(KAJAANI) Suomalaislasten lihottaminen ravintokäyttöön etenee aikataulun mukaisesti, ilmenee Tampereen yliopistossa tehdystä tutkimuksesta. Tiistaina julkistettujen väliaikatietojen mukaan yli kymmenvuotiaista lapsista noin vajaa viidennes on jo ylipainoisia. Hallituksen Terijoella hyväksymän Swift2010-suunnitelman mukaan 50 % raja saavutetaan viimeistään vuonna 2008, jolloin ravintokäyttö alkaa.
“Kyllähän kansalaisten proteiininsaanti on turvattava. samalla voidaan vihdoin viimein laskea ruuan arvonlisäveroa, josta oppositio jaksaa aina natkuttaa”, totesi operaation toteutuksesta vastaava sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Viljami Mengele.
Hänen mukaansa ylipainoprojekti aloitettiin pilottihankkeilla jo vuosikausia sitten, mutta tavoitteita ei ikinä olisi saavutettu ilman ylikansallisten yhtiöiden auttavaa kättä – makeis- ja limonadiautomaattien muodossa.
“Oikein sydäntä lämmittää nähdä miten kakarat mättävät kilotolkulla sokeria sisuksiinsa ja paisuvat komeiksi laardikasoiksi. Tosi isänmaanystäviä”, kiittelee Mengele.
“Ja eipähän tarvitse enää muutaman vuoden päästä niiden kiljumista kuunnella busseissa ja junissa. Luojan kii-tos”, huoahtaa Mengele.
(SAIPUTTAA) Kunnallisvaaliehdokkaat jännempien vaalien puolesta -yhdistys esitteli eilen medialle vetoomuksensa, jossa toivotaan jännempiä vaaliteemoja. Yhdistyksen mukaan media pyrkii vesittämään vaalit nostamalla esiin vain “tylsiä, äärettömän tylsiä ja täysin seksittömiä” teemoja, kuten työllisyyden, kansantalouden tai ulko politiikan.
“Ketä kiinnostaa ensi vuoden talouarvio? Ei ketään kiinnosta” vuodatti yhdistyksen puuhamies Jouni Hynkky (Vasemmistoliitto/Perussuomalaiset). “Toivoisimmekin enemmän henkilökohtaisuuksiin ja mielikuvitusolentoihin liittyviä teemoja vakavaan keksusteluun.”
Yhdistyksen vetoomuksen on allekirjoittanut liki kuusi tuhatta eri puolueiden ehdokasta ympäri maan. Vetoomuksen konkreettisimmassa osuudessa toivotaan muun muassa vakavaa pohdiskelua siitä, ketkä kaikki ovat homoja, kuka on kokeillut huumeita ja ketkä ovat olleet humalassa viimeisten kuukausien aikana. Toisaalta yhdistys toivoo myös, että esimerkiksi seurustelun aloittamisiin, häihin, lasten syntymisiin ja erilaisiin merkkipäiviin puututtaisiin myös nykyistä tehokkaammin.
“Itse olen mennyt naimisiin, tullut uskoon, toipunut alkoholismista ja ryhtynyt ponnekkaasti nuorison vastaiseen työhön viime viikon aikana, eikä missään ole mainittu mitään”, toteaa Hynkky. “Vähänkö nimittäin vituttaa.”
Perusuomalaiset vaihtavat nimeä Preuss-suomalaisiksi – Perussuomalaisten puolue päätyi eilisessä puoluekokouksessaan vaihtamaan puolueen nimeä. Uuden nimen toivotaan tuovan puolueen arvoja ja tavoitteita esiin entistä paremmin, kertoi puoluesihteeri Otto von Bismarck. Preussin nimi on ollut tekijänoikeuksista vapaa vuodesta 1871, jolloin Saksa yhdistyi.
Hannu Karpolta pitkä dokumentti - Televisioikoni Hannu Karpo tuottaa ja ohjaa seuraavaksi teatterilevitykseen tarkoitetun koko illan dokumentin. Kaksi ja puoli tuntia pitkä “Karvalakki päässä” kertoo Liekslahtelaisen Onni Suvannon ongelmista paikallisten viranomaisten kanssa. Suvanto on jo vuoisa saanut liian vähäistä eläkettä, väitetään varmasti runsasta keskustelua herättävässä teoksessa.
Rajamäki lieventäisi poliisin kielitaitovaatimuksia – Sisäministeri Kari Rajamäen mukaan poliisille riittäisi nykyisin vaadittavaa heikompikin kielitaito. Nykyisin voimassa olevan vuonna -98 laaditun poliisin kieliohjesäännön mukaan poliisin täytyy osata sekä lukea, että kirjoittaa. Rajamäki ei sen sijaan usko, että hyvin, hyvin vanhat vitsit naurattaisivat enää ketään.
(ESPOO) Hirvenmetsästyksen alkaminen saa metsiemme sarvipäät jälleen liikkeelle. Tämä näkyy valitettavasti myös hirvionnettomuustilastoissa. Maa- ja Metsätalousministeriön läpiajama laki tuo kuitenkin pientä lohtua joillekin onnettomuuksiin joutuneille: tulevaisuudessa onnettomuuksien kautta poliisin haltuun päätynyt liha voidaan lahjoittaa onnettomuuden uhrille ruokakäyttöön.
“Kyllähän tässä vielä säätämistä on, tässä laissa” toteaa Maa- ja Metsätalousministeri Juha Korkeaoja. “Esimerkiksi jos lihoiksi laitetaan nimenomaan onnettomuuden uhri, niin kuka sitten ottaa lahjoituksen vastaan? Tai pitäisikö laki ulottaa myös muihin liikenneonnettomuuksiin?” listaa Korkeaoja tulevaisuuden haasteita.
Ensimmäisen hirvenmetsästysviikonlopun aikana ei valitettavasti vielä merkittäviä onnettomuuksia tapahtunut. Itse metsästyksen saldoksi sen sijaan saatiin kaksi ammuttua jalkaa, vanhahko marjastaja ja kolme telttailemassa ollutta pitkätukkaa.
(NEW YORK) Lucifer Valontuoja on valittu uudeksi YK:n pääsihteeriksi. Väistyvä Kofi Annan sanoi kyseessä olevan jo pitkään suunnitellun salaliiton täytäntöönpano. “Olen hoitanut osani Saatanan koneistossa. Nyt minun on aika väistyä ja antaa maailman valtikka Pimeyden ruhtinaalle”, punasilmäinen Annan kommentoi liekkimeren keskeltä.
Ensitöikseen uusi pääsihteeri upotti YK:n päämajan syvälle maan sisään osaksi Helvetin piirejä. Samalla Piru ilmoitti aloittavansa pedon merkkien jakelun kaikille halukkaille. “Kadotus ei ole koskaan ollut näin edullinen”, mainosti Antikristus.
Yhdysvalloissa juuri kukaan ei hämmästellyt tilannetta. “Onhan se nyt jo hyvän aikaa tiedetty, että YK:n joukot ovat miehittäneet isänmaamme”, sanoi rynnäkkökivääriään ladannut presidentti George W. Bush.
Jumala & poika oyj puolestaan ilmoitti, että viimeistä tuomiota on lykätty aavistuksen verran tuotanto-ongelmien takia. “Meillä on vielä ratkaisematta se, kuinka nostamme kuolleista ihmiset, jotka on syöty”, kerrottiin yhtiön lyhytsanaisessa tiedotteessa. Ilmoitus romahdutti yhtiön kurssin ainakin New Yorkissa ja Tokiossa.
Folio-Olio Vaadin lisää vihapuheaikaa lue kommentti…
Johan Eihän Minun äänestyslippuihini on aina ilmestynyt kirkkoveneen kuva kuin lue kommentti…
ABB Demarinuoria ei ole pian yhtään, kunhan minut vapautetaan ja nimitetään lue kommentti…