(PIIRIJÄRJESTÖ) Keskustapuolue on uusimpien mittausten mukaan noussut selkeästi Suomen katu-uskottavimmaksi puolueeksi. Äkillisen hyppäyksen syynä on politiikan kommentaattoreiden mukaan maanantainen ilmoitus rap-artisti Pikku G:n kunnallisvaaliehdokkuudesta puolueen riveissä.
“Kepu heittää tasavallan taakeinta settii / Iso-Mattii kovempaa ei löydy vaikka miten ettii / Kääriäistä, Juhantaloo, Sirkka-Liisa Anttilaa, demarit ja kokkarit tehkää keskustalle tilaa”, pohti G tiedotustilaisuudessa.
Vanhanen on G:n mukaan ehdottomasti eduskunnan taakein, rankin, coolein ja kovin gangstaäijä. Pääministeri on myös hankkinut kesän aikana reilusti rap-piireissä tarvittavaa katu-uskottavuutta naisseikkailuillaan.
“Who’s your daddy?” laukoi Vanhanen, uudelta rap-nimeltään MC Massey-Ferguson. Pikku G aikoo tiettävästi ehdokkuutensa kunniaksi myös julkaista uuden version hittibiisistään Me ollaan nuoriso.
“Me ollaan keskustanuoriso, me ollaan tulevaisuus. Perunat kasvaa, EU-tuki tarttuu, Seiskapäiväst oppii ja kokemust karttuu”, kommentoi G.
(KANTAVIERRE) Kansalaisten luottamus humalan jatkuvaan nousuun romahti aikaisempaan verrattuna, käy ilmi Tilasteskuksen julkaisemasta yleisbarometristä. Kun vielä perjantaina kello 19-03 noin 86% prosenttia suomalaisista uskoi, että humala jatkaa vielä yltymistään, ei tunti sitten siihen uskonut juuri kukaan.
Myös teollisuuden luottamus omaan humalaan notkahti. Suurimpien raskaan teollisuuden yritysten johtajien keskuudessa toteutettu kysely osoittaa, että ainakin työntekijöiden peräti toivotaan olevan selvinpäin huomiseen puoleenpäivään mennessä. Tosin useimpien elektroniikka- ja tietotekniikka-alan yritysten pääjohtajat ilmoittivat aikovansa olla ihan perseet koko syyskuun.
Barometrin lukuja ei tulevaisuudessa kaunistane se, että myös Helsingin pörssi avautui tänä aamuna voimakkaaseen laskuun.
(ESCOFFIER) Käsittämättömät mittasuhteet saavuttanut väittely suomalaisesta ruuasta jatkuu kiihkeänä. Jacques Chiracin sekä Silvio Berlusconin alentavat kommentit herättävät kaunaa muun muassa noin vuonna 313 kuolleessa keisari Diocletianuksessa.
“Anuksessa, hih hih”, kommentoi viaton sivustakatsoja.
Lisäksi hyvin kiihtyneessä mielentilassa on suomusjärveläinen Franz Biberkopf, joka juuri huomasi kesämökkinsä saunan syttyneen tuleen.
“Ennemmin kuin Jacques Chiracia, käytän sammutustöissä kaivovettä”, Biberkopf sanoi (ja miten sanoikaan).
Kunnallisverotus puhuttaa - Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen projektipäällikön Jukka Peltomäen esitys uudeksi märkiväksi kuntamalliksi on herättänyt runsaasti vitun keskustelua. Perkele!
Perustussaatananlaki - Vitun kyrpä-Irakin uudesta mulkun homoperustuslaista pyritään saavuttamaan helvetin sopu perkeleen sunnien saatanan saatanan kanssa voi jumalauta.
Vittuuuu! - Ei perkele mä sanon, jumalauta saatanan vitun veristen syyläperseiden tuplaperse. Helvetin helvetin helvetin kuustoista. Vitun vitun vitun vitun vitun vittu!
(NOKIA) Peräti kolmasosa Kuluttajavirastoon tulevista valituksista koskee kännykkäoperaattoreita. Kuluttajat joutuvat usein hämmennyksiin heikosti löytyvien hintatietojen ja entistä räväkämpien tarjousten vuoksi.
Esimerkiksi DNA mainosti useiden viikkojen ajan jokaisen liittymää vaihtavan saavan Karjalan takaisin ilman korvausta. Teliasoneran tarjouksessa viime kuulta luvattiin puolestaan sotilaallinen ylivoima aseellisen konfliktin sattuessa Suomen lähialueilla.
Jopa lainvastaisia
tarjouksia
Kuluttajaviraston ylintendentti Seppo-Stuka Messerschmitt-Paaananen toteaa useimpien tarjousten liikkuvan laillisuuden rajamailla.
“Esimerkiksi lupaus `Uralille pääsemisestä` on jo aivan ilmeisesti rajalain vastainen. Myös Tele Finlandin `TeleFinlandmies vastaa kymmentä ryssää` on vähintäänkin hyvän maun vastainen” summaa Messerschmitt-Paaananen.
Kuluttajaviraston mukaan on yleensäkin viisasta suhtautua varauksella tarjouksiin, joissa puheluiden ja tekstiviestien ohessa luvataan ruoka-apua, sotilaskoulutusta ja/tai aseita. Operaattoreiden vaatimukset ihmisluovutuksista saattavat alkuun tuntua pieniltä, mutta taustalla voi useinkin piillä huomaamatta jääviä uhkia, kuten Lapin polttaminen, muistuttaa Messerschmitt-Paaananen.
Juhana Ääntenkalastaja Kirkkovene äänestää todennäköisemmin Aku Ankkaa kuin toisin lue kommentti…
Wamibo Höpöhöpö, kyllähän vuosi sitte kahvia meni myös, varmaan enemmänki, kun lue kommentti…
Gastronomen Est Omen Miltä Niinistö maistuu? Kaikkien hyvin tiedossa olevien faktojen ja lue kommentti…