Kategoriat
Kotimaa

Televisiolupatarkastaja yllätti Mikael Jungnerin

(HELSINKI) Yleisradion tuleva toimitusjohtaja Mikael Jungner (sd.) on jäänyt kiinni luvattomasta television katselusta. Lupatarkastaja, väkivaltaisuuden ja alkoholismin takia varsinaisesta virastaan pidätetty nuorempi konstaapeli Arto Glock yllätti Jungnerin tämän asunnon kotiovelta tiistai-iltana.
Lakimies Jungner myöntää virheensä. Hänelle koko tv-maksu on täysin uusi asia.
”Kun ovikello soi, vaimo meni avaamaan. Luulin että siellä kysellään taas sitä demareiden jäsenkirjaa. Hainkin läpyskän lipaston laatikosta, mutta se ei poliisille kelvannut. Tosi jännä juttu tämmöinen rahoitusmalli, en tiennyt moisesta ollenkaan.”
Jungner joutuu luvan lisäksi maksamaan sadan euron suuruisen tarkastusmaksun. Yleensä vastaavissa tapauksissa peritään myös maksut siltä ajalta, kun televisiota on katseltu laittomasti. Jungnerin kohdalla tämä ei kuitenkaan ollut tarpeen.
”Hankin koko television vasta muutama päivä sitten. Olen myös kuunnellut radiota ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Vaimo on raijannut kotiin halpoja levyjä, niissä on klassista musiikkia ja kaikenlaista vingutusta. Ja olen minä lukenut kirjojakin ja internetistä englantilaisia sanomalehtiä. Kyllä se tuleva toimenkuva tästä pikkuhiljaa hahmottuu”, fakkijuristi hymähtää.
”Mutta oopperaan en saatana mee”, pohjalaisjuurinen rantahurri puuskahtaa ja hymyilee sosiaalidemokraatin hymyä.
”Ghlmph”, kommentoi puolestaan konstaapeli Glock kiivasta lupatarkastustilannetta.

Yksi vastaus aiheeseen “Televisiolupatarkastaja yllätti Mikael Jungnerin”

Read previous post:
Äänestä vuoden 2004 paras artikkeli

Me täällä Lehdessä olemme ylpeitä siitä, että ensimmäinen toimintavuotemme lähestyy päätöstään. Liikevaihtomme on nelinkertaistunut, likviditeettejä on tullut lisää ihan perkeleesti...

Close