Kategoriat
Kotimaa

Niinistö ja Vanhanen porvaripuolueiden yhteiseksi presidenttiehdokkaaksi

(JUANKOSKI) Uumoilut porvaripuolueiden yhteisestä presidenttiehdokkaasta saivat lopullisen vahvistuksensa torstaina, kun kokoomuksen Sauli Niinistö ilmoitti pyrkivänsä maan ykköspaikalle. Keskusta ja kokoomus lähtevät täten seuraaviin vaaleihin yhteisen ehdokkaan, Matti Vanhasen (kesk.) ja Niinistön turvin.
”Yhteispelillä se sujuu. Uskomme, että tällaisen tiiviin yhteistyön turvin kykenemme lyömään Tarja Halosen, mikäli hän ehdolle edes uskaltautuu näin yhtenäisen rintaman edessä”, kommentoi kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen.
Katainen arveli, että Niinistö kerää kovasti kannatusta etenkin maasudulla asuvilta keskustanaisilta, kun taas Vanhasen arvioidaan olevan suosittu pääkaupunkiseudun yrittäjien parissa. ”Pitkään on epäilty, etteivät kaksi suurta porvaripuoluetta pystyisi vetämään yhtä köyttä vaaleissa. Nyt on sekin todistettu luikuriksi”, myhäili keskustan Mauri Pekkarinen.
Lehden saamien tietojen mukaan vasemmistopuolueet suunnittelevat kuitenkin vastaavaa yhteisehdokasta siinä tapauksessa, että Halonen ei jostakin syystä lähtitikään tavoittelemaan toista kautta. Tällöin SDP:n ehdokas olisi puhemies Paavo Lipponen ja vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes.
Mutta gallupien mukaan Niinistö on erittäin vahvoilla vuoden 2000 vaalimittelössä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Read previous post:
Rainier ja Terri Schiavo vahvoilla uudeksi paaviksi

(CORTINA D'AMPEZZO) Alati kiihtyvä spekulointi paavi Johannes Paavali II:n seuraajasta roihahti uusiin liekkeihin keskiviikkona, kun kisaan katolisen kirkon ykköspaikasta ilmoitettiin...

Close