARVAKORVILLE TAI SIVUSTONNE ON VIIKONLOPPUUN MENNESSÄ VAINAA!!!

(Tappola) ”Voi vtu vtu ei voi vtu olla! Voi vtu vtun vtu sitä stnan Mike Sierraa! Ihan se mulle lupas et mää oon Naitvitsin seuraava laulaja”, kommentoi Matti Nykänen eristyskopista jonne mäkikotka suljettiin tiistaina lintuinfluenssasta epäiltynä. Danny Lipsanen puolestaan on kiistänyt olevansa syypää Turusen eroon ja omaan avioeroonsa. Dannyn paparazzatuilla rantalomakuvilla on tiettävästi peloteltu lapsia Keravalla ja liepeillä. FBI on palkannut asiaa selvittämään maailman vanhimman mediaihmelapsen, Timo T.A. Mikkosen, joka aiemmin tänään järisytti meediaa ympäri maailman paljastamalla John F. Kennedyn todelliset murhaajat sekä ruskettuneen ylävartalonsa. ”Kiitokset Mikkoselle. Patsashanke on jo vireillä, valamme hänet betoniin heti kun muilta kiireiltä ehditään, si si”, lausui Yhdysvaltojen senaatissa mafiaa edustava Linguini ”Gotti” Gotti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Mainossähkeet torstaille

Samizdat-konserni uusii tuotteistoaan - Samizdat-konserni ryhtyy markkinoimaan päätuotettaan työttömille, väkivaltaisille ja syrjäytyneille. Tuotteen nimeksi vaihdetaan ensi tilassa Lahti. Samizdat-konserni uusii...

Close